Court allows defendant's good faith payment to victim despite state's prior right of recourse under criminal damage law.

Kun A oli oikeudessa velvoitettu suorittamaan B:lle rikosperusteista vahingonkorvausta, Valtiokonttori oli päättänyt maksaa B:lle osan tuomitusta korvauksesta, jolloin suoritusta vastannut osuus korvauksesta oli rikosvahinkolain 19 §:n 1 momentin (1110/1990) nojalla siirtynyt valtiolle. A oli kuitenkin tämän jälkeen vilpittömässä mielessä maksanut koko tuomitun vahingonkorvauksen B:lle.

A:n suorittamaa maksua oli pidettävä pätevänä myös siltä osin kuin oikeus korvaukseen oli jo ennen maksua siirtynyt valtiolle. A ei näin ollen ollut velvollinen suorittamaan valtiolle sen takautumisoikeuden nojalla velkomaa määrää.

RikosvahinkoL 19 § 1 mom (1110/1990)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Kuopion käräjäoikeudessa

A vaati valtioon kohdistamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että valtiolla ei ollut Valtiokonttorin 1.7.2004 ja 24.9.2004 rikosvahinkolain nojalla antamien päätösten perusteella saatavaa A:lta ja että päätökset eivät olleet täytäntöönpantavissa A:ta vastaan.

Perusteluinaan A esitti, että hänet oli velvoitettu suorittamaan Nilsiän käräjäoikeuden 23.1.2004 antamalla tuomiolla rikokseen perustuvia vahingonkorvauksia B:lle yhteensä 18 919,70 euroa laillisine korkoineen. Valtiokonttori oli maksanut 1.7.2004 ja 24.9.2004 tekemillään päätöksillä rikosvahinkolain säännösten nojalla B:lle korvaukseksi mainitusta vahingosta 10 919,70 euroa. B:n saatava A:lta oli rikosvahinkolain 19 §:n nojalla siirtynyt sanotulta osin valtiolle.

Itä-Suomen hovioikeus oli 14.12.2004 antamallaan tuomiolla pysyttänyt Nilsiän käräjäoikeuden tuomion A:n B:lle maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten osalta. A oli maksanut B:lle 21.12.2004 eli sen jälkeen, kun Valtiokonttori oli jo maksanut osan korvauksista B:lle, Nilsiän käräjäoikeuden ja Itä-Suomen hovioikeuden tuomioihin perustuvat vahingonkorvaukset täysimääräisesti viivästyskorkoineen eli yhteensä 21 805,48 euroa.

Valtiokonttori ei ollut millään tavoin saattanut A:n tietoon sitä, että B:n saatava A:lta olisi Valtiokonttorin tekemän suorituksen johdosta siirtynyt osaksi Valtiokonttorille. A ei ollut ollut tietoinen saatavan siirtymisestä Valtiokonttorille.

A oli näin ollen maksanut vilpittömässä mielessä velkansa B:lle tietämättä siitä, että velka oli Valtiokonttorin B:lle maksaman suorituksen osalta siirtynyt Valtiokonttorille. A ei näin ollen ollut velvollinen maksamaan Valtiokonttorin B:lle maksamaa suoritusta Valtiokonttorille.

Vastaus

Valtio vastusti kannetta.

Valtiokonttori oli maksanut 1.7.2004 ja 24.9.2004 tekemillään päätöksillä kanteessa mainitulla perusteella rikosvahinkolain säännösten nojalla B:lle korvausta yhteensä 10 919,70 euroa. B:n oikeus vahingonkorvaukseen oli rikosvahinkolain 19 §:n nojalla siirtynyt valtiolle sinä päivänä, jona Valtiokonttori oli päättänyt maksaa korvausta, eli 1.7.2004 ja 24.9.2004.

Valtiokonttorin mainituissa päätöksissä oli ilmoitettu B:lle, että "korvauksen hakijan oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta vastuussa olevalta siirtyy valtiolle edellä myönnetyn korvauksen osalta tämän päätöksen antamispäivästä lukien, joten korvauksen hakija ei voi kohdistaa perimistoimia vahingosta vastuussa olevaan nyt myönnetyn korvauksen osalta". Rikosvahinkolaissa ei säädetty, että Valtiokonttorin tulisi ilmoittaa maksamastaan korvauksesta muulle kuin korvausta hakeneelle. Hallintomenettelylain 59 §:n mukaan päätös oli annettava tiedoksi asianosaiselle. Rikosvahinkolain mukaisen korvauksen maksamista koskevassa päätöksenteossa vahingonaiheuttaja ei ollut asianosainen.

A:n tulisi velkoa B:ltä takaisin hänelle perusteettomasti suoritettu korvaus. A:lla oli myös mahdollista hakea Valtiokonttorilta maksuvapautusta. Oikeusrekisterikeskus peri saatavaa A:lta sakon täytäntöönpanosta annetun lain nojalla eikä ollut toimivaltainen luopumaan saatavasta.

Käräjäoikeuden tuomio 1.2.2006

Asiassa oli riidatonta, että A oli maksanut B:lle kanteessa mainittuihin Nilsiän käräjäoikeuden ja Itä-Suomen hovioikeuden tuomioihin perustuvat vahingonkorvaukset täysimääräisesti viivästyskorkoineen sen jälkeen, kun Valtiokonttori oli maksanut B:lle korvaukseksi sanotusta vahingosta rikosvahinkolain säännösten nojalla 10 919,70 euroa. A oli siten maksanut B:lle 10 919,70 euroa sellaista saatavaa, joka oli maksun tapahtuessa rikosvahinkolain 19 §:n säännösten nojalla jo siirtynyt B:ltä Valtiokonttorille.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko A voinut tehdä suorituksen B:lle sellaisin vaikutuksin, että hän vapautui suoritusvelvollisuudesta oikeaan velkojaan eli Valtiokonttoriin nähden (maksusuoja).

Velkakirjalain 29 §:n mukaan maksu, jonka velallinen tavallisen velkakirjan luovutuksen jälkeen suorittaa luovuttajalle, on kuitenkin pätevä, paitsi milloin velallinen tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei luovuttaja enää ollut oikeutettu saamaan maksua. Säännöksistä ilmenevää periaatetta oli sovellettu myös muun kuin velkakirjaan perustuvan maksun suorittamiseen (KKO 1982 II 77 ja KKO 1995:116). Maksusuojan kannalta merkitystä ei ollut sillä, miten saatava oli siirtynyt. Periaatetta oli siten sovellettava myös nyt kysymyksessä olevan suoraan rikosvahinkolain säännösten nojalla Valtiokonttorille siirtyneen saatavan suorittamiseen.

Käräjäoikeus vahvisti, että valtiolla ei ollut A:lta saatavaa Valtiokonttorin rikosvahinkolain säännösten nojalla B:lle maksetun suorituksen perusteella ja etteivät Valtiokonttorin 1.7.2004 ja 24.9.2004 tekemät kysymyksessä olevaa maksua koskevat päätökset olleet täytäntöönpantavissa A:ta vastaan.

Asian on ratkaissut määräaikainen käräjätuomari Heikki Hakkarainen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 16.11.2006

Valtio valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä.

Hovioikeus lausui, että aikaisemmin voimassa olleen rikosvahinkolain (935/1973) 19 §:n 1 momentin (1110/1990) mukaan korvauksen hakijan oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta vastuussa olevalta siirtyi valtiolle sinä päivänä, jolloin Valtiokonttori oli päättänyt maksaa korvausta ja enintään siltä osin kuin korvausta oli päätetty maksaa. Sanottu rikosvahinkolaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen oli kumottu 1.1.2006 voimaan tulleella rikosvahinkolailla (1204/2005). Voimassa olevan rikosvahinkolain 31 §:n 1 momentti vastaa sisällöltään aikaisemmin voimassa olleen lain 19 §:n 1 momenttia. Sanotun 31 §:n 2 momentin mukaan, jos vahingosta vastuussa oleva on 1 momentissa mainitun ajankohdan jälkeen maksanut hakijalle korvausta, jonka saamiseen tällä ei enää ollut oikeutta Valtiokonttorin korvauspäätöksen vuoksi, valtiolla on maksua vastaavalta osalta takautumisoikeus vain, jos vahingosta vastuussa oleva tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei hakija enää ollut oikeutettu saamaan maksua.

Voimassa olevan rikosvahinkolain 50 §:n 1 momentin siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa tehdyllä rikoksella aiheutetun vahingon korvaamiseen sovelletaan aikaisempaa lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä, jollei 2 - 6 momentista muuta johdu. A:n rikokset, joiden perusteella Valtiokonttori oli maksanut asianomistajalle korvauksia, oli tehty ennen 1.1.2006. Mainitun 50 §:n 4 momentin mukaan muiden ohessa 31 §:n säännöstä sovelletaan päätökseen, joka on annettu lain voimaantulon jälkeen. Valtiokonttori oli tehnyt takautumisoikeuteen johtaneet maksupäätöksensä ennen nyt voimassa olevan lain voimaantuloa. Näin ollen tapaukseen oli sovellettava ennen 1.1.2006 voimassa olleen rikosvahinkolain säännöksiä.

Uuden rikosvahinkolain säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 192/2005 vp s. 19) todettiin, että tuolloin voimassa olleet valtion takautumisoikeutta koskeneet säännökset johtivat tietyissä tapauksissa siihen, että korvausvelvollinen joutui suorittamaan korvauksen kahteen kertaan. Aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan valtiolle syntyi takautumisoikeus suhteessa korvausvelvolliseen sinä päivänä, jolloin Valtiokonttori oli päättänyt maksaa korvauksen. Jos korvausvelvollinen oli suorittanut vahingonkorvausta suoraan vahinkoa kärsineelle mainitun ajankohdan jälkeen, hän oli näin ollen velvollinen suorittamaan jo maksamansa vahingonkorvauksen lisäksi valtiolle sen takautumissaatavan.

Asiakirjoista ilmeni, että Valtiokonttori oli päätöksillään 1.7. ja 24.9.2004 maksanut B:lle A:n aiheuttamista vahingoista korvausta yhteensä 10 919,70 euroa. Valtiolle oli siten sanottuina päivinä siirtynyt tuolloin voimassa olleen rikosvahinkolain 19 §:n 1 momentin nojalla B:n oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta vastuussa olevalta A:lta siltä osin kuin korvausta oli päätetty maksaa. A ei ollut maksamalla mainitun lain säännöksen nojalla Valtiokonttorille siirtyneen saatavan B:lle vapautunut suoritusvelvollisuudesta Valtiokonttorille.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi A:n kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Parviainen, Pekka Palomäki ja Tuula Jauhiainen. Esittelijä Petri Mylläri.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomio jätetään pysyväksi.

Valtio vastusti valitusta ja pyysi, että hovioikeuden tuomio pysytetään voimassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Kun A oli oikeudessa velvoitettu suorittamaan B:lle rikosperusteista vahingonkorvausta 18 919,70 euroa, Valtiokonttori oli päätöksillään 1.7.2004 ja 24.9.2004 maksanut osan tuomitusta korvauksesta rikosvahinkolain (935/1973) nojalla B:lle. A oli maksanut 21.12.2004 koko tuomitun vahingonkorvauksen B:lle. Riidatonta asiassa on, että A ei ollut maksua suorittaessaan tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää, ettei B ollut oikeutettu saamaan korvausta A:lta siltä osin kuin Valtiokonttori oli sen jo suorittanut.

2. Asiassa on ratkaistava, onko A velvollinen suorittamaan valtiolle rikosvahinkolain 19 §:n 1 momentin (1110/1990) nojalla valtion suorituksiin perustuvat määrät. Sanotun säännöksen mukaan korvauksen hakijan oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta vastuussa olevalta siirtyy valtiolle sinä päivänä, jolloin Valtiokonttori on päättänyt maksaa korvausta, ja enintään siltä osin kuin korvausta on päätetty maksaa.

4. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että lain esitöissä esitetyt arviot aikaisemman lain soveltamisesta eivät sellaisenaan osoita, mitä aikaisempaa lakia säädettäessä oli tarkoitettu ja miten tuota lakia oli perusteltua tulkita (ks. KKO 2007:67 kohta 8).

5. Edellä 2. kohdassa selostettujen säännösten mukaan B:n oikeus vahingonkorvaukseen A:lta oli siirtynyt Valtiokonttorille sinä päivänä, jolloin Valtiokonttori oli päättänyt maksaa korvausta. Rikosvahinkolaissa ei ollut tarkempia säännöksiä valtion takautumisoikeuden käyttämisestä tai korvausvelallisen maksusuojasta.

6. Velkakirjalain 29 §:n mukaan maksu, jonka velallinen tavallisen velkakirjan luovutuksen jälkeen suorittaa luovuttajalle, on kuitenkin pätevä, paitsi milloin velallinen tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei luovuttaja enää ollut oikeutettu saamaan maksua. Säännös ilmentää periaatetta, jonka mukaan maksun alkuperäiselle velkojalle vilpittömässä mielessä suorittanutta velallista suojataan uutta velkojaa vastaan, jolle saatava oli siirtynyt ennen maksua (ks. komiteanmietintö 1936:1 s. 78). Periaatetta on vakiintuneesti sovellettu sellaistenkin saamisten siirtoon, joista ei ole annettu velkakirjaa (esim. KKO 1982 II 77 ja 1995:116).

7. Tarve suojata vilpittömässä mielessä maksun suorittanutta velallista on riippumaton siitä, onko saaminen siirtynyt velallisen tietämättä alkuperäisen velkojan siirtotoimen johdosta vai lain nojalla kolmannen suorittaman maksun seurauksena. Rikosvahinkolain esitöissä (HE 98/1973 vp) ei käsitellä lain 19 §:n 1 momentin suhdetta velallisen maksusuojaa koskeviin yleisiin periaatteisiin. Esityöt eivät siten viittaa siihen, että niistä olisi haluttu poiketa esillä olevassa tilanteessa. Korkein oikeus katsookin, ettei ole esitettävissä asiallisia syitä sille, ettei sanottuja periaatteita tulisi soveltaa myös tilanteessa, jossa vahingonkorvaussaatava on rikosvahinkolain nojalla siirtynyt valtiolle. Nyttemmin tämä periaate on kirjattu voimassa olevan rikosvahinkolain 31 §:n 2 momenttiin.

8. Edellä mainituilla perusteilla A:n B:lle suorittamaa maksua on pidettävä pätevänä myös siltä osin kuin oikeus korvaukseen oli Valtiokonttorin maksupäätöksen johdosta jo ennen maksua siirtynyt valtiolle. Näin ollen A ei ole velvollinen suorittamaan valtiolle sen takautumisoikeuden nojalla velkomaa määrää.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Mikael Krogerus, Juha Häyhä ja Timo Esko. Esittelijä Jukka Sippo.

---

[SV]

Sedan A i rätten hade ålagts att betala brottsrelaterat skadestånd till B, hade Statskontoret beslutat betala en del av den ådömda ersättningen till B, varvid den andel av skadeståndet som motsvarande betalningen hade övergått på staten med stöd av 19 § 1 mom. brottsskadelagen (1110/1990). A hade dock efter detta i god tro betalat hela det ådömda skadeståndet till B.

A:s betalning skulle anses giltig också till den del rätten till skadestånd redan före betalningen hade övergått på staten. A var således inte skyldig att till staten betala det belopp som staten krävde med stöd av regressrätt.

BrottsskadeL 19 § 1 mom (1110/1990)