Legislator Case Law & Legislation
2014_1212 FI

Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

9 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (9)

Statutory Text (9 Articles)

1212/2014

Valtion varoista myönnetään avustusta uuden henkilöauton hankintaa varten ( romutuspalkkio ) valtion vuoden 2015 talousarvioon varatun määrärahan puitteissa siten kuin tässä laissa säädetään. Tässä laissa tarkoitettuihin avustuksiin sovelletaan lisäksi, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään, jollei jäljempänä toisin säädetä.

1212/2014

Avustus voidaan myöntää sellaiselle luonnolliselle henkilölle, joka hankkii uuden aiemmin ensirekisteröimättömän henkilöauton, jos hän on toimittanut omistamansa vähintään 10 vuotta liikennekäytössä olleen henkilöauton romutettavaksi jätelain (646/2011) 58 §:ssä edellytetyllä tavalla.

Avustus myönnetään, jos

hankittavan auton käyttövoimana on joko kokonaan tai sen toisena käyttövoimana on korkeaseosetanoli, sähkö tai metaanista koostuva polttoaine tai sen CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km määriteltyinä niiden tyyppihyväksyntävaatimusten mukaisesti, jotka on säädetty ensirekisteröinnin ajankohtana voimassa olevassa unionilainsäädännössä;

avustuksen kohteena olevan uuden auton myynyt jälleenmyyjä on saanut avustuksen saajan romutettavaksi toimittamasta autosta jätelain 59 §:ssä tarkoitetun romutustodistuksen, josta ilmenee romutustodistuksen antopäivämäärä, romutettavan auton rekisteritunnus ja sen ajoneuvoliikennerekisteriin merkitty omistaja sekä romutettavan auton ajoneuvoluokka;

romutustodistus ja uuden auton tilaussopimus on päivätty aikaisintaan 1 päivänä heinäkuuta 2015 ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2015;

valtion talousarviossa avustuksen maksamista varten varattua määrärahaa on käytettävissä.

Avustus voidaan maksaa samasta autosta ainoastaan kerran.

1212/2014

Avustusta myönnetään valtion varoista 1 000 euroa uuden 2 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävän henkilöauton hankintaa varten.

1212/2014

Avustuksen saaja on 2 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävän uuden henkilöauton omistajana tai haltijana oleva luonnollinen henkilö, joka on merkitty ajoneuvoliikennerekisteriin mainitussa pykälässä tarkoitetun romutettavan auton omistajaksi. Avustuksen saajan on tullut olla merkittynä romutettavan auton omistajaksi, ennen kuin auto poistetaan lopullisesti rekisteristä.

1212/2014

Autojen myyntiä harjoittava jälleenmyyjä, joka myy 2 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävän uuden henkilöauton, maksaa myyntihinnan alennuksena auton ostavalle avustuksen saajalle valtionavustuksena 1 000 euroa, jos tässä laissa säädetyt avustuksen myöntämisen edellytykset täyttyvät.

Maahantuoja maksaa valtionavustuksen jälleenmyyjälle.

Liikenteen turvallisuusvirasto maksaa maahantuojalle valtionavustuksen suuruisen hyvityksen maahantuojan hakemuksesta. Hakemukseen on liitettävä yksilöity selvitys siitä myydystä autosta, jonka hankintaa varten valtionavustus on maksettu, sekä kopio 2 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta romutustodistuksesta.

1212/2014

Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa tässä laissa tarkoitetun valtionavustuksen myöntämisestä ja valvonnasta. Valvontatehtävästä, siihen liittyvästä tarkastusoikeudesta ja tarkastuksen suorittamisesta sekä virka-avusta säädetään valtionavustuslaissa.

Jos tässä laissa säädetyt valtionavustuksen myöntämisen edellytykset eivät ole täyttyneet, Liikenteen turvallisuusvirasto voi periä maahantuojalta maksamansa valtionavustuksen suuruisen hyvityksen takaisin kokonaan tai osittain. Ennen kuin virasto tekee päätöksen takaisinperinnästä, sen on varattava maahantuojalle tilaisuus selvityksen antamiseen kohtuullisessa ajassa, joka ei saa olla 14 päivää lyhyempi.

1212/2014

Asianosainen, jolla on tämän lain nojalla oikeus saada valtionavustusta, saa hakea oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään, jos hänelle ei ole maksettu uuden henkilöauton hankinnan yhteydessä valtionavustusta. Viraston oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa kuitenkaan tehdä, jos valtion talousarvioon palkkion maksamista varten varattua määrärahaa ei ole enää käytettävissä.

1212/2014

Tarkemmat säännökset avustusten hakemisesta ja maksamisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

1212/2014

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015 ja on voimassa 12 kuukautta lain voimaantulopäivästä lukien.

Maahantuojan on haettava valtionavustusta Liikenteen turvallisuusvirastolta viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2016.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →