Supreme Court allows defense counsel for minor offenses due to unclear evidence and international human rights obligations.
Finlandia (FI)
Sintesi Legislator
Generato dall'IAThe Supreme Court reversed the lower courts' refusal to appoint defense counsel for the defendant, who faced minor offenses punishable only by fines. Although the lower courts found no special reason for legal aid given the lack of severe expected penalties, the Supreme Court noted the unclear evidence, excessive compensation claims, and the defendant's lack of legal representation. The court held that these factors, alongside international human rights treaty obligations, created a special reason to mandate defense counsel despite the minor nature of the charges.
Regesto Legislator
Generato dall'IAL om fri rättegång 10 § 2 mom; The Supreme Court established that international human rights treaty obligations and specific case circumstances, such as unclear evidence and excessive claims, can constitute a special reason to appoint defense counsel even for minor offenses.
Parole chiave
Generato dall'IADisposizioni normative citate
Generato dall'IATesto completo
Syyte oli koskenut vain rikoksia, joista yleisen rangaistuskäytännön mukaan ei ollut odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko. Huomioon ottaen kuitenkin näytön epäselvyys, korvausvaatimusten suuruus, asianomistajan lainopillinen edustus sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen säännökset syytetylle korvauksetta annettavasta oikeusavusta, katsottiin, että oli olemassa erityinen syy oikeudenkäyntiavustajan määräämiselle syytetylle.
MOL 10 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Rovaniemen kihlakunnanoikeuden päätös 9.1.1991
Virallisen syyttäjän syyttäessä kihlakunnanoikeudessa A:ta pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta jutun asianomistaja on yhtynyt syytteeseen sekä lisäksi vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen vahingonteosta ja velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta, paitsi eräitä vähäisiä määriä, 5 000 markkaa kivusta ja särystä ja 3 000 markkaa vahingoittuneesta huoneistosta, molemmat määrät korkoineen tekopäivästä lukien.
Vastauksessaan A on asianomistajan tavoin kertonut, ettei hän humalatilansa vuoksi lainkaan muistanut kysymyksessä olevan tilaisuuden tapahtumia. Vahingontekoon hän on joka tapauksessa väittänyt olevansa syytön ja vastustanut siihen perustuvia vaatimuksia. Muilta osilta hän on ilmoittanut jättävänsä ratkaisun oikeuden harkintaan jutun näytön mukaisesti ja myöntävänsä 500 markkaa oikeamääräiseksi korvaukseksi kivusta ja särystä.
Myönnettyään 15.11.1990 A:lle jutussa maksuttoman oikeudenkäynnin 12.11.1990 lukien korvausvelvollisuudetta valtiolle, kihlakunnanoikeus on päätöksellään 9.1.1991 hylännyt A:n pyynnön asianajaja Ilkka Ikäheimon määräämiseksi hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 12.11.1990 lukien, koska käsiteltävänä olleesta teosta ei yleisen rangaistuskäytännön mukaan ollut odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko eikä avustajan määräämiselle ollut osoitettu olleen erityistä syytä.
Ratkaistessaan pääasian samalla kertaa kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n sakkorangaistukseen yksin teoin tehdyistä pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta ja velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvausta pahoinpitelyn johdosta, paitsi eräitä vähäisiä määriä, 1 000 markkaa korkoineen kivusta ja särystä. Vahingontekoa koskevalta osalta kihlakunnanoikeus on hylännyt asianomistajan rangaistus- ja korvausvaatimukset.
Rovaniemen hovioikeuden päätös 15.5.1991
Hovioikeus, johon A oli valittanut avustajan määräämistä koskevalta osalta, on lausunut, että jutussa esitetyn näytön arviointiin ja vahingonkorvausongelmien ratkaisemiseen ei ollut liittynyt ongelmia, jotka olisivat muodostaneet maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen syyn avustajan määräämiselle. A oli kiistänyt syytteen vedoten humalatilan aiheuttamaan muistamattomuuteen. Jutun näyttö oli ratkaistu syyttäjän oikeuteen haastaman ja jo esitutkinnassa kuullun todistajan kertomuksen perusteella. Kannanotto vahingonkorvausvaatimuksiin ei ollut ollut vaikea, vaikka vaatimukset osaksi olivat olleet ylimitoitettuja. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 17.9.1991. Valituksessaan A on vaatinut, että asianajaja Ikäheimo määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen taannehtivasti 12.11.1990 lukien.
Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.6.1992
Perustelut
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että asianajaja Ikäheimo maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla määrätään A:n oikeudenkäyntiavustajaksi taannehtivasti 12.11.1990 lukien.
Saman lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Ikäheimolle kohtuulliseksi palkkioksi A:n avustamisesta kihlakunnanoikeudessa 3 500, hovioikeudessa 600 ja Korkeimmassa oikeudessa 800 eli yhteensä 4 900 markkaa.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nybergh, Ketola, Krook ja Wirilander
---
[SV]
Åtalet hade avsett endast brott, för vilka strängare straff än böter inte var att vänta enligt allmän straffpraxis. Med beaktande av bevisningens oklarhet, ersättningskravens storlek, målsägandens juridiska representation samt reglerna om kostnadsfri rättshjälp i internationella konventionen om medborgerliga och politiska rättigheter och i konventionen om skydd för de mänskliga rättigheterna och grundläggande friheterna, ansågs det dock, att det förelåg skärskilda skäl att förordna rättegångsbiträde för den åtalade.
L om fri rättegång 10 § 2 mom
Hela rättsfallet är i FKKO-registret