Legislator Case Law & Legislation
2010_1239 FI

Lain tarkoitus

5 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (5 Articles)

1239/2010

Lain tarkoituksena on turvata tässä laissa tarkoitettujen valtion vesiväyläpalvelujen saatavuus sinä aikana kun toimialan kilpailu avataan asteittain vuoden 2013 alkuun mennessä.

1239/2010

Liikennevirasto voi vuosien 2011 ja 2012 siirtymäkauden aikana velvoittaa Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi annetun lain (875/2009) 1 §:ssä tarkoitetun osakeyhtiön tarjoamaan merenmittaus- ja väylänpitopalveluja sekä kanavien käyttö- ja kunnossapitopalveluja koko valtakunnan alueella ja Saimaan kanavan vuokra-alueella.

Liikennevirasto kilpailuttaa osan 1 momentissa tarkoitetuista palveluista siten että vuonna 2011 kilpailutetaan enintään kolmannes ja vuonna 2012 enintään kaksi kolmannesta laskettuna palveluiden urakkahinnasta.

1239/2010

Edellä 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu palveluvelvoite on annettava asiakirjalla, josta käy ilmi EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen tehdyn komission päätöksen 2005/842/EY ( komission päätös ) 4 artiklassa määritellyt asiat.

1239/2010

Liikenneviraston on varmistettava, että 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuista palveluista maksettavan korvauksen määrittelyssä noudatetaan komission päätöksen 5 artiklan säännöksiä.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa komission päätöksen 6 artiklan mukaisesta liiallisten korvausten valvonnasta ja mahdollisesta liiallisten korvausten takaisinperinnästä.

1239/2010

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2012.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →