Valtiovarainministeriön asetus rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista
Table of Provisions (22)
Statutory Text (22 Articles)
Rakennusten jälleenhankinta-arvojen määräämisessä käytetään seuraavia keskimääräisiä arvoja neliömetriä tai kuutiometriä kohti. Jos rakennuksen rakennustaso poikkeaa olennaisesti keskimääräisestä rakennustasosta, on näitä arvoja harkinnan mukaan korotettava tai alennettava, kuitenkin enintään 30 prosenttia.
Rakennuksen pinta-alalla tarkoitetaan tässä asetuksessa sitä alaa, johon lasketaan ulkomitoin kaikkien kerrosten, kellareiden ja lämpöeristettyjen ullakkohuoneiden pinta-alat. Pinta-alaan ei lasketa parvekkeita, katoksia eikä tiloja, joissa vapaa korkeus on alle 160 cm.
Toimisto-, sosiaali-, varasto- ja paikoitustilojen pinta-alat lasketaan sisämitoin. Hissikuilun pinta-ala lasketaan kertomalla hissikuilun pohjan pinta-ala niiden kerrosten lukumäärällä, jotka hissikuilu lävistää. Rakennuksen kuutiotilavuuteen sisällytetään sekä lämpimät että kylmät tilat ulkomittojen mukaan laskettuina. Rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus saadaan jakamalla tilavuus pinta-alalla. Jälleenhankinta-arvoja määrättäessä otetaan huomioon vain täydet neliö- tai kuutiometrit.
Pientalolla tarkoitetaan omakotitaloa, paritaloa tai rivitaloa, jossa käynti asuinhuoneistoihin on yleensä järjestetty suoraan maan tasosta ilman erillistä porraskäytävää.
Pientalojen pinta-alan perusarvo on 685,07 euroa/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut ennen vuotta 1960, pinta-alan perusarvo on 546,54 euroa/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut vuosina 1960–1969, pinta-alan perusarvo on 618,36 euroa/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
jos rakennuksen pinta-ala on
– yli 60 m 2 , mutta enintään 120 m 2 , perusarvosta vähennetään 1,169 euroa jokaiselta alarajan (60 m 2 ) ylittävältä neliömetriltä
– yli 120 m 2 , alennus on 70,14 euroa/m 2 ;
jos rakennuksesta puuttuu
– vesijohto ja viemäri, alennus on 44,14 euroa/m 2
– keskuslämmitys, alennus on 50,03 euroa/m 2
– sähkö, alennus on 26,40 euroa/m 2 .
Kun rakennuksen kellaritilat ovat pintarakenteiltaan viimeistelemättömät ja pääasiassa varastokäytössä, käytetään kellarin osalta pinta-alan arvona 235,05 euroa/m 2 .
Asuinkerrostalolla tarkoitetaan vähintään kaksikerroksista, useita asuinhuoneistoja käsittävää asuinrakennusta, jossa on erillisiä huoneistoja päällekkäin.
Asuinkerrostalojen pinta-alan perusarvo on 685,07 euroa/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut ennen vuotta 1960, pinta-alan perusarvo on 546,54 euroa/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
jos rakennuksessa on hissi, lisäarvo on 29,01 euroa/m 2 ;
jos rakennuksen pinta-ala huoneistoa kohden on
– yli 80 m 2 , mutta enintään 120 m 2 , perusarvosta vähennetään 1,757 euroa jokaiselta alarajan (80 m 2 ) ylittävältä neliömetriltä
– yli 120 m 2 , alennus on 70,28 euroa/m 2 ;
jos rakennuksen kerrosluku kellari mukaan lukien on
– 3 kerrosta, lisäarvo on 35,68 euroa/m 2
– 4 kerrosta, lisäarvo on 17,67 euroa/m 2
– 5 kerrosta, lisäarvo on 0
– 6 kerrosta, alennus on 17,67 euroa/m 2
– 7 kerrosta, alennus on 35,68 euroa/m 2
– 8 kerrosta tai enemmän, alennus on 53,37 euroa/m 2 .
Vapaa-ajan asunnolla tarkoitetaan pääasiassa vapaa-ajan viettoon tarkoitettua rakennusta, kuten kesämökkiä.
Vapaa-ajan asunnon pinta-alan perusarvo on 546,54 euroa/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
jos rakennuksen pinta-ala on
– yli 10 m 2 , mutta enintään 70 m 2 , perusarvosta vähennetään 3,573 euroa jokaiselta alarajan (10 m 2 ) ylittävältä neliömetriltä
– yli 70 m 2 , alennus on 214,38 euroa/m 2 ;
jos rakennus on talviasuttava, lisäarvo on 45,68 euroa/m 2 ;
jos rakennuksessa on kuisti, lisäarvo kuistineliömetriltä on 91,07 euroa.
Jos rakennuksessa on sähkö, korotetaan rakennuksen arvoa 364,36 eurolla lisättynä 7,949 eurolla jokaista pinta-alan neliömetriä kohden.
Rakennuksen arvoa korotetaan, jos rakennuksessa on
– viemäri, 546,54 euroa
– vesijohto, 685,07 euroa
– WC, 905,71 euroa
– sauna, 905,71 euroa.
Tavanomaisesta vapaa-ajan asunnosta kooltaan, käyttötavaltaan taikka rakennus- tai varustetasoltaan olennaisesti poikkeavaa asuinrakennusta pidetään pientalona.
Talous- ja autotallirakennuksella tarkoitetaan erillistä saunarakennusta sekä erillistä talous- ja autotallirakennusta.
Jos talous- ja autotallirakennus on lämpöeristetty sekä muutenkin rakennustavaltaan edustaa pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettua rakennusta, arvo on 446,46 euroa/m 2 .
Kevytrakenteisen lämpöeristämättömän talous- ja autotallirakennuksen arvo on 232,48 euroa/m 2 . Jos tällainen rakennus on valmistunut ennen vuotta 1970, sen arvo on 182,19 euroa/m 2 .
Toimistorakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jonka tilat on pääasiallisesti rakennettu toimistotiloiksi tai joka on pääasiallisesti toimistokäytössä.
Toimistorakennuksen pinta-alan perusarvo on 949,36 euroa/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
kerroskorkeus
– jos rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus on yli 3,2 m, mutta enintään 3,5 m, perusarvoon lisätään 19,496 euroa jokaiselta alarajan (3,2 m) ylittävältä 5 cm:ltä
– jos yli 3,5 m, lisäarvo on 116,98 euroa/m 2 ;
rakennuksen muoto
– jos rakennuksen kaikki kerrokset ovat pohjamuodoltaan samanlaisia suorakaiteita ja pohjakerroksessa on vain vähäisiä sisäänvetoja tai ulokkeita, alennus on 97,49 euroa/m 2
– jos rakennus on muodoltaan verraten yksinkertainen suorakaiteen tai L-muotoinen, mutta osa rakennuksesta on nostettu pilareille tai alimmat kerrokset ovat varsinaisia toimistokerroksia laajempia myymälä- tai paikoituskerroksia, alennus on 0
– jos rakennus on muodoltaan tavanomaisesta poikkeava, pohjamuodoltaan H-, T- tai U-muotoinen tai pohjakerros on yli kaksi kertaa muita kerroksia suurempi, lisäarvo on 50,03 euroa/m 2 ;
varasto- ja paikoitustilat
– jos varastojen ja paikoitustilojen yhteenlaskettu pinta-ala on yli 20 prosenttia rakennuksen pinta-alasta, alennus on 59,26 euroa/m 2
– jos varastojen ja paikoitustilojen yhteenlaskettu pinta-ala on vähintään 5 prosenttia, mutta enintään 20 prosenttia rakennuksen pinta-alasta, alennus on 0
– jos varasto- ja paikoitustiloja on alle 5 prosenttia rakennuksen pinta-alasta, lisäarvo on 39,00 euroa/m 2 ;
hissit
– jos rakennuksessa ei ole hissiä tai hissikuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on enintään 0,5 prosenttia, alennus on 76,98 euroa/m 2
– jos hissikuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on yli 0,5 prosenttia ja enintään 1 prosentti, alennus on 0
– jos hissikuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on yli 1 prosenttia, lisäarvo on 118,30 euroa/m 2 ;
ilmastointi
– jos rakennuksessa ei ole koneellista ilmastointia tai vain ilman koneellinen sisään- tai ulospuhallus, alennus on 76,98 euroa/m 2
– jos rakennuksessa on ilman koneellinen sisään- ja ulospuhallus, alennus on 0
– jos edellisen lisäksi huoneiden ilmastointi on erikseen säädettävissä ja ilmaa huomattavassa määrin käsitellään esimerkiksi kostuttamalla tai jäähdyttämällä, lisäarvo on 97,49 euroa/m 2 .
Myymälärakennuksella tarkoitetaan pääasiassa myymälätiloja sisältävää rakennusta.
Myymälärakennuksen tilavuuden perusarvo on 292,51 euroa/m 3 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
jos rakennuksen tilavuus on
– yli 700 m 3 , mutta enintään 2 500 m 3 , perusarvosta vähennetään 3,573 euroa jokaiselta alarajan (700 m 3 ) ylittävältä 100 m 3 :ltä
– yli 2 500 m 3 , mutta enintään 10 000 m 3 , perusarvosta vähennetään 3,573 euroa jokaiselta 700 m 3 ylittävältä 100 m 3 :ltä 2 500 m 3 :iin saakka ja 0,463 euroa jokaiselta 2 500 m 3 ylittävältä 100 m 3 :ltä
– yli 10 000 m 3 , alennus on 99,04 euroa/m 3 ;
jos kellarin ja muualla kuin kellarissa olevien varastotilojen osuus rakennuksen pinta-alasta on yli 20 prosenttia, mutta enintään 40 prosenttia, perusarvosta vähennetään 1,500 euroa jokaiselta alarajan (20 prosenttia) ylimenevältä prosenttiyksiköltä
– yli 40 prosenttia, alennus on 30,00 euroa/m 3 ;
jos rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus on
– vähintään 3 m, mutta enintään 6,2 m, perusarvosta vähennetään 2,360 euroa jokaiselta alarajan (3 m) ylittävältä 10 cm:ltä
– yli 6,2 m, alennus on 75,52 euroa/m 3 ;
jos rakennus on kellari mukaan lukien vähintään kolmikerroksinen, lisäarvo on 23,09 euroa/m 3 .
Jos myymälärakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on tilavuudeltaan alle 2 000 m 3 ja jos rakennus on valmistunut ennen vuotta 1960, tilavuuden perusarvo on 227,05 euroa/m 3 . Tällaisen rakennuksen perusarvoa ei korjata edellä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuilla tilavuuden perusteella laskettavilla alennuksilla.
Teollisuusrakennuksella tarkoitetaan teollisuuden tuotanto- ja varastorakennusta sekä siihen verrattavaa rakennusta, kuten korjaamoa, huoltoasemaa, maalaamoa, työpajaa, pienteollisuusrakennusta, leipomoa ja myllyä.
Teollisuusrakennusten tilavuuden perusarvo on 114,15 euroa/m 3 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella lisäarvoilla ja alennuksilla seuraavasti
jos rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus on
– yli 3,8 m, mutta enintään 5,8 m, perusarvosta vähennetään 5,776 euroa jokaiselta alarajan (3,8 m) ylittävältä 0,5 m:ltä
– yli 5,8 m, mutta enintään 8,8 m, perusarvosta vähennetään 5,776 euroa jokaiselta 3,8 m ylittävältä 0,5 m:ltä 5,8 m:iin saakka ja 2,903 euroa jokaiselta 5,8 m ylittävältä 0,5 m:ltä
– yli 8,8 m, alennus on 40,52 euroa/m 3 ;
lämmitys ja vesijohto sen mukaan, mikä lähinnä vastaa rakennuksen ominaisuuksia
– jos rakennus on pääasiassa lämmittämätön varastorakennus, jossa ei ole sosiaali- tai toimistotiloja, alennus on 32,59 euroa/m 3
– jos rakennuksen vesipisteiden määrä on vähäinen, sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä enintään 3 prosenttia rakennuksen pinta-alasta ja rakennus on pääosin lämmittämätön, alennus on 20,54 euroa/m 3
– jos rakennus on pääasiassa hallimaista teollisuustilaa, jota ei yleensä lämmitetä yli 18°C, sekä sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä yli 3 prosenttia, mutta alle 15 prosenttia rakennuksen pinta-alasta, alennus on 0
– jos rakennuksen tuotantotilojen lämpötila on yleensä yli 18°C, sosiaali- ja toimistotiloja on vähintään 15 prosenttia rakennuksen pinta-alasta tai niin sanottuja märkiä tiloja on yli 30 prosenttia rakennuksen pinta-alasta sekä rakennuksessa on automaattinen palosammutusjärjestelmä, lisäarvo on 20,01 euroa/m 3 ;
ilmastointi ja valaistus sen mukaan, mikä lähinnä vastaa rakennuksen ominaisuuksia
– jos rakennuksessa ei ole koneellista ilmastointia ja työtiloissa on vain yleisvalaistus sekä sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä enintään 3 prosenttia rakennuksen pinta-alasta, alennus on 20,54 euroa/m 3
– jos rakennuksessa on ilman koneellinen sisään- tai ulospuhallus, valaistus on pääasiallisesti yleisvalaistusta sekä sosiaali- ja toimistotilojen yhteinen osuus rakennuksen pinta-alasta on yli 3 prosenttia, mutta alle 15 prosenttia, alennus on 0
– jos rakennuksessa on ilman koneellinen sekä sisään- että ulospuhallus, runsaasti työpistevalaistusta, sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä vähintään 15 prosenttia rakennuksen pinta-alasta ja rakennuksessa on automaattinen palohälytysjärjestelmä, lisäarvo on 20,01 euroa/m 3 ;
jos rakennus on vähintään kolmikerroksinen, lisäarvo on 17,67 euroa/m 3 ;
jos vähintään kolmikerroksisen rakennuksen tilavuus on yli 5 000 m 3 , mutta enintään 10 000 m 3 , vähennetään sen perusarvosta 3,541 euroa alarajan (5 000 m 3 ) ylittävältä jokaiselta 1 000 m 3 :ltä
– yli 10 000 m 3 , alennus on 17,71 euroa/m 3 .
Muun kuin edellä lueteltuihin ryhmiin kuuluvan rakennuksen arvioimiseen käytetään lähinnä soveltuvan rakennuksen arvioimisperusteita. Mikäli rakennuksella on useita käyttötarkoituksia, arvioidaan jälleenhankinta-arvo pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Jos kuitenkin huomattava osa rakennuksesta on muussa kuin pääasiallisessa käyttötarkoituksessa, voidaan rakennuksen osat arvioida erikseen.
Jos rakennus on senlaatuinen, että siihen ei voida lainkaan soveltaa edellä 4–19 §:ssä olevia arviointiperusteita, tai jos kysymyksessä on rakennelma, pidetään tällaisen rakennuksen tai rakennelman jälleenhankinta-arvona 75 prosenttia vastaavan rakennuksen tai rakennelman rakennuskustannuksista.
Julkisten rakennusten ja muiden yleisessä käytössä olevien rakennusten, jos niille ei aiemmin ole määrätty arvoa varallisuusverotusta varten, edellä 1 momentissa tarkoitettuna jälleenhankinta-arvona käytetään kuitenkin seuraavia 75 prosentin tasoon laskettuja keskimääräisiä rakennuskustannuksia neliömetriä tai kuutiometriä kohti
hoitoalan rakennukset
– keskussairaalat 1 421,49 euroa/m 2
– aluesairaalat 1 144,38 euroa/m 2
– terveyskeskukset ja paikallissairaalat 1 059,67 euroa/m 2
– kunnallis- ja vanhainkodit, parantolat, hoito- ja kuntoutuslaitokset, palvelukeskukset, joissa on sekä palvelutaloja että asuntoja, lastenkodit ja koulukodit 931,39 euroa/m 2
– vankilat 243,76 euroa/m 3 ;
kokoontumisrakennukset
– teatteri-, konsertti- ja kongressirakennukset 1 208,53 euroa/m 2 : teatterirakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jonka tilat on pääasiassa rakennettu näyttämötiloiksi katsomoineen, rakennuksessa on myös aula-, keittiö-, kahvio- ja sosiaalitiloja, teatterirakennuksiin rinnastetaan konsertti- ja kongressirakennukset
– kirjastorakennukset ja arkistot 910,89 euroa/m 2 : kirjastorakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jonka tiloista valtaosan muodostaa kirjastosali, rakennuksessa voi olla myös näyttely-, toimisto-, varasto- ja sosiaalitiloja, arkistot rinnastetaan kirjastorakennuksiin
– museot ja taidegalleriat 849,28 euroa/m 2 : museo- ja taidegalleriarakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jossa on pääasiallisesti näyttelytiloja ja varastoja sekä jossa voi olla toimisto-, väestösuoja- ja asuintiloja
– seurakuntatalot 1 059,67 euroa/m 2 : seurakuntatalolla tarkoitetaan pääasiassa kokoontumis- ja kerhotiloiksi rakennettuja seurakuntarakennuksia, rakennuksessa on kerho-, kokoontumis-, toimisto-, varasto-, sosiaali-, keittiö- ja asuintiloja
– nuorisotalot 962,18 euroa/m 2 : nuorisotalorakennuksen tilat on pääasiallisesti rakennettu monitoimitiloiksi, rakennuksessa voi olla myös kahvio-, keittiö- ja sosiaalitiloja
– uudenaikaiset kirkkorakennukset 1 531,80 euroa/m 2 : kirkkorakennuksessa on kirkko- ja seurakuntasali sekä kerho-, keittiö-, toimisto-, väestönsuoja- että asuintiloja
– puukirkot ja ennen vuotta 1950 rakennetut kivikirkot 266,87 euroa/m 3
– monitoimi- ja urheilutalot 931,39 euroa/m 2 : urheilutalojen tiloista valtaosan muodostavat liikunta- ja kuntosalit, lisäksi rakennuksissa on toimisto-, kokous-, varasto-, keittiö-, kahvila- sekä peseytymis- ja pukeutumistiloja
– stadion- ja katsomorakennukset 908,34 euroa/m 2 : katsomorakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jossa on myös peseytymis-, pukeutumis-, oleskelu- ja hallitiloja;
opetusrakennukset
– peruskoulu- ja lukiorakennukset 1 028,91 euroa/m 2
– ammattikoulut ja muut ammatilliset oppilaitokset sekä kurssikeskukset 962,18 euroa/m 2
– korkeakoulut, yliopistot ja tutkimuslaitokset 1 059,67 euroa/m 2 ;
liikenteen rakennukset ja muut rakennukset
– linja-auto-, rautatie-, lentoasema- ja satamaterminaalit 1 105,91 euroa/m 2 : vanhat puurakenteiset asemarakennukset rinnastetaan pientaloihin
– nykyaikaiset yli 10 000 brm 2 :n terminaalirakennukset 1 565,19 euroa/m 2
– tietoliikennerakennukset 669,71 euroa/m 2 : tietoliikennerakennuksia ovat esimerkiksi puhelin-, linkki- ja viestiasemarakennukset, laitetilojen lisäksi rakennuksessa voi olla asuin-, toimisto- ja varastotilaa
– kasarmirakennukset 713,31 euroa/m 2 : jos kasarmirakennus on puurakenteinen, sen arvo on 574,75 euroa/m 2
– paloasemarakennukset 908,32 euroa/m 2 : jos paloasemarakennus on puurakenteinen, sen arvo on 813,40 euroa/m 2
– vesitornit, alle 750 vesi-m 3 813,40 euroa/vesi-m 3 ja vähintään 750 vesi-m 3 610,68 euroa/vesi-m 3 .
Vesitornin keskimääräisiin rakennuskustannuksiin ei sisälly vesitornissa mahdollisesti olevien muiden tilojen eikä hissien rakennuskustannuksia.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2022.
Asetusta sovelletaan määrättäessä rakennuksen ja rakennelman verotusarvoa vuodelta 2021.