Eduskunnan päätös valtuuden myöntämiseksi Pietari-säätiön talohankkeen rahoitukseen tarvittavan lisälainan vakuudeksi annettavalle valtiontakaukselle
Statutory Text (1 Articles)
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valtuuden myöntämiseksi Pietari-säätiön talohankkeen rahoitukseen tarvittavan lisälainan vakuudeksi annettavalle valtiontakaukselle (HE 230/2009 vp).
Eduskunta on päättänyt
perustuslain 82 §:n 2 momentin mukaisesti antaa suostumuksensa sille, että valtioneuvosto tai sen määräämillä ehdoilla Valtiokonttori voi vastavakuuksia vaatimatta myöntää omavelkaisen valtiontakauksen Pietari-säätiön enintään 3 500 000 euron määräisen vuoden 2009 aikana otettavan lainan vakuudeksi, jonka säätiö tarvitsee Pietarin kaupungilta vuokraamansