Supreme Court dismisses request to annul prior judgment due to new paternity law removing time limits.

Ennen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntynyt A oli vaatinut vuonna 2000 nostamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että B oli hänen isänsä. Korkein oikeus oli 17.11.2003 antamallaan tuomiolla (KKO 2003:107) hylännyt kanteen, koska se oli nostettu vasta isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan jälkeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli 6.7.2010 antamassaan tuomiossa katsonut, että A:n yksityiselämän suojaa oli loukattu. A vaati tämän jälkeen Korkeimman oikeuden tuomion purkamista.

Korkein oikeus totesi, että uusi isyyslaki (11/2015) oli annettu 13.1.2015 ja on tulossa voimaan 1.1.2016. Vanhan voimaanpanolain kanneaikasäännös ja siihen perustunut aikaisempi lainvoimainen tuomio eivät enää sen jälkeen estäneet uuden isyyskanteen tutkimista. A:lla ei siten ollut asiassaan oikeudellista tarvetta ylimääräiseen muutoksenhakuun. Ks. KKO:2014:35 Vrt. KKO:2003:107

Täysistunto

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A on vaatinut, että Korkeimman oikeuden tuomio 17.11.2003 nro 2829 puretaan ja että B:n vahvistetaan olevan hänen isänsä.

C on B:n oikeudenomistajana vastannut hakemukseen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Korkein oikeus on 28.5.2014 antamallaan päätöksellä nro 1163 keskeyttänyt hakemuksen käsittelyn uuden isyyslain valmistelun johdosta.

Uusi isyyslaki (11/2015), jolla on kumottu vanha isyyslaki (700/1975) ja isyyslain voimaanpanosta annettu laki (701/1975), on annettu 13.1.2015.

A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta antaa kirjallinen lausuma oikeussuojan tarpeestaan sen jälkeen, kun uusi isyyslaki oli annettu.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n purkuhakemuksen taustalla on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 6.7.2010 antamassaan, A:n asiaa koskevassa tuomiossa (A v. Suomi) katsonut Suomen loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Isyyslain voimaanpanolain 7 §:n 2 momentissa säädetystä kanneajasta johtuen A:n ajama isyyskanne oli Korkeimman oikeuden 17.11.2003 antamalla tuomiolla (KKO 2003:107) hylätty liian myöhään nostettuna. A ei siten ole voinut saada isyyttä oikeusteitse selvitetyksi, mikä on loukannut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan turvattua yksityiselämän suojaa.

A:n purkuhakemus

2. Hakemuksessaan A on katsonut, että mikäli hänen purkuhakemuksensa tutkiminen estyy purkuhakemukselle säädettyjen määräaikojen johdosta, hän törmäisi uudelleen jäykkään määräaikaan, joka siten jälleen loukkaisi hänen ihmisoikeuksiaan asiassa. A:n mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 6.7.2010 antama tuomio osoitti Korkeimman oikeuden 17.11.2003 antaman tuomion perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Korkeimman oikeuden päätös asian lepäämään jättämisestä

3. Korkein oikeus on 28.5.2014 antamassaan päätöksessä (KKO 2014:35) katsonut, että hakemuksen enempi käsittely oli perusteltua määrätä odottamaan oikeusministeriössä tuolloin vireillä olleen isyyslainsäädännön uudistamista koskevan lainsäädäntöhankkeen etenemistä ja ratkeamista. Korkein oikeus on tuolloin todennut, ettei asian lepäämään jättämistä koskeva päätös edellyttänyt kannanottoa siihen, voitiinko hakemus tutkia. Asian käsittelyä oli tarkoitus jatkaa, kun valmisteltavana ollut uusi isyyslaki oli annettu tai sitä koskeva lainsäädäntöhanke oli rauennut taikka siitä aiheutuva este muutoin poistunut (kohta 17).

Uusi isyyslaki

4. Uusi isyyslaki (11/2015) on annettu 13.1.2015 ja tulee voimaan 1.1.2016. Näin Korkeimman oikeuden päätöksessä esitetty peruste hakemuksen käsittelyn lykkäämiselle on poistunut.

5. Uuden isyyslain voimaantulosääntelyyn sisältyvän 65 §:n 1 momentin mukaan kannetta, joka on vireillä lain tullessa voimaan, ei voida hylätä edellä kohdassa 1 mainitun voimaanpanolain 7 §:n 2 momentissa säädetyllä perusteella. Lisäksi lain 65 §:n 2 momentin mukaan isyyden vahvistamiskanne, joka on vireillä kyseisen momentin tullessa voimaan tai joka tulee vireille sen tultua voimaan, voidaan tutkia sen estämättä, että tuomioistuin on aikaisemmin jättänyt isyyden vahvistamatta voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin nojalla.

Johtopäätös

6. Uuden isyyslain voimaantulosääntely merkitsee täydellistä luopumista isyyden vahvistamista koskevan kanteen aikarajoituksesta ja kannemahdollisuuksien takautuvaa palauttamista. Lainvoimainen tuomio, jolla avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneen lapsen isyyskanne on hylätty vanhan isyyslain voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin kanneaikasäännöksen perusteella, ei enää vuoden 2016 alusta lukien estä isyyden vahvistamista koskevan uuden kanteen tutkimista. Tällaisen kanteen tutkiminen ei siis edellytä, että aikaisempi lainvoimainen tuomio olisi ensin ylimääräisen muutoksenhaun kautta purettava tai poistettava.

7. Avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneiden lasten asema on uudella isyyslailla järjestetty niin, että aikaisemmat, voimaanpanolaissa säädettyyn kanneaikaan perustuneet isyyskanteen hylkäämiseen johtaneet tuomiot ovat menettäneet tässä suhteessa oikeudellisen merkityksensä. Hakemuksen kohteena olevan tuomion oikeusvoimavaikutus ei siten estä A:ta saamasta isyyden vahvistamista koskevaa kannevaatimustaan tutkituksi uudessa oikeudenkäynnissä. A:lla ei siten ole asiassaan oikeudellista tarvetta ylimääräiseen muutoksenhakuun, eikä hakemusta voida tutkia.

Päätöslauselma

Hakemus jätetään tutkimatta.

Asian ovat täysistunnossa ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Pekka Koponen, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen, Mika Huovila ja Tuomo Antila. Esittelijä Tommi Vuorialho.

---

[SV]

A, som var född utom äktenskap innan lagen om faderskap hade trätt i kraft, hade år 2000 väckt talan om att det skulle fastställas att B var hennes far. Högsta domstolen hade genom sin dom 17.11.2003 (KKO 2003:107) förkastat käromålet, eftersom talan hade väckts först efter att tidsfristen enligt 7 § 2 mom. lagen angående införande av lagen om faderskap hade löpt ut. Europeiska människorättsdomstolen hade i en dom 6.7.2010 ansett att skyddet för A:s privatliv hade blivit kränkt. A yrkade efter detta att Högsta domstolens dom skulle återbrytas.

Högsta domstolen konstaterade att en ny faderskapslag (11/2015) givits 13.1.2015 och skulle träda i kraft 1.1.2016. Bestämmelsen om tidsfristen i den gamla införandelagen och den laga kraft vunna dom som givits på basis av den utgjorde efter detta inte mera hinder för att pröva en ny talan om faderskap. A hade därför inte rättsligt behov av extraordinärt ändringssökande i sin sak. Se KKO:2014:35 Jfr KKO:2003:107

Plenum