Soveltamisala
Table of Provisions (11)
Statutory Text (11 Articles)
Tässä asetuksessa säädetään eläintautien vastustamiseen liittyvistä vaatimuksista, jotka ovat edellytyksenä nautaeläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen siirtämiselle Suomesta toiseen jäsenvaltioon tai toisen jäsenvaltion kautta muuhun kuin jäsenvaltioon taikka toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomen kautta kolmanteen jäsenvaltioon tai muuhun kuin jäsenvaltioon.
Jäsenvaltioiden välisiin nautaeläinten siirtoihin liittyvistä eläintautien vastustamisesta koskevista vaatimuksista säädetään lisäksi
eläintautien vastustamiseen liittyvistä yleisistä vaatimuksista siirrettäessä eläviä eläimiä, alkioita ja sukusoluja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (1024/2013) ;
neuvoston direktiivin 2000/75/EY täytäntöönpanosäännöistä bluetongue-taudin torjunnan, seurannan ja valvonnan sekä tiettyjen bluetongue-taudille alttiiden lajien eläinten siirtoja koskevien rajoitusten osalta annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1266/2007;
maantiekuljetuksiin käytettävien kuljetusajoneuvojen desinfioinnista eläintautien leviämisen estämiseksi annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (3/EEO/2001).
Nautaeläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen tuonnista muista kuin jäsenvaltioista säädetään Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä niiden alkioista ja sukusoluista annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (866/2008) .
Tämän asetuksen säännösten lisäksi ja estämättä sovelletaan kieltoja, ehtoja ja rajoituksia, joita Euroopan komissio asettaa tilapäisinä suojatoimenpiteinä eläintaudin leviämisen estämiseksi tiettyjä nautaeläinten taikka niiden alkioiden tai sukusolujen siirtoja koskien.
Tässä asetuksessa tarkoitetaan
lähtöpitopaikalla jäsenvaltiossa sijaitsevaa pitopaikkaa tai keräyskeskusta, josta eläintä lähdetään kuljettamaan toiseen jäsenvaltioon;
määränpääpitopaikalla jäsenvaltiossa sijaitsevaa pitopaikkaa, johon toisesta jäsenvaltiosta kuljetettu eläin saapuu;
teuraseläimillä nautaeläimiä, jotka on toiseen jäsenvaltioon saapumisen jälkeen tarkoitettu kuljetettaviksi suoraan teurastamoon taikka keräyskeskukseen ja sieltä teurastettaviksi; sekä
jalostus- ja tuotantoeläimillä muita nautaeläimiä kuin teuraseläimiä,
Tässä asetuksessa käytetään myös eläintautilain 6 §:ssä määriteltyjä käsitteitä.
Siirrettävien nautaeläinten on täytettävä seuraavat yleiset vaatimukset
kunnaneläinlääkäri tai toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimittämä eläinlääkäri on tarkastanut ne kliinisesti aikaisintaan 24 tuntia ennen lähtöä;
tarkastuksessa niissä ei ole ilmennyt kliinisiä tarttuvien eläintautien oireita;
ne eivät ole lähtöisin sellaisesta pitopaikasta tai sellaiselta alueelta, johon kohdistuu eläintautien vastustamiseen liittyviä nautaeläinten siirtämistä koskevia kieltoja tai rajoituksia;
ne on merkitty ja rekisteröity nautaeläinten tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän käyttöönottamisesta sekä naudanlihan ja naudanlihatuotteiden pakollisesta merkitsemisestä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 820/97 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1760/2000 sekä, jos kyse on Suomesta siirrettävistä eläimistä, nautaeläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1391/2006) edellyttämällä tavalla; sekä
niitä ei ole määrätty lopetettaviksi tai teurastettaviksi eläinten terveyteen liittyvistä syistä.
Sen lisäksi, mitä 4 §:ssä säädetään, jalostus- ja tuotantoeläinten siirto edellyttää, että eläimet
täyttävät liitteen 1 mukaiset vaatimukset;
ovat syntyneet jäsenvaltiossa tai on tuotu muusta kuin jäsenvaltiosta sellaisten kolmansien maiden ja alueiden tai niiden osien luetteloiden vahvistamisesta, joista on sallittua tuoda Euroopan unionin alueelle tiettyjä eläimiä ja tuoretta lihaa, sekä eläinlääkärintodistuksia koskevista vaatimuksista annetun komission asetuksen (EU) N:o 206/2010 mukaisesti;
ovat lähtöisin pitopaikasta, jossa niitä on pidetty vähintään 30 vuorokautta ennen lastausta tai syntymästään lähtien; sekä
ovat lähtöisin pitopaikasta, johon ei ole lastausta edeltävien 30 vuorokauden aikana vastaanotettu sorkkaeläimiä EU:n ulkopuolisesta valtiosta, ellei vastaanotettuja sorkkaeläimiä ole eristetty muista pitopaikan sorkkaeläimistä.
Liitteessä 1 tarkoitettuja tutkimuksia ei kuitenkaan edellytetä, jos lähtöpitopaikka sijaitsee nautakarjojen tuberkuloosista, bruselloosista ja naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaan aseman vahvistamisesta tiettyjen jäsenvaltioiden ja jäsenvaltioiden osalta annetussa komission päätöksessä (2003/467/EY) mainitulla alueella.
Sen lisäksi, mitä 4 §:ssä säädetään, siirrettävien teuraseläinten lähtöpitopaikkojen on oltava virallisesti vapaita tuberkuloosista ja nautojen tarttuvasta leukoosista sekä, kuohitsemattomien nautaeläinten ollessa kyseessä, bruselloosista.
