Legislator Case Law & Legislation
2014_1060 FI

Jäännösveron eräpäivät

5 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (5 Articles)

1060/2014

Verovuodelta 2014 maksuunpannun valtion-, kunnallis- ja kirkollisveron, henkilön yleisradioveron sekä vakuutetun sairausvakuutusmaksun maksettavaksi määrätyn jäännösveron ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään 1 päivänä joulukuuta 2015 ja toinen erä viimeistään 2 päivänä helmikuuta 2016.

1060/2014

Verovuoden 2014 liikaa ennakkona maksettujen verojen palauttaminen aloitetaan 3 päivänä joulukuuta 2015. Suoraan saajan Suomessa maksuliikennepalveluja tarjoavan pankin pankkitilille suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan yhdessä erässä joulukuun 3 päivänä 2015. Maksuosoituksina suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan joulukuun 9 päivästä 2015 alkaen.

1060/2014

Tämä asetus tulee voimaan 17 päivänä joulukuuta 2014.

Asetusta sovelletaan muiden kuin tuloverolain (1535/1992) 3 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen ja 5 §:ssä tarkoitettujen yhteisetuuksien verovuoden 2014 jäännösveroihin ja ennakonpalautuksiin sekä vuoden 2014 metsänhoitomaksuun ja vuoden 2015 kiinteistöveroon.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →