Supreme Court allows claim for neighbor's land damage caused by illegal tree felling violating zoning regulations.

A ja B omistivat rantakaava-alueella vierekkäiset tilat. A:n tila oli kesämökkitonttina ja B:n tila oli osittain luonnonvaraista puistoaluetta, joka rajoittui A:n tilaan.

Rakennuslain 124 a §:n mukaan rantakaava-alueella ei saanut suorittaa puiden kaatamista ilman kunnanhallituksen lupaa. Kiellon rikkomisesta oli säädetty rangaistus. Tästä huolimatta B suoritti tilallaan paljaaksihakkuun, joka ulottui myös puistoalueelle. B velvoitettiin suorittamaan A:lle vahingonkorvausta A:n kiinteistön arvon alentumisesta, joka aiheutui maisemaa rumentavasta hakkuusta.

RakennusL 124 a §

RakennusL 146 §

VahL 5 luku 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kristiinankaupungin kihlakunnanoikeudessa

A:t ovat B:ille 31.1.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen perusteella kertoneet, että he omistivat Nestori nimisen tilan RN:o 2:52 Kristiinankaupungin Tiukan kylässä. B:t omistivat sen vieressä olevan Henriks Sydkust nimisen tilan RN:o 2:35. Molemmat tilat kuuluivat Vaasan lääninhallituksen 30.6.181 sekä 25.5.183 vahvistamaan rantakaava-alueeseen. A:iden tila oli rakennustontti ja B:iden tila osaksi luonnonvaraista puistoaluetta, jolla sallittiin puuston harvennushakkuu.

Kaavamääräyksestä välittämättä B:t olivat suorittaneet tilansa puistoalueella paljaaksihakkuun. Tämän seurauksena A:iden tilan viereinen puistoalue oli muuttunut erittäin rumaksi hakkuuaukeaksi. A:iden tilan arvo oli tämän maisemaa rumentavan hakkuun vuoksi alentunut huomattavasti. Arvon alennus oli ainakin 25.000 markan suuruinen. Näillä perusteilla A:t ovat vaatineet, että B:t velvoitetaan korvaamaan heille aiheutunut vahinko 25.000 markalla laillisine korkoineen. Lisäksi A:t ovat vaatineet, että B:t velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Vastine

B:t ovat esittäneet, että he olivat jo 1970-luvun loppupuolella suorittaneet harvennushakkuun koko alueella ja että nyt kyseessä oleva hakkuu, joka tosin epähuomiossa oli ulottunut rantakaavan mukaiselle puistoalueelle, oli osittain ollut raivaustoimenpide vuoden 1978 aikana raivonneiden epätavallisen kovien myrskyjen jälkeen jäljelle jääneessä harvahkossa puustossa ja osittain ydinlahojen puiden poistamista metsänhoidollisista syistä. A:iden tilalle ei hakkuun johdosta ollut aiheutunut arvon alenemista, eikä B:iden omalla maallaan suorittama toimenpide missään tapauksessa perustanut korvausvelvollisuutta. Tämän vuoksi B:t ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja A:iden velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Kristiinankaupungin kihlakunnanoikeuden päätös 21.5.1985

Kihlakunnanoikeus on lausunut tosin selvitetyksi, että B:t olivat vastoin rantakaavamääräyksiä vuosina 1982-1983 suorittaneet paljaaksihakkuun omistamansa Henriks Sydkust nimisen tilan puistoalueeksi määrätyllä alueella.

Kihlakunnanoikeus on kuitenkin todennut yhtäältä, että hakatulla alueella kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua kasvanee nuorta, kolmen, neljän metrin korkuista havupuustoa, ja toisaalta, että puiden kaataminen vastoin rantakaavamääräyksiä ei sinänsä aiheuttanut vahingonkorvausvelvollisuutta suhteessa rajanaapuriin. Tämän vuoksi ja koska A:t eivät olleet edes väittäneet olevansa aikeissa myydä tonttinsa eivätkä muutoinkaan olleet pystyneet näyttämään tai saattamaan todennäköiseksi, että tontin arvo olisi laskenut tai että he muutoin olisivat kärsineet sellaista vahinkoa tai haittaa, että he olisivat oikeutettuja vahingonkorvaukseen, kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

A:t on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan B:iden oikeudenkäyntikulut 9.168 markalla.

Vaasan hovioikeuden tuomio 25.9.1986

Hovioikeus, johon A:t olivat valittaneet, on todennut, että rakennuslain 124 a §:n mukaan rantakaava-alueella ei saanut suorittaa puiden kaatamista ilman kunnanhallituksen lupaa. Rangaistavaksi säädetyn kiellon tarkoitus oli turvata kaavoitetun alueen käyttö kaavasta ilmenevään tarkoitukseen ja suojella maisemaa. Kieltoa B:t olivat rikkoneet suorittamalla vuosina 1982-1983 Vaasan lääninhallituksen 30.6.1981 ja 25.5.1983 vahvistamassa rantakaavassa luonnonvaraiseksi pistoalueeksi määrätyllä kiinteistönsä osalla avohakkuun ilman lupaa. Tästä kaavoitetun alueen käyttötarkoituksen vastaisesta ja maisemaa rumentavasta hakkuusta oli aiheutunut viereiselle, rantakaavassa rakennustontiksi merkitylle A:iden huvilakiinteistölle arvon alenemista. Näin aiheutetun vahingon hovioikeus on arvioinut 15.000 markaksi.

Näillä perusteilla hovioikeus on velvoittanut B:t yhteisvastuullisesti suorittamaan A:ille vahingonkorvauksena 15.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 31.1.1985 lukien sekä korvaamaan A:iden oikeudenkäyntikulut jutussa 6.000 markalla.

A:t on vapautettu korvaamasta B:iden oikeudenkäyntikuluja kihlakunnanoikeudessa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:t ovat pyytäneet valituslupaa ja valituksessaan uudistaneet kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimukset sekä vaatineet, että heidät vapautettaisiin korvaamasta A:iden oikeudenkäyntikuluja. Valituslupa on myönnetty 12.1.1987. A:t ovat vastanneet valitukseen ja vaatineet, että hakijat velvoitettaisiin korvaamaan heille vastauksen antamisesta aiheutuneet kulut.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden tuomiota pääasian osalta ei muuteta.

Koska alioikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet asianosaisten välisen riitakysymyksen, hovioikeuden ei olisi tullut, kun erityisiä seikkoja ei ollut esitetty, oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentista ilmenevä periaate huomioon ottaen velvoittaa B:itä korvaamaan A:iden oikeidenkäyntikuluja jutussa. Tämän vuoksi B:t vapautetaan suorittamasta A:ille hovioikeuden tuomitsemaa oikeudenkäyntikulujen korvausta.

B:t velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:ille heille vastauksen antamisesta täällä aiheutuneet kulut 1.200 markalla.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Grönqvist, Takala, Nybergh, af Hällström ja Kilpeläinen

---

[SV]

A och B ägde var sin lägenhet, som låg intill varandra på ett strandplaneområde. A:s lägenhet var en sommarstugetomt och B:s lägenhet bestod till en del av parkområde i naturtillstånd, som gränsade till A:s lägenhet.

Enligt 124 a § byggnadslagen fick fällning av träd inte vidtas inom strandplaneområde utan tillstånd av kommunstyrelsen. Överträdelse av förbudet var belagd med straff. Trots detta utförde B på sin lägenhet kalhuggning, som även sträckte sig till parkområdet. B ålades att till A utge skadestånd för den värdeminskning som A:s fastighet hade undergått på grund av att avverkningen hade förfulat landskapet.

ByggnadsL 124 a §

ByggnadsL 146 §

SkadeståndsL 5 kap 1 §