Legislator Case Law & Legislation
2015_1490 FI

Aikataulukausi

7 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (7)

Statutory Text (7 Articles)

1490/2015

Rautatielain (304/2011) 22 §:n 5 momentissa tarkoitettu rautatieliikenteen aikataulukausi alkaa kunakin vuonna joulukuun toisena viikonvaihteena lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00.00 ja päättyy seuraavana vuonna vastaavana aikana.

1490/2015

Rataverkon haltija voi muuttaa säännöllisen liikenteen ratakapasiteetin jakamisesta antamiaan päätöksiä siten, että muutokset voivat tulla voimaan

aikataulukauden alkaessa;

perusopetuslain (628/1998) 23 §:n 2 momentin nojalla säädettävän lukuvuoden koulutyön päättymistä seuraavan toisen viikonlopun jälkeisenä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä; sekä

rataverkon haltijan erityisistä syistä päättäminä muina ajankohtina.

Rataverkon haltijan on tiedotettava asiakkaille ja muille asianosaisille 1 momentin 3 kohdan perusteella tekemistään päätöksistä. Päätöksistä on myös ilmoitettava liikenne- ja viestintäministeriölle ja sääntelyelimelle.

1490/2015

Ratakapasiteetin hakijan on haettava ratakapasiteettia rataverkon haltijalta rautatielain 22 §:ssä säädetyllä tavalla. Rataverkon haltijan on laadittava aikatauluehdotus vähintään neljän kuukauden kuluttua siitä, kun määräaika hakijoiden tekemien tarjousten esittämiselle on päättynyt. Aikatauluehdotuksesta on kuultava ratakapasiteetin hakijoita, sääntelyelintä ja muita asianomaisia.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun aikatauluehdotuksen sijasta yksityisraiteen haltija voi tarvittaessa sopia myös muulla tavoin ratakapasiteetin hakijoiden kanssa ratakapasiteetin hakemiseen ja saamiseen liittyvistä menettelytavoista, silloin kun kyseessä on muu kuin aikataulusidonnainen liikenne ja ratakapasiteetin hakijoita kohdellaan tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Yksityisraiteen haltijan on kuitenkin kuvattava menettely verkkoselostuksessaan.

1490/2015

Valtion rataverkolla harjoitettavaa säännöllistä liikennettä varten haetaan ratakapasiteettia Liikennevirastolta.

Ratakapasiteetin hakijan on haettava Liikennevirastolta 2 §:ssä tarkoitettua muutosta varten viimeistään neljä viikkoa ennen säännöllisen liikenteen ratakapasiteetin muutoksen voimaantuloa.

Liikenneviraston on annettava muutettua säännöllisen liikenteen ratakapasiteetin jakamista koskeva päätös ilman kohtuutonta viivytystä.

1490/2015

Ratakapasiteetin hakija voi hakea rautatielain 27 §:ssä säädettyä kiireellistä ratakapasiteettia 2 §:ssä tarkoitettujen muutosajankohtien väliselle ajalle 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun muutosajankohdan ratakapasiteettipäätöksen jälkeen.

Sen estämättä, mitä 3 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään, museoliikenteen harjoittaja voi hakea museoliikennettä varten ratakapasiteettia säännöllisen liikenteen muutosajankohdista riippumatta, kuitenkin aikaisintaan neljä kuukautta ennen aiottua liikennettä.

Rataverkon haltijan on tarvittaessa arvioitava 3 §:ssä tarkoitetun aikatauluehdotuksen yhteydessä, onko lopullisessa aikataulussa tarvetta jättää tilaa varakapasiteetille, jota rataverkon haltija voi nopeasti vastata kiireellisen ratakapasiteetin hakemiseen tai rautatielain 24 §:n 3 momentissa tarkoitetun ylikuormitetun ratakapasiteetin purkamiseen.

1490/2015

Liikennevirasto toimii Suomessa yhteyspisteenä, joka vastaa kansainvälisten rautatiereittien ratakapasiteetin saatavuudesta ja sen yhteen sovittamisesta reitin muiden rataverkon haltijoiden kanssa.

Liikenneviraston on varauduttava tarjoamaan rautatieyrityksille kansainvälisiä rautatiereittejä viimeistään 11 kuukautta ennen seuraavan liikenteen aikataulukauden alkua valmistelemalla niitä tarvittavilta osin yhteistyössä Euroopan talousalueeseen kuuluvien muiden rataverkon haltijoiden kanssa. Liikenneviraston on otettava ratakapasiteetin jakamisessa mahdollisuuksien mukaisesti huomioon tässä pykälässä tarkoitetut kansainväliset rautatiereitit.

1490/2015

Tämä asetus tulee voimaan 18 päivänä joulukuuta 2015.

Tällä asetuksella kumotaan valtioneuvoston asetus rautatieliikenteen aikataulukaudesta ja ratakapasiteetin jakamisesta (413/2011) .

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →