13-year-old arsonist liable; 13-year-old companion not liable despite failing to report fire under Fire and Rescue Act. 13-year-old arsonist liable; 13-year-old companion not liable despite failing to report fire under Fire and Rescue Act.

Ään.

13-vuotias A oli ripustanut asuinrakennuksen seinälle vaatteen ja sytyttänyt sen palamaan seurauksin, että tuli oli levinnyt rakennukseen. Tulipalossa oli rakennuksessa ollut irtaimisto tuhoutunut. A:n seurassa ollut 13-vuotias B ei ollut omilla toimillaan eikä A:ta avustamallakaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. B:n ei katsottu olevan vastuussa vahingosta myöskään sillä perusteella, että hän oli laiminlyönyt palo- ja pelastustoimesta annetun lain 28 §:stä ilmenevän velvollisuutensa viipymättä ilmoittaa vaarassa oleville, tehdä palo- ja onnettomuusilmoitus sekä ryhtyä kykynsä mukaan sammutus- tai pelastustoimintaan.

L palo- ja pelastustoimesta 28 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kajaanin käräjäoikeudessa

Kantajat kertoivat A:ta ja B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että A:n ja B:n ollessa Kajaanissa 13.7.1993 puolenyön jälkeen jalkaisin liikkeellä A oli ottanut erään talon pihalta mukaansa paidan, ripustanut sen kantajien asuman rivitalon päädyssä olevaan naulaan ja sytyttänyt paidan tuleen. B oli tällöin ollut muutaman metrin etäisyydellä A:sta. Paita oli hulmahtanut tuleen, tuli oli ruvennut nousemaan ylöspäin ja tuuli oli riepotellut paitaa siten, että se oli välillä ollut kiinni talon seinässä.

Tämän jälkeen A ja B olivat B:n esityksestä poistuneet paikalta yrittämättä sammuttaa paitaa, hälyttämättä sammutusväkeä tai herättämättä talon asukkaita.

Parinkymmenen minuutin kuluttua A ja B olivat palanneet palopaikalle. Tällöin paita oli palanut ja talon seinässä oli ollut hiillosta. He olivat havainneet myös liekkejä ja runsasta savunmuodostusta. Tässäkään vaiheessa he eivät olleet puuttuneet paloon millään tavalla. B:n ehdotuksesta he olivat poistuneet palopaikalta.

Jonkin ajan kuluttua A ja B olivat tavanneet ennestään tuntemansa kaksi poikaa ja kertoneet heille vaatteen sytyttämisestä ja palosta. Pojat, jotka olivat lähteneet katsomaan tilannetta, olivat todenneet tulen levinneen talon päädyssä jo kattorakenteisiin. Pojat olivat herättäneet talon asukkaat ja pyytäneet hälyttämään palokunnan.

Tulipalossa oli tuhoutunut käytännöllisesti katsoen kaikki rivitalossa olleessa asunnossa ollut kantajien omaisuus.

Kantajat vaativat sen vuoksi, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvaukseksi aiheuttamansa tulipalon seurauksena kantajille syntyneestä vahingosta 21 760 markkaa korkoineen.

Kantajat esittivät vaatimuksensa perusteeksi vielä seuraavan. Tulipalo oli saanut alkunsa A:n sytyttämästä vaatekappaleesta, jonka hän oli ennen sytyttämistään ripustanut rivitalon päädyssä olleeseen naulaan. A:n seurassa ollut B ei ollut estänyt palovaaran syntymistä. B oli poliisin toimittamassa esitutkinnassa kertomansa mukaan mieltänyt tulen leviämisen mahdollisuuden. Hän ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin tulen leviämisen estämiseksi vaan oli edellä kerrotuin tavoin toiminut yksituumaisesti A:n kanssa. Vaikka B ei ollut osallistunut varsinaisesti sytyttämiseen, hän oli kuitenkin osoittanut suhtautuvansa A:n toimintaan hyväksyvästi. Menettelyllään B:n oli katsottava myötävaikuttaneen talon vahingoittumiseen ja siinä olleen omaisuuden tuhoutumiseen. Lisäksi B:llä oli palo- ja pelastustoimesta annetun lain 28 §:n nojalla ollut velvollisuus toimia palon sammuttamiseksi. B oli myös tällä perusteella vastuussa aiheutuneesta vahingosta.

A ja B, jotka olivat kysymyksessä olevana aikana olleet 13-vuotiaita, olivat vajaavaltaisuudestaan huolimatta vahingonkorvauslain nojalla velvolliset korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Esinevahinkona oli vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan korvattava tuhoutuneen esineen arvo.

Vastaukset käräjäoikeudessa

A myönsi kanteen perusteen ja määrän. Lisäksi hän pyysi, että oikeus sovittelisi mahdollisesti tuomittavan vahingonkorvauksen määrää vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla.

B kiisti kanteen ja pyysi sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 16.9.1994

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat 13.7.1993 heti puolenyön jälkeen olleet jalkaisin liikkeellä. A oli ottanut erään talon pihalta mukaansa Tpaidan ja ripustanut sen rivitalon päädyssä olleeseen naulaan. Tämän jälkeen A oli sytyttänyt paidan tuleen mukanaan olleilla tulitikuilla. Tällöin B oli ollut kadulla muutaman metrin etäisyydellä. Paita oli hulmahtanut tuleen, tuli oli ruvennut nousemaan ylöspäin ja tuuli oli riepotellut paitaa siten, että se oli ollut välillä kiinni talon seinässä.

A oli poliisin suorittamassa esitutkinnassa kertonut, että kun paita oli syttynyt tuleen, B oli sanonut, että "lähdetään --- koko talo voi syttyä". Tähän A oli sanonut, ettei se syty. Sen jälkeen he olivat poistuneet paikalta. B puolestaan oli esitutkinnassa kertonut kehottaneensa paidan syttymisen jälkeen A:ta ottamaan paidan pois seinältä. Tähän A oli vastannut, ettei se siitä lähde minnekään. Tämän jälkeen he olivat poistuneet paikalta.

Kun paita oli syttynyt tuleen, A ja B olivat siis poistuneet paikalta sammuttamatta paitaa, hälyttämättä sammutusväkeä tai herättämättä talon asukkaita.

Noin 20 minuutin kuluttua A ja B olivat palanneet palopaikalle. Tällöin paita oli palanut ja talon seinässä oli ollut hiillosta. Havaittuaan myös liekkejä ja savunmuodostusta he olivat uudelleen poistuneet palopaikalta puuttumatta paloon millään tavalla.

Jonkin ajan kuluttua A ja B olivat tavanneet kaksi ennestään tuntemaansa poikaa sekä kertoneet heille paidan sytyttämisestä, pyytäneet poikia käymään katsomassa taloa, "ettei se ole syttynyt tuleen", ja lisäksi pyytäneet poikia herättämään talon ihmiset, jottei näille tapahtuisi mitään. Pojat olivat lähteneet katsomaan tilannetta ja todenneet tulen levinneen talon päädyssä jo kattorakenteisiin. Pojat olivat herättäneet talon asukkaat ja pyytäneet hälyttämään palokunnan.

Tulipalossa oli tuhoutunut käytännöllisesti katsoen lähes kaikki asunnossa ollut kantajien omaisuus.

Käräjäoikeus totesi, että A oli yhtäkkisesti ilman tekoa edeltänyttä suunnitelmaa ja B:n kanssa keskustelematta ottanut paidan maasta, ripustanut sen talon päädyssä olleeseen naulaan ja sytyttänyt paidan palamaan.

B ei ollut osallistunut paidan sytyttämiseen. Ei ollut näytetty, että B olisi osoittanut suhtautuvansa hyväksyvästi ystävänsä A:n toimintaan paidan sytyttämisessä tai että hän olisi millään tavoin rohkaissut A:ta sytyttämään tulen. Päinvastoin jutussa oli näytetty, että B oli heti paidan tuleen sytyttämisen jälkeen varoittanut A:ta koko talon tuleen syttymisestä ja kehottanut A:ta ottamaan paidan pois seinältä.

Käräjäoikeus lausui, että vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutti toiselle vahingon, oli velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tuossa laissa säädetään, muuta johtunut. Tämän säännöksen mukaan korvausvelvollisuuden yleisenä edellytyksenä oli tekijän tahallinen tai tuottamuksellinen vahingon aiheuttaminen. Kun B:n ei ollut näytetty myötävaikuttaneen tulen sytyttämiseen ja siten talon vahingoittumiseen ja siinä olleen omaisuuden tuhoutumiseen, B ei ollut vahingonkorvauslain nojalla vastuussa kantajille aiheutuneesta vahingosta. Se, että B ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin tulen leviämisen estämiseksi vaan oli poistunut paikalta pyrkimättä sammuttamaan palonalkua tai ilmoittamatta siitä talon asukkaille tai viranomaisille, ei synnyttänyt B:lle vahingonkorvauslaissa tarkoitettua korvausvastuuta kantajien viittaaman, palolainsäädännön alaan kuuluvan lain eikä minkään muunkaan lain nojalla.

A:n oli siten korvattava aiheuttamansa vahingot kantajille. Vahingon aiheuttaessaan A oli ollut 13-vuotias. Hänen ikänsä ja varallisuusolonsa sekä vahinkoa kärsineiden kantajien varallisuusaseman perusteella vahingonkorvausta oli kuitenkin soviteltava siten, että A:n oli suoritettava kantajille vahingonkorvaukseksi kohtuulliseksi katsottu osa eli puolet heille aiheuttamastaan vahingosta.

Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi B:hen kohdistetun kanteen ja velvoitti vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 §:n nojalla A:n suorittamaan kantajille vahingonkorvaukseksi 10 880 markkaa korkoineen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 16.6.1995

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Kantajille on myönnetty valituslupa. Valituksessaan he ovat vaatineet, että hovioikeuden tuomio kumotaan B:n osalta ja että B:n katsotaan myötävaikuttaneen tulipalon seurauksena kantajille aiheutuneen vahingon syntymiseen. Mainitsemillaan perusteilla kantajat ovat pyytäneet hovioikeuden tuomiota muutettavaksi siten, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan täysimääräisenä korvauksena tulipalon seurauksena kantajille aiheutuneesta vahingosta 19 233 markkaa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen tai että maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen määrää ainakin sovitellaan olennaisesti vähäisemmässä määrin kuin hovioikeus on tehnyt.

B on vastannut valitukseen ja vaatinut sen hylkäämistä.

A ei ole antanut vastausta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.10.1996

Perustelut

Vahingonkorvauslain mukaisen korvausvastuun syntymisen edellytyksenä on tekijän tahallisuus tai tuottamus. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, asiassa ei ole näytetty, että B olisi omilla toimillaan tai avustamalla A:ta myötävaikuttanut tulen sytyttämiseen. Hän ei siten ole tällä perusteella velvollinen korvaamaan tulipalosta aiheutunutta vahinkoa.

Vahingonkorvausvelvollisuuteen johtava tuottamus voi ilmetä myös erityisen oikeudellisen velvollisuuden laiminlyöntinä. Kysymys on siten siitäkin, onko B laiminlyömällä ryhtyä toimenpiteisiin tulen leviämisen estämiseksi tullut korvausvelvolliseksi.

Lainsäädännössä on vanhastaan säännöksiä, joiden mukaan tulta on käsiteltävä niin huolellisesti, ettei siitä aiheudu ilmeistä palovaaraa. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain (559/75) 28 §:n mukaan on se, joka huomaa tai saa tietää palon syttyneen tai uhkaavan, muttei voi heti sammuttaa paloa, velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään paloilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan sammutus- tai pelastustoimintaan. Mainitussa lainkohdassa on siten säännelty jokaista koskeva toimimisvelvollisuus. Säännöksestä ei kuitenkaan seuraa, että jokainen, joka ei ole menetellyt säännöksen edellyttämällä tavalla, olisi velvollinen korvaamaan tulipalosta aiheutuneet vahingot.

B ei ole toiminut mainitun säännöksen mukaisesti. Tuo laiminlyönti on lisännyt vahingon syntymisen todennäköisyyttä, mutta pelkästään siitä ei kuitenkaan seuraa, että B olisi velvollinen korvaamaan tulipalosta aiheutuneet vahingot.

Harkittaessa, seuraako B:n laiminlyönnistä vahingonkorvausvastuu, on lisäksi otettava huomioon seuraava. B ei ole vahinkotapahtumaan nähden täysin ulkopuolinen. Hän on ollut läsnä, kun A on ripustanut paidan talon seinälle ja sytyttänyt sen tuleen, ja hän on myös nähnyt tulen leviävän talon rakenteisiin. Nämä seikat vaikuttavat siihen suuntaan, että B:lle on syntynyt erityinen toimimisvelvollisuus, jonka laiminlyönti johtaa vastuuseen vahingosta. Toisaalta on otettava huomioon, että B on tapahtuma-aikana ollut vain 13-vuotias, kuten A:kin, ja että A on sytyttäessään tuleen seinällä olevaan naulaan ripustamansa paidan toiminut alempien oikeuksien lausumalla tavalla yht'äkkisesti. Syntyneen tilanteen äkkiarvaamattomuus ja säikähdys ovat heikentäneet nuoren B:n edellytyksiä mieltää velvollisuutensa toimia tulen syttymisen johdosta sekä tuon velvollisuuden laiminlyömisen seurauksia.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole vastuussa tulipalosta aiheutuneista vahingoista.

A:n osalta Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Tulokas: Kolmetoistavuotias koululainen A on käräjäoikeuden tuomiossa kuvatuissa olosuhteissa tahallaan sytyttänyt tuleen erään rivitalon päätyseinässä olleeseen naulaan ripustamansa paidan sillä seurauksella, että seinä oli hiiltynyt ja tuli levinnyt talon kattorakenteisiin, jolloin talon asukkaiden irtaimistoa oli tuhoutunut. A:n seurassa oli samanikäinen koululainen B. Kumpikaan ei yrittänyt sammuttaa paloa eikä ilmoittanut siitä talon asukkaille taikka palokunnalle.

A on palon sytyttäjänä korvausvastuussa aiheutuneista vahingoista. Korvauksen sovittelun osalta ei ole esitetty perusteita poiketa hovioikeuden ratkaisusta.

B ei ole osallistunut palon sytyttämiseen, eikä hän siten sillä perusteella ole korvausvelvollinen. B on kuitenkin laiminlyönyt palo- ja pelastustoimesta annetun lain 28 §:stä ilmenevän velvollisuutensa ryhtyä kykyjensä mukaisiin sammutustoimiin tai ilmoittaa uhkaavasta palosta vaarassa oleville ja paloviranomaisille.

Edellä mainittu sammutus- ja ilmoitusvelvollisuus on säädetty ihmisten hengen ja omaisuuden suojelemiseksi ja se on vanhaa perua (rakennuskaaren 24 luku). Velvollisuuden laiminlyönti ei sen vuoksi ole vailla merkitystä arvioitaessa vahingonkorvausvastuun edellyttämää tuottamusta. B oli paikalla sytyttämisvaiheessa ja olosuhteista ilmenee hänen ymmärtäneen tulipalon voivan siitä seurata. B:n viaksi jää siten tuottamus vahinkoihin. Vahingoilta olisi ilmeisesti vältytty kokonaan, jos B olisi täyttänyt lakiin perustuvan velvollisuutensa.

B:n korvausvastuuta on vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n perusteella soviteltava. Kohtuullisena korvausmääränä pidän yhtä kolmasosaa vahingoista.

Oikeusneuvos Lindholm: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.

Asian on ratkaissut laamanni Oikarinen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jalkanen, Vanala ja Jauhiainen. Esittelijä Eija Pitkänen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Suhonen, Möller, Tulokas (eri mieltä) ja Kivinen. Esittelijä Anne Ekblom-Wörlund.

---

[SV]

Omröstn.

A, som var 13 år, hade hängt upp ett klädesplagg på väggen till ett bostadshus och antänt plagget med den följden att elden hade spritt sig till byggnaden. I eldsvådan hade lösöre som fanns i byggnaden förstörts. Den 13-åriga B som var i A:s sällskap hade inte genom eget handlande och inte heller genom att bistå A medverkat till skadans uppkomst. B ansågs inte heller vara ansvarig för skadan på den grunden att hon hade försummat sin skyldighet enligt 28 § lagen om brand- och räddningsväsendet att ofördröjligen underrätta de för fara utsatta, att göra brand- och olycksanmälan samt att efter förmåga vidta släcknings- eller räddningsåtgärder.

L om brand- och räddningsväsendet 28 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.