Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään

riskinarvioinnista ja ihmisravinnoksi tarkoitettujen vesiviljelyeläinten enimmäismääristä sovellettaessa eläintautilain (76/2021) 43 §:n 2 momentissa säädettyjä vesiviljelypitopaikkojen hyväksymistä koskevia poikkeuksia;

poikkeuksista eläinterveystodistusta koskeviin vaatimuksiin maan sisäisissä vesieläinten siirroissa;

taudinehkäisytoimenpiteistä siirrettäessä luonnonvaraisia vesieläimiä elinympäristöstä toiseen.

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

lohikaloilla Salmonidae -heimoon kuuluvia vesieläimiä; sekä

sisävesialueella Suomen alueella olevia järviä, lampia, sellaisia osia joista ja niiden suistoista, joihin merialueen vaelluskalat eivät voi nousta tai joihin noustakseen niiden on ohitettava vähintään kaksi nousuestettä, sekä pitopaikkoja, joihin tuleva vesi otetaan mainituilta vesialueilta tai jotka käyttävät vain pohjavettä tai sulamisvesiä.

Mitä tässä asetuksessa säädetään kaloista, tarkoittaa myös kalojen sukusoluja.

Tässä asetuksessa käytetään myös eläintautilain 3 §:n ja eläinterveyssäännöstön 4 artiklan määritelmiä.

Pitopaikkaan tulee katsoa liittyvän eläintautilain 43 §:n 3 momentissa tarkoitettu riski, jos pitopaikka sijaitsee jollakin liitteessä 1 luetellulla alueella ja pitopaikkaan siirretään lohikaloja alueen ulkopuolelta, lukuun ottamatta siirtoja pitopaikasta, jonka vesitys tulee samalta liitteessä 1 luetellulta alueelta.

Eläintautilain 43 §:n 3 momentissa sekä tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 ( eläinterveyssäännöstö ) 176 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä poikkeusta sellaisten vesiviljelypitopaikkojen hyväksymistä koskevasta vaatimuksesta, jotka tuottavat vesiviljelyeläimiä ihmisravinnoksi tarkoitettuina pieninä määrinä suoraan lopullisille kuluttajille tai paikallisille vähittäisliikkeille, sovelletaan vesiviljelypitopaikkoihin, jotka tuottavat vesiviljelyeläimiä ihmisravinnoksi enintään 2000 kilogrammaa vuodessa tai rapuja ihmisravinnoksi enintään 2000 kappaletta vuodessa.

Poikkeusta ei voida soveltaa, jos pitopaikkaan liittyy 3 §:ssä tarkoitetusta syystä riski.

Vesieläimiä voidaan siirtää Suomen rajojen sisällä ilman eläinterveyssäännöstön 208 ja 209 artiklassa edellytettyä eläinterveystodistusta. Sekä vesieläinten lähettäjällä, että vastaanottajalla tulee olla ajantasainen kirjanpito siirroista ja vesieläinten kuolleisuudesta, ja kirjanpidosta tulee toimittaa viipymättä tiedot eläinterveysviranomaiselle tämän sitä pyytäessä. Ilman eläinterveystodistusta tapahtuvat siirrot tulee keskeyttää välittömästi, jos havaitaan, että mainittua vaatimusta rikotaan.

Siirrettäessä luonnonvaraisia vesieläimiä sisävesialueelle muualta kuin sisävesialueelta toimijan on varmistettava, että siirrettävät vesieläimet ovat silmämääräisesti arvioiden terveitä ja elinvoimaisia ja että siirrettävissä vesieläinryhmissä ei esiinny lisääntynyttä kuolleisuutta. Toimijan on lisäksi toteutettava asianmukaisia riskinvähentämistoimenpiteitä ja tarvittavia tutkimuksia vesieläimille sen varmistamiseksi, että siirto ei aiheuta merkittävää riskiä d-luokan taudin leviämisestä määräpaikassa oleviin vesieläimiin. Toimenpiteiden ja tutkimusten tarpeen ja asianmukaisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon erityisesti kyseessä olevaa vesieläinkantaa koskevat taudin varalta jo tehtyjen tutkimusten tulokset, vesieläinten terveys vaellusalueella ja varsinkin pyyntialueen lähistöllä sekä määräpaikassa olevat luonnonvaraiset vesieläinkannat ja vesiviljelypitopaikat. Toimijan on viimeistään kolme kuukautta ennen siirtoa ilmoitettava riskinvähentämistoimenpiteistä ja tutkimuksista aluehallintovirastolle, joka voi eläinterveyssäännöstön 200 artiklan 3 kohdassa mainittuna määräpaikan toimivaltaisena viranomaisena päättää mahdollisista lisätutkimuksista.

Tämä asetus tulee voimaan 21 päivänä huhtikuuta 2021.