Teurastamoon siirretyt eläimet on teurastettava mahdollisimman pian ja viimeistään 72 tunnin kuluessa niiden saapumisesta määränpäänä olevaan jäsenvaltioon. Jos eläimet on siirretty eläinten keräyskeskukseen, ne on siirrettävä sieltä teurastamoon mahdollisimman pian ja viimeistään kolmen työpäivän kuluessa niiden saapumisesta keräyskeskukseen. Siirrettävät teuraseläimet eivät keräyskeskukseen saapumisen ja teurastamoon saapumisen välillä saa joutua kosketuksiin muiden kuin tässä asetuksessa säädetyt terveysvaatimukset täyttävien nautaeläinten ja eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa annetun neuvoston direktiivin 64/432/ETY ( neuvoston direktiivi 64/432/ETY ) terveysvaatimukset täyttävien sikojen kanssa.
Siirrettävät nautaeläimet eivät missään vaiheessa lähtöpitopaikasta lähtönsä ja määränpääpitopaikkaan saapumisensa välillä saa joutua kosketuksiin sellaisten sorkkaeläinten kanssa, jotka eivät täytä vähintään vastaavantasoisia terveysvaatimuksia kuin mitä kyseisiltä sorkkaeläimiltä jäsenvaltioiden välisissä siirroissa edellytetään.
Nautaeläinten spermaa saa siirtää Suomesta vain hyväksytyltä sperman keräysasemalta tai hyväksytystä spermavarastosta, jonka toiminta täyttää eläintautilain 7 luvussa sekä sonnin spermalle eläintautien vastustamiseksi asetettavista vaatimuksista annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (1026/2013) säädetyt vaatimukset. Eläintautilain 51 §:n nojalla hyväksytyltä sperman keräysasemalta toimitettua spermaa ei kuitenkaan saa siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle. Siirrettävän sperman tulee täyttää mainitussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa säädetyt terveysvaatimukset. Pakastettua spermaa on ennen sen siirtoa säilytettävä hyväksytyllä sperman keräysasemalla tai hyväksytyssä spermavarastossa vähintään keruuta seuraavien 30 päivän ajan.
Nautaeläinten spermaa saa siirtää toisesta jäsenvaltiosta vain sperman keräysasemalta tai spermavarastosta, jonka kyseisen valtion toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä naudansukuisten kotieläinten siemennesteen kaupassa ja tuonnissa annetun neuvoston direktiivin 88/407/ETY ( neuvoston direktiivi 88/407/ETY ) mukaisesti ja jonka toiminta täyttää mainitussa direktiivissä säädetyt vaatimukset. Siirrettävän sperman tulee täyttää mainitussa direktiivissä säädetyt terveysvaatimukset.
Nautaeläinten alkioita saa siirtää Suomesta sellaisen hyväksytyn alkioiden keräysryhmän tai hyväksytyn alkioiden tuotantoryhmän tiloista, jonka toiminta täyttää eläintautilain 7 luvussa sekä naudan alkioille ja munasoluille eläintautien vastustamiseksi asetettavista vaatimuksista annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (1027/2013) säädetyt vaatimukset sekä lisäksi 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulta sperman keräysasemalta tai mainitussa momentissa tarkoitetusta spermavarastosta, jolla on lupa tällaisten alkioiden säilyttämiseen. Eläintautilain 51 §:n nojalla hyväksytyn alkioiden keräysryhmän keräämiä alkioita ei kuitenkaan saa siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle. Siirrettävien alkioiden tulee täyttää mainitussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa säädetyt terveysvaatimukset.
Nautaeläinten alkioita saa siirtää toisesta jäsenvaltiosta vain sellaisen alkioiden keräysryhmän tai alkioiden tuotantoryhmän tiloista, jonka kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä naudansukuisten kotieläinten alkioiden kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista annetun neuvoston direktiivin 89/556/ETY ( neuvoston direktiivi 89/556/ETY ) mukaisesti sekä lisäksi 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulta sperman keräysasemalta tai mainitussa momentissa tarkoitetusta spermavarastosta, jolla on kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen lupa tällaisten alkioiden säilyttämiseen. Siirrettävien alkioiden tulee täyttää mainitussa direktiivissä säädetyt terveysvaatimukset.
Suomeen muista jäsenmaista toimitettavat alkiot on lisäksi pesun yhteydessä käsiteltävä trypsiinillä. Sen, joka toimittaa alkioita Suomesta muihin jäsenmaihin, tulee ottaa selvää, vaatiiko vastaanottava jäsenvaltio vastaavaa trypsiinikäsittelyä.
Nautaeläinten mukana on oltava alkuperäiskappaleena direktiivin 64/432/ETY liitteen F mallin 1 mukainen terveystodistus. Terveystodistus on voimassa kymmenen päivää tarkastuspäivästä.
Spermaerän mukana on oltava alkuperäiskappaleena neuvoston direktiivin 88/407/ETY liitteen D mallin D1, D2 tai D3 mukainen terveystodistus.
Alkioiden mukana on oltava alkuperäiskappaleena neuvoston direktiivin 89/556/ETY liitteen C mallin mukainen terveystodistus.
Terveystodistuksissa on oltava maininnat tässä asetuksessa säädettyjen vaatimuksien täyttymisestä.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.
Tällä asetuksella kumotaan eräiden tuotantoeläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen eläintautivaatimuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla annettu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös (1578/1994) .