Legislator Case Law & Legislation
2024_9 FI

Maa- ja metsätalousministeriön asetus puutavaran poistamisen vaihtoehtoisista toimenpiteistä ja omavalvontailmoituksesta

3 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (3 Articles)

9/2024

Jos puutavaran omistaja ei poista puutavaraa siten kuin metsätuhojen torjunnasta annetun lain (1087/2013) 3 §:n 2 momentissa säädetään, hänen on suoritettava metsätuhojen leviämisen estämiseksi mainitussa momentissa tarkoitetulle puutavaralle jokin tai joitakin seuraavista toimenpiteistä

mäntypuutavara peitetään ennen pystynävertäjien parveilua ja kuusipuutavara ennen kirjanpainajien parveilua hyönteisten iskeytymisen estävällä peitteellä, jonka on peitettävä pinon pintaosa kokonaan ja pinon sivut ja päädyt vähintään 50 senttimetrin matkalta pinon yläreunasta alaspäin;

puutavaraa kastellaan vähintään kahdeksan viikon ajan käyttäen vähintään 50 millimetriä vettä vuorokaudessa alkaen viimeistään neljä viikkoa ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja;

ennen pystynävertäjien parveilua kasatun mäntypuutavarapinon pintaosa vähintään 50 senttimetrin syvyydeltä kuljetetaan pois metsästä sellaisenaan tai haketettuna aikaisintaan pystynävertäjien puutavaraan iskeytymisen jälkeen ja ennen mainitussa momentissa säädettyjä mäntypuutavaran poiskuljettamisen määräaikoja;

puutavara tai puutavarapinon pintaosan puut kuoritaan vähintään 50 senttimetrin syvyydeltä ja kuorittu puutavara jätetään pinon päälle vähintään kolmea viikkoa ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja;

puutavarapino käsitellään tuhohyönteisten iskeytymistä vastaan tähän käyttötarkoitukseen hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella viimeistään tuhohyönteisten parveillessa;

mäntypuutavara sijoitetaan ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja vähintään 2 momentissa olevan taulukon mukaisten välimatkojen päähän sellaisesta taimikkovaiheen ohittaneesta metsikön reunasta, jonka puuston tilavuudesta yli 30 prosenttia on mäntyä;

mäntypuutavarapinon pintaosa peitetään vähintään 50 senttimetrin paksuisella lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomasta mäntypuusta muodostuvalla kerroksella ennen pystynävertäjien parveilua;

kuusipuutavara peitetään vähintään 50 senttimetrin paksuisella lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomasta mäntypuusta muodostuvalla kerroksella ennen kirjanpainajien parveilua;

puutavaralle suoritetaan muita kuin 1–8 kohdissa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla on vastaavankaltaisia vaikutuksia, siten, ettei puutavarasta pääse merkittävästi leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.

Edellä 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu mäntypuutavara on sijoitettava seuraavan taulukon mukaisesti

Mäntypuutavaravaraston koko

Siemen- tai suojuspuumetsikkö taikka nuori kasvatusmetsikkö

Muu taimikkovaiheen ohittanut metsikkö

enintään 100 m³

200 m

100 m

yli 100 m³

400 m

200 m

9/2024

Omavalvontailmoituksen tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot

ammattimaisen toiminnanharjoittajan nimi ja yhteystiedot;

omavalvonnan vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot sekä ilmoituksesta lisätietoja antavan tahon yhteystiedot;

velvollisuus, jota ilmoitus koskee;

puutavaran laatu ja määrä, jota ilmoitus koskee;

puutavaran sijainti, jota ilmoitus koskee;

selostus metsätuhojen torjunnasta annetun lain 7 §:ssä tai 8 b §:ssä tarkoitetusta esteestä, tilanteesta tai olosuhteesta;

toiminnanharjoittajan näkemys esteen, tilanteen tai olosuhteen kestosta ja vaikutuksesta tuhon leviämiseen;

selostus siitä, mihin toimiin toiminnanharjoittaja aikoo asiassa ryhtyä.

9/2024

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2024.

Tällä asetuksella kumotaan puutavaran poistamisen vaihtoehtoisista toimenpiteistä ja omavalvontailmoituksesta annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (6/2014) .

Ennen tämän asetuksen voimaantuloa suoritetuista hakkuista jääneisiin rungonosiin, kaadettuun mänty- ja kuusipuutavaraan, vahingoittuneisiin puihin ja nostettuihin kantoihin sovelletaan tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →