Supreme Court dismisses wife's claim against husband's creditors regarding hidden joint ownership of property.

Ään.

Kiinteistö oli ostettu miehen nimiin ja mies oli yksin saanut lainhuudon siihen. Kiinteistön tultua ulosmitatuksi miehen veloista vaimo oli kanteessaan väittänyt, että kiinteistö oli tosiasiassa ostettu heidän yhteiseen lukuunsa, ja vaatinut omistusoikeutensa vahvistamista puoleen kiinteistöstä. Vaimo ei voinut tehokkaasti vedota väittämäänsä omistusoikeuteen miehen ulosmittausvelkojia vastaan. Kanne hylättiin.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Hollolan kihlakunnanoikeuden päätös 10.5.1990

Kihlakunnanoikeus on A:n miestään B:tä, Hämeen lääninverovirastoa, Keskinäistä yhtiötä Yrittäjäinvakuutus-Fenniaa, Vakuutusosakeyhtiö Sampoa, Keskinäistä Vakuutusyhtiötä Tapiolaa, Lahden kaupunkia, Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansaa, Vahinkovakuutusosakeyhtiö Kansaa ja eläketurvakeskusta vastaan ajamasta kanteesta lausunut selvitetyn, että A ja B olivat aviopuolisoina päättäneet hankkia vuonna 1975 itselleen omakotitalon, jonka rakentamista varten oli päätetty ostaa Kärkölän kunnalta tontti. Käytännössä kaupan oli hoitanut B, joka oli merkitty 11.8.1975 tehtyyn kauppakirjaan yksin kaupan kohteena olleen määräalan ostajaksi. Määräalan hinta oli ollut 2.680 markkaa.

Suunnitellessaan omakotitalon rakentamista A ja B olivat lähteneet siitä, että talo oli yhteinen. Kiinteistönkauppaa tehtäessä he eivät olleet mieltäneet, että A olisi tullut merkitä myös ostajaksi, jotta kiinteistön omistusoikeus olisi tullut lainhuudolla merkityksi siten kuin he olivat omistusoikeuden mieltäneet.

A oli ollut ansiotyössä rakentamisen aikaan kuten myös sen jälkeen ja oli kyennyt ansiotyöllä ansaitsemillaan varoilla osallistumaan kiinteistön rahoittamiseen. Hän oli myös osallistunut velanhoitokuluihin. B oli ilmoittanut A ja B:n tarkoituksena olleen hankkia kiinteistö yhteiseen lukuun.

Kihlakunnanoikeus on katsonut edellä olevilla perusteilla, että kiinteistö oli hankittu A ja B:n yhteiseen lukuun ja että A oli osallistunut kiinteistön rahoittamiseen.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on soveltaen ulosottolain 4 luvun 10 §:ää ja avioliittolain 34 §:ää vahvistanut A:n omistavan B:n kanssa yhteisesti Kärkölän kunnan Kärkölän kirkonkylässä sijaitsevan Ahvolan tilan RN:o 2:270 siten, että A ja B omistivat kumpikin puolet tilasta.

Samalla kihlakunnanoikeus on todennut B:lle 1.6.1979 mainittuun tilaan annetun lainhuudon olevan mitätön siltä osin kuin se oli myönnetty enempään kuin puoleen tilasta.

Hämeen lääninverovirasto, Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Sampo, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola ja Lahden kaupunki velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 7.700 markalla 16 prosentin korkoineen 10.5.1990 lukien.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 5.12.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Hämeen lääninverovirasto, Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Sampo, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola ja Lahden kaupunki olivat valittamalla saattaneet jutun, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi sekä velvoittanut lääninveroviraston, mainitut vakuutusyhtiöt ja kaupungin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi hovioikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 30.4.1991. Valituksissaan lääninverovirasto, Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Sampo ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola ovat vaatineet, että A:n kanne hylätään ja että hänet velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A on antanut pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.11.1992

Perustelut

A on nostanut kanteensa sen jälkeen kun kysymyksessä oleva tila on ulosmitattu B:n veloista. Kanteessaan hän on väittänyt, että tila on hankittu B:n nimiin, mutta tosiasiassa heidän yhteiseen lukuunsa, ja että hän täten omistaa puolet tilasta, jota siten ei olisi saatu ulosmitata B:n veloista. Täällä ratkaistava ongelma koskee näin ollen kiinteistön niin sanotun salaisen omistajan suojaa avoimen omistajan ulosmittausvelkojia vastaan.

Tätä ratkaisua tukee myös kiinteistön luovutuksen määrämuotoisuus, johon muun muassa kuuluu luovutuksensaajan nimen mainitseminen luovutuskirjassa. Samoin tekee se perusajatus, että esineoikeudellisen suojan saaminen on kytkettävä seikkoihin, joiden olemassaolo on helposti selvitettävissä. Luottojärjestelmänkin edun mukaista on, että luottokelpoisuutta voidaan luotettavasti arvioida rekisteri- ja saantokirjatietojen pohjalta. Päinvastainen ratkaisu eli salaisen omistajan suojaaminen suhteessa avoimen omistajan velkojiin salaiseksi jääneen saannon perusteella olisi lisäksi vaikeasti yhdistettävissä siihen, että lainhuudon saaneella kiinteistön avoimella omistajalla on kiinteistön luovutus- ja panttauskelpoisuus. Tätä ratkaisuvaihtoehtoa vastaan puhuu vielä se, että se saattaisi houkutella valeoikeustoimiin ja jälkikäteisjärjestelyihin.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A voi tehokkaasti vedota väittämäänsä omistusoikeuteen B:n ulosmittausvelkojia vastaan.

Tuomiolauselma

Kihlakunnanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio kumotaan. A:n kanne hylätään. Lääninverovirasto ja vakuutusyhtiöt vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja. Lahden kaupungin, joka ei ole hakenut muutosta Korkeimmassa oikeudessa, on kuitenkin yksin vastattava A:lle kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden osalta tuomittujen oikeudenkäyntikulujen suorittamisesta. Asian laadun vuoksi lääninverovirasto ja vakuutusyhtiöt saavat pitää jutussa olleet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Maakaaren 1 luvun 2 §:n mukaan kiinteistönkauppa on määrämuotoinen oikeustoimi. Kaupan ehdot ja siten myös maininta ostajasta on sisällytettävä kauppakirjaan, jonka julkinen kaupanvahvistaja kutsumansa todistajan kanssa todistaa oikeaksi. Tämä puhuu sitä vastaan, että salaista omistajaa voitaisiin suojata avoimen omistajan ulosmittausvelkojia vastaan. Salaisen omistajan suojaaminen suhteessa sanottuihin velkojiin ei myöskään olisi sopusoinnussa sen kanssa, että lainhuudon saaneella kiinteistön avoimella omistajalla on kiinteistön osalta luovutus- ja panttauskelpoisuus. Luototusjärjestelmän edut vaativat, että luottokelpoisuutta voidaan luotettavasti arvioida rekisteri- ja saantokirjatietojen pohjalta. Salaisen omistajan suojaaminen puheena olevassa suhteessa saattaisi myös helpottaa valeoikeustoimien ja vilpillisten jälkikäteisjärjestelyjen suorittamista.

Sanotuilla perusteilla katson, ettei A voi tehokkaasti vedota väittämäänsä omistusoikeuteen B:n ulosmittausvelkojia vastaan, ja päädyn Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Huopaniemi: Asiassa on A:n B:tä, Lahden kaupunkia, Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansaa ja eläketurvakeskusta vastaan ajamasta kanteesta lainvoimaisesti vahvistettu, että A omistaa puolet Ahvolan tilasta, ja julistettu B:lle tilaan 1.6.1979 annettu lainhuuto mitättömäksi siltä osin kuin se oli myönnetty enempään kuin puoleen tilasta. Totean Korkeimmassa oikeudessa olevan niin ollen kysymys siitä, onko A voinut vedota väittämäänsä omistusoikeuteen B:n ulosmittausvelkojia Hämeen lääninverovirastoa, Keskinäistä yhtiötä Yrittäjäinvakuutus-Fenniaa, Vakuutusosakeyhtiö Sampoa ja Keskinäistä Vakuutusyhtiötä Tapiolaa vastaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katson, ettei A voi tehokkaasti vedota väittämäänsä omistusoikeuteen B:n ulosmittausvelkojia vastaan, sekä kumoan kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hovioikeuden tuomion edellä mainittujen velkojien osalta ja hylkään kanteen näitä vastaan ajettuna. Muutoin jätän kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hovioikeuden tuomion lainvoiman saaneina pysyviksi. Oikeudenkäyntikulujen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Raulos.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Lindholm, Huopaniemi (eri mieltä), Krook ja Raulos (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

En fastighet hade inköpts i mannens namn och mannen hade ensam fått lagfart på fastigheten. Sedan fastigheten hade blivit utmätt för mannens gäld hade hustrun i sitt käromål påstått att fastigheten i själva verket inköpts för deras gemensamma räkning samt yrkat fastställande av hennes äganderätt till hälften av fastigheten. Hustrun kunde inte åberopa sin påstådda äganderätt gentemot mannens utmätningsborgenärer. Käromålet förkastades.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret