Gift recipient must return property if they knew or should have known it infringed deceased spouse's heirs' rights.

Puolisonsa perinyt leski oli lahjoittamalla kiinteistön aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen. Lahjoituksen jälkeen kiinteistön arvo oli alentunut lahjan saajasta riippumattomista syistä kiinteistöjen yleisen hintatason alentumisen johdosta.

Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että lahjan saajan olisi pitänyt tietää lahjoituksen loukkaavan ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta.

Ään.

Ks.

KKO:1990:46

Palautettavaksi määrätyn lahjan arvo määrättiin luovutusajankohdan mukaan.

PK 3 luku 3 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian käsittely Tampereen käräjäoikeudessa

Asian tausta

Aviopuolisot C ja D olivat ostaneet 6.11.1953 vahvistetulla kauppakirjalla Tontti 25 -nimisen tilan RN:o 16:25 Kangasalan kunnan Vatialan kylässä. C oli kuollut 21.3.1978. Hänen kuolinpesänsä varallisuus muodostui pääasiassa mainitusta puolisoiden yhteisesti omistamasta kiinteistöstä. C:ltä ei ollut jäänyt rintaperillisiä eikä hän ollut tehnyt testamenttia, joten D oli perinyt kaiken miehensä omaisuuden.

D oli vuonna 1980 myynyt tilasta määräalan, joka oli lohottu itsenäiseksi tilaksi, sekä 30.8.1990 vahvistetulla lahjakirjalla lahjoittanut vastikkeettomasti kantatilan, nykyisin RN:o 16:86, B:lle pidättäen itselleen elinikäisen hallinta- ja asumisoikeuden kiinteistöön.

D oli kuollut 14.8.1994. Perukirjan mukaan hänen kuolinpesänsä bruttovarat olivat olleet yhteensä 117 924,67 markkaa ja pesän säästö 93 326,79 markkaa.

Kanne

A ja useat muut C:n toissijaiset perilliset vaativat, että B velvoitetaan palauttamaan valintansa mukaan joko

a) D:n kuolinpesälle lahjaksi saamansa tila, tai

b) kantajille saamansa lahjan arvosta niin paljon kuin D:n jälkeen toimitettavassa lainvoimaisessa perinnönjaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan kantajille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä korkoineen.

A ja hänen myötäpuolensa lausuivat B:n saaneen tilan vastikkeetta D:ltä, joka oli lahjoituksella ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolisonsa perillisten oikeutta aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähenemisen. D:n kuolinpesän varat eivät riittäneet kantajille suoritettavan vastikkeen täysimääräiseen maksamiseen. B oli lahjan saajana tiennyt tai hänen olisi ainakin pitänyt tietää lahjoituksen loukkaavan kantajien oikeutta ensiksi kuolleen puolison perillisinä. Lahjan saajan tuli tämän vuoksi perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisesti palauttaa lahja tai sen arvo. Lahjan arvo oli sen antamisajankohtana ollut 350 000 markkaa.

Vastaus

B kiisti kanteen sekä perusteeltaan että määrältään ja vaati sen hylkäämistä. Hän ei ollut ollut lahjoituksen vastaanottaessaan tietoinen, että luovutus saattoi loukata C:n perillisten oikeutta. Hän ei ollut mitenkään ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla tietoinen lahjoituksen mahdollisesta loukkaavuudesta toissijaisia perillisiä kohtaan.

D:lle oli jäänyt elinikäinen kiinteistön hallinta- ja asumisoikeus. B oli päivittäin huolehtinut D:n asumisesta ja käytännön asioiden hoitamisesta.

Kantajien esittämä hinta-arvio tilasta oli ylimitoitettu. Vuonna 1990 kiinteistön arvo oli ollut 250 000 -280 000 markkaa ja nykyisin noin 170 000 markkaa.

Mikäli kiinteistön arvo määrättiin palautettavaksi, tuli arvoksi määrätä kiinteistön palautushetken mukainen arvo. Kiinteistön arvo oli alentunut B:stä riippumattomista syistä kiinteistöjen yleisten hintojen alenemisen mukana.

Käräjäoikeuden tuomio 5.11.1996

Riidattomat seikat

Asiassa oli riidatonta, että D oli tilan RN:o 16:86 lahjoituksella B:lle aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen sekä ettei hänen tietoisuudellaan lahjoituksen loukkaavuudesta ollut oikeudellista merkitystä. Edelleen oli riidatonta, ettei kantajille kertynyt täyttä vastiketta kuolinpesän säästöistä.

B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta

B oli lahjan saadessaan elokuussa 1990 ollut 19-vuotias. Saman vuoden keväänä hän oli suorittanut ylioppilastutkinnon. Lahjoituksen aikoihin B oli oman kertomansakin mukaan ollut usein kanssakäymisissä D:n kanssa ja hoitanut yhdessä vanhempiensa kanssa myös tämän talouteen liittyviä asioita. Tässä yhteydessä hänen oli täytynyt tulla tietämään, että lahjoitettava kiinteistö oli muodostanut D:n omaisuuden pääosan. Hän oli tiennyt, ettei C:ltä ja D:ltä jäänyt rintaperillisiä. Toisaalta hän oli myös myöntänyt tienneensä, että C:ltä oli jäänyt perillisiä.

B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta ei edellyttänyt, että hän olisi ollut selvillä kantajien oikeudesta saada vastiketta lahjoituksen johdosta D:n perillisille tulevasta pesäosuudesta tai siitä, että hän saattaisi joutua palauttamaan lahjan tai sen arvon kuolinpesään D:n kuoleman jälkeen pesää jaettaessa. Tietoisuusedellytyksen täyttymiseen riitti se, että B:n oli täytynyt ymmärtää, että luovuttamalla vastikkeetta pääosan omaisuudestaan B:lle D samalla jollakin tavalla loukkasi aikaisemmin kuolleen miehensä perillisten oikeutta.

Näillä perusteilla oli tullut näytetyksi perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentissa lahjan tai sen arvon palauttamiselle säädetty edellytys siitä, että lahjan saajan olisi pitänyt tietää lahjoituksen loukkaavuudesta.

Lahjan arvo

Kiinteistön arvon osalta asiassa oli kuultu kolmea kiinteistönvälittäjää, joita koulutuksen ja pitkän kokemuksen perusteella periaatteessa oli pidettävä yhtä pätevinä ja ammattitaitoisina antamaan arvion kiinteistöstä. Heistä kaksi oli arvion antamista varten käynyt tutustumassa kiinteistöllä olevaan rakennukseen myös sisältäpäin, mitä taas kolmas ei ollut tehnyt. Tällä perusteella ensiksi mainittujen arvioita kiinteistöstä oli pidettävä perustellumpina ja luotettavampina kuin viimeksi mainitun. Tämän perusteella käräjäoikeus piti näytettynä, että kiinteistön arvo vuonna 1990 oli ollut 285 000 markkaa ja nykyarvo 170 000 markkaa.

Lahjan arvon määräämisen ajankohta

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentissa säädetty palautusvastuu oli velvoiteoikeudellinen. Luovutuksensaajalla oli sanotun lainkohdan mukaan valta valita, antoiko hän toissijaisten perillisten osuuden katteeksi luovutetun esineen vai sen sijasta rahaa. Oikeuskirjallisuuden mukaan tällä määräyksellä lakiin oli otettu erityissäännös siitä, että luovutetun omaisuuden palautusarvo määrättiin luovutusajankohdan mukaisen käyvän hintatason perusteella. Kirjallisuudessa oli kuitenkin toisaalta todettu, että jos aikaväli lahjoituksesta palautusvastuun toteuttamiseen oli pitkä ja lahjan arvo saajasta riippumattomasta syystä olennaisesti kohonnut, kirjaimellinen tulkinta teki palautusvastuun tyhjäksi muodollisuudeksi, minkä vuoksi asiasyyt puoltaisivat tulkintaa, jonka mukaan arvostushetkeä voitiin siirtää lesken kuolinhetken tai jaon ajankohtaan. Korkein oikeus oli kuitenkin ennakkopäätöksessään KKO 1990:46 torjunut tämän vaihtoehdon ja asettanut arvon määrityshetkeksi luovutusajankohdan mukaan määräytyvän arvon.

Tässä tapauksessa lahjan arvo oli alentunut B:stä riippumattomista syistä kiinteistöjen yleisten hintojen alenemisen mukana. B:llä oli kuitenkin valta valita, antoiko hän toissijaisten perillisten osuuden katteeksi lahjan vai sen sijasta rahaa. Palauttamalla lahjan B:llä oli mahdollisuus torjua hänestä riippumattomista syistä tapahtunut lahjan arvon aleneminen.

Lahjan palautusarvo oli sen vuoksi määrättävä lahjan luovutusajankohdan mukaan eli lahjan palautusarvo oli 285 000 markkaa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n palauttamaan valintansa mukaan joko

a) D:n kuolinpesälle 30.8.1990 vahvistetulla lahjakirjalla saamansa tilan sen mahdollistamiseksi, että 21.3.1978 kuolleen C:n tämän jutun kantajina esiintyneet perilliset saivat toimitettavassa perinnönjaossa heille kuuluvan pesäosuuden vähentymättömänä, tai

b) kantajille mainitusta saamansa lahjan arvosta 285 000 markasta niin paljon kuin D:n jälkeen toimitettavassa lainvoimaisessa perinnönjaossa todettiin pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan kantajille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä Suomen Pankin peruskoron suuruisine tuottokorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 13.11.1995 lukien.

B valitti hovioikeuteen vaatien ensisijaisesti kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan tai käräjäoikeuden tuomion muuttamista ainakin siten, että palautettavaksi määrätään vain puolet kiinteistöstä tai sen arvosta sekä siten, että palautettavaksi määrätään kiinteistön tai sen puoliosuuden nykyhetkinen arvo luovutusajankohdan arvon sijasta.

Turun hovioikeuden tuomio 23.10.1997

Hovioikeus lausui, että asiassa oli ensisijaisesti kysymys siitä, oliko B vastaanottaessaan kanteessa tarkoitetun lahjan tiennyt tai olisiko hänen pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta.

Hovioikeus katsoi, että se kantaja A:n hovioikeuden suullisessa käsittelyssä henkilökohtaisesti kuultuna kertoma seikka, että D, B ja tämän vanhemmat eivät olleet kertoneet hänelle tai muille C:n sukulaisille lahjoituksesta, ei riittänyt näytöksi siitä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukkaavuudesta. A:n kertomuksesta ei ilmennyt muitakaan seikkoja, jotka olisivat osoittaneet B:n tienneen sanotusta. Sen vuoksi ja enemmän selvityksen puuttuessa oli jäänyt näyttämättä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukanneen C:n perillisten oikeutta.

B:n tunnustuksen perusteella asiassa oli riidatonta, että B oli lahjan vastaanottaessaan tiennyt, että D oli aikanaan perinyt rintaperillisittä kuolleen C:n omaisuuden, että C:llä oli elossa olevia sukulaisia ja että lahjoitettava kiinteistö muodosti D:n omaisuuden pääosan. B oli siten ollut selvillä kaikista niistä tosiseikoista, joiden perusteella oli ollut mahdollista havaita, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Asian ratkaisun kannalta olennaista oli näin ollen se, miten oli suhtauduttava B:n väitteeseen, ettei hän ollut tiennyt sanotusta lahjoituksen loukkaavuudesta.

Perimysjärjestystä koskevien oikeussäännösten sisällön pääpiirteittäinen tunteminen kuului sellaiseen yleistietoon, jonka hallintaa täysi-ikäiseltä henkilöltä voitiin yleensä odottaa. Ne perintökaaren säännökset, jotka koskivat perinnönjakoa avioliitossa olleen, rintaperillisittä kuolleen henkilön jälkeen olivat kuitenkin siinä määrin monimutkaisia ja vaikeasti hahmotettavia, että niiden sisällön tuntemista ja merkityksen ymmärtämistä käytännön soveltamistilanteita ajatellen ei voitu edellyttää sellaiselta henkilöltä, joka ei ollut saanut perintöoikeuteen liittyvää opetusta tai koulutusta eikä ollut elämänsä varrella ollut muutenkaan tekemisissä perintöoikeudellisten kysymysten kanssa.

B oli lahjan vastaanottaessaan ollut 19-vuotias ylioppilas. Hän ei kertomansa mukaan ollut saanut koulussa opetusta perintöoikeudessa. A myötäpuolineen ei ollut esittänyt selvitystä tueksi väitteelleen siitä, että B:n käydessä koulua yhteiskuntaopin opetuksen yhteydessä olisi käsitelty perintöoikeudellisia kysymyksiä. Asiassa ei ollut ilmennyt, että B olisi ennen lahjan vastaanottamista joutunut muutenkaan tekemisiin tällaisten kysymysten kanssa.

Hovioikeus piti näin ollen uskottavana, ettei B ollut tiennyt perintökaaren sisältöä kysymyksessä olevilta osin.

B oli saanut kiinteistön lahjaksi isoisänsä sisarelta D:ltä, jonka hän oli kertomansa mukaan tuntenut lapsuudestaan saakka. D:llä oli ollut kiinteistöön lainhuuto ja hänellä oli ollut oikeus lahjoittaa kiinteistö B:lle. Näissä olosuhteissa B:llä ei ollut ollut tarpeen ryhtyä erikseen selvittämään perintöoikeudellisten säännösten sisältöä.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei B:n olisi edes pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Kanne oli näin ollen hylättävä.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Viskaali Antila: Hovioikeus ratkaissee asian seuraavasti:

Perustelut

B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta

Se A:n hovioikeuden suullisessa käsittelyssä henkilökohtaisesti kuultuna kertoma seikka, että D, B ja tämän vanhemmat eivät olleet kertoneet hänelle tai muille C:n sukulaisille lahjoituksesta, ei riitä näytöksi siitä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukkaavuudesta. A:n kertomuksesta ei ilmene muitakaan seikkoja, jotka osoittaisivat B:n tienneen siitä. Sen vuoksi ja enemmän selvityksen puuttuessa on jäänyt näyttämättä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukanneen C:n perillisten oikeutta.

B:n tunnustuksen perusteella asiassa on riidatonta, että hän on lahjan vastaanottaessaan tiennyt, että D oli aikanaan perinyt rintaperillisittä kuolleen C:n omaisuuden, että C:llä oli elossa olevia sukulaisia ja että lahjoitettava kiinteistö muodosti D:n omaisuuden pääosan. B on siten ollut selvillä kaikista niistä tosiseikoista, joiden perusteella on ollut mahdollista havaita, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Asian ratkaisun kannalta olennaista on näin ollen se, miten on suhtauduttava hänen väitteeseensä, jonka mukaan hän ei ole tuntenut niitä säännöksiä, joiden mukaan määräytyi C:n sukulaisten oikeus perintöön D:n kuoltua.

Oikeusjärjestyksessämme ei pääsääntöisesti suojata henkilön tietämättömyyttä oikeussäännösten sisällöstä. Näin on yleisesti todettu oikeuskirjallisuudessa. Tällaista lähtökohtaa on yleensä noudatettu myös oikeuskäytännössä, esimerkiksi ratkaisuissa KKO 1957 II 78 ja KKO 1958 II 49.

Sanottua pääsääntöä ei kuitenkaan ole noudatettu poikkeuksettomasti. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1991:8 on annettu merkitystä lesken tietämättömyydelle avioliittolain 103 §:n 2 momentin sisällöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin suhtauduttu pidättyväisesti mahdollisuuteen tehdä ratkaisusta sellainen yleinen johtopäätös, että henkilö voisi kaikissa tilanteissa menestyksellisesti vedota tietämättömyyteensä oikeussäännösten sisällöstä.

Edellä esitetyn perusteella on lähtökohdaksi asetettava, että vain poikkeuksellisesti voidaan ottaa huomioon se, että henkilö on ollut tietämätön oikeussäännösten sisällöstä ja sen myötä hänen tiedossaan olleisiin tosiseikkoihin liittyvistä oikeusseuraamuksista. Tällaisen lähtökohdan noudattamista perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin soveltamistilanteissa voidaan puoltaa myös sillä, että näyttövaikeudet olisivat ilmeisiä, jos lahjan saajan vilpilliseen mieleen vetoavan asianosaisen olisi oikeudenkäynnissä näytettävä, että lahjan saaja on tuntenut perimysjärjestystä koskevien oikeussäännösten sisällön. Hovioikeus katsoo, etteivät nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa B:n nuori ikä, oikeudellisen koulutuksen puute tai muutkaan hänen esittämänsä seikat ole riittäviä perusteita poiketa edellä todetusta lähtökohdasta. Näin ollen asian ratkaisun kannalta ei ole merkitystä sillä, että hän on mahdollisesti ollut tietämätön niistä säännöksistä, joiden mukaan C:n sukulaisten oikeus perintöön D:n kuoltua määräytyi.

Edellä todetuin tavoin B on ollut selvillä niistä tosiseikoista, joiden perusteella hän on voinut todeta lahjoituksen loukkaavan C:n perillisten oikeutta. Näin ollen hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi perillisten oikeutta. Sillä seikalla, että D sinänsä on ollut oikeutettu lahjoittamaan tilan, ei ole tässä arviossa merkitystä, koska lahjan saajan palautusvastuu ei edellytä, että eloonjääneellä puolisolla on ollut loukkaamisen tarkoitus tai ajatus suosia lahjan saajaa.

Palautusvelvollisuuden kohde

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan, ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo määrätyin edellytyksin palautettava.

Lainkohdan mukaan voidaan siten sen tarkoittamassa tapauksessa ensiksi kuolleen puolison perillisten osuuksiin käyttää myös jälkeen jääneen perillisten osuuksiin luettavia varoja. Tämän vuoksi 2 momentin tarkoittama palautusvelvollisuuskaan ei voi kohdistua pelkästään siihen osuuteen lahjasta, joka mahdollisesti on kuulunut ensiksi kuolleelle puolisolle. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei palautusvelvollisuutta ole rajoitettava siihen osuuteen kiinteistöstä, joka on kuulunut C:lle.

Lahjan arvon määrittämisen ajankohta

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentissa ei ole säännöstä siitä, minkä ajankohdan mukaan lahjan arvo on määritettävä.

Kysymykseen on otettu kantaa ratkaisussa KKO 1990:46, joka on syntynyt äänestyksen jälkeen. Korkeimman oikeuden enemmistö on katsonut, että lahjan arvo oli määrättävä luovutusajankohdan käyvän hinnan perusteella. Tätä ei ole ratkaisussa perusteltu millään tavoin. Korkeimman oikeuden vähemmistö on puolestaan hyväksynyt esittelijän mietinnön, jossa oli todettu, että kun lahjan saaja saa valita, palauttaako hän lahjan vai sen arvon, seuraa siitä, etteivät nämä vaihtoehdot saa oleellisesti poiketa toisistaan. Tämän perusteella vähemmistö on katsonut, että lahjana annetun omaisuuden arvo oli määritettävä sen ajankohdan mukaan, jona lahjan palauttamista vaaditaan.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa muutetaan siten, että tuomiolauselman kohdassa b) tarkoitettu lahjan arvo ja siten sen tuomitun palautusvelvollisuuden enimmäismäärä on 170 000 markkaa käräjäoikeuden määräämine korkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta.

Hovioikeudenneuvos Aarnio: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Korkeimmassa oikeudessa hakijoina olleille A:lle ja hänen myötäpuolilleen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hakijat vaativat B:n velvoittamista palauttamaan valintansa mukaan joko lahjaksi saamansa tila tai saamansa lahjan arvosta eli 285 000 markasta niin paljon kuin lainvoimaisessa perinnönjaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan hakijoille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä.

B antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.6.1999

Perustelut

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan, ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta.

Asiassa on ollut riidatonta, että D on käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla kiinteistön lahjoittamisella B:lle aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen sekä ettei D:n kuolinpesän säästöstä voida täysimääräisesti suorittaa edellä tarkoitettua vastiketta. Lahjan tai sen arvon palautusvastuuta koskevan kysymyksen osalta asiassa on siten kyse siitä, onko B tiennyt tai olisiko hänen ainakin pitänyt tietää, että mainittu kiinteistön lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta.

B on hovioikeuden tuomiossa selostetun mukaisesti häntä hovioikeuden suullisessa käsittelyssä kuultaessa tunnustanut lahjan vastaanottaessaan tienneensä, että D oli aikanaan perinyt rintaperillisittä kuolleen C:n omaisuuden, että C:llä oli elossa olevia sukulaisia sekä että lahjoitettava kiinteistö muodosti D:n omaisuuden pääosan. Mainittujen seikkojen perusteella on ollut todettavissa, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta.

Oikeusjärjestyksemme mukaan tietämättömyydelle oikeussäännöksistä ei pääsääntöisesti anneta merkitystä. Käsillä olevassa tapauksessa esitetyn perusteella ei ole aihetta poiketa tuosta lähtökohdasta. Näin ollen sillä, että B ei mahdollisesti ole tuntenut yksityiskohtaisesti perintökaaren säännöksiä ja erityisesti sen 3 luvun 3 §:n sisältöä, ei ole merkitystä asiassa. B:n olisi siten ainakin pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. B on perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan velvollinen palauttamaan saamansa lahjan tai sen arvosta hakijoiden vastikkeen kattamiseen tarvittavan määrän.

Ensiksi kuolleen puolison perillisten jako-osuuden arvo määräytyy eloonjääneen puolison jäämistöpääoman suuruuden perusteella. Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1 momentin säännös tarkoittaa eloonjääneen puolison kaiken omaisuuden vähentymistä. Näin ollen tuon pykälän 2 momentin tarkoittama palautusvelvollisuuskaan ei voi kohdistua pelkästään siihen osuuteen lahjasta, joka on aikanaan kuulunut ensiksi kuolleelle puolisolle. Palautusvelvollisuus ei siten rajoitu ainoastaan siihen osuuteen kiinteistöstä, joka on kuulunut C:lle, tai tuon osuuden perusteella laskettuun osaan lahjan arvosta.

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentissa ei nimenomaisesti säädetä, minkä ajankohdan arvon mukaan lahjan arvo on palautettava. Lähtökohta on, että arvo määräytyy luovutusajankohdan käyvän hinnan perusteella (KKO 1990:46). Näin pääsääntöisesti tapahtuu myös perintökaaren 6 luvun 5 §:n mukaan vähennettäessä perinnöstä ennakkoperintö ja 7 luvun 3 §:n mukaan määrättäessä lakiosan suuruus. Tuosta arvostusajankohdasta poikkeaminen on perusteltua ainoastaan poikkeuksellisesti enintään silloin, kun arvostaminen luovutusajankohdan mukaan johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Käsillä olevassa tapauksessa ei kuitenkaan ole tällaisia perusteita poiketa luovutusajankohdan käyvästä hinnasta.

B, joka on marraskuussa 1992, D:n jouduttua laitoshoitoon, saanut lahjoituksen kohteen hallintaansa, ei ole puuttunut käräjäoikeuden 285 000 markaksi katsomaan lahjan luovutusajankohdan arvon määrään. Lahjan luovutusajankohdan mukaiseksi käyväksi arvoksi, jonka perusteella B:n vaihtoehtoinen palautusvelvollisuus määräytyy, on siten katsottava sanotut 285 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomiota muutetaan Korkeimmassa oikeudessa hakijoina olevien A:n ja hänen myötäpuoltensa osalta.

B velvoitetaan palauttamaan valintansa mukaan joko

a) D:n kuolinpesälle 30.8.1990 vahvistetulla lahjakirjalla saamansa Tontti 25 -niminen tila RN:o 16:86 Kangasalan kunnan Vatialan kylässä sen mahdollistamiseksi, että C:n täällä hakijoina olevat perilliset saavat toimitettavassa jaossa heille kuuluvan pesäosuuden vähentymättömänä, tai

b) täällä hakijoina oleville A:lle ja hänen myötäpuolilleen edellä mainitusta saamansa lahjan arvosta eli 285 000 markasta niin paljon kuin D:n jälkeen toimitettavassa lainvoimaisessa jaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan heille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä Suomen Pankin peruskoron suuruisine tuottokorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 13.11.1995 lukien.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Kitunen: Olen muutoin Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla, mutta päädyn lahjan luovutushetken käyvän arvon osalta toiseen lopputulokseen kuin enemmistö. B on asiassa kiistänyt lahjan arvon olevan 285 000 markkaa, joksi A ja hänen myötäpuolensa ovat sen kiinteistön luovutushetken arvon perusteella katsoneet, ja myöntänyt omasta lähtökohdastaan määrällisesti kiinteistön arvoksi 170 000 markkaa, jonka perusteella lahjan arvo tulisi määräytyä. Tämän vuoksi lahjan luovutushetken käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon lahjanantajalle D:lle pidätetty hallinta- ja asumisoikeus, jolloin lahjan arvo on määrättävä pienemmäksi kuin 285 000 markkaa.

Koska alemmissa oikeuksissa ei ole prosessinjohdollisin toimin kiinnitetty asianosaisten huomiota siihen, mikä vaikutus mainitulla hallinta- ja asumisoikeudella on lahjan arvoon, varaan ensin asianosaisille tilaisuuden antaa sanotusta seikasta kirjallisen lausuman. Enemmistön ratkaistua asian käsillä olevan oikeudenkäyntiaineiston perusteella, arvioin B:n saaman lahjan luovutushetken käyväksi arvoksi 230 000 markkaa, jonka perusteella B:n vaihtoehtoinen palautusvelvollisuus määräytyy.

Oikeusneuvos Paasikoski: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kitunen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Hakala, Dunder ja Suojanen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aarnio (eri mieltä), Hurme ja Nieminen. Esittelijä Tuomo Antila (mietintö).

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Paasikoski (eri mieltä), Suhonen, Raulos ja Kitunen (eri mieltä). Esittelijä Jussi Karttunen.

---

[SV]

En änka som hade ärvt sin make hade genom att skänka bort en fastighet väsentligt minskat sin egendom. Efter gåvan hade fastighetens värde gått ner av orsaker som inte berodde på gåvomottagaren utan på att den allmänna prisnivån på fastigheter hade sjunkit.

På de grunder som framgår av Högsta domstolens dom ansågs det att gåvomottagaren borde ha känt till att gåvan gjorde intrång i den först avlidne makens arvingars rätt.

Omröstn.

Se

KKO:1990:46

Värdet av gåvan som bestämdes att återgå fastställdes enligt tidpunkten för överlåtelsen.

ÄB 3 kap 3 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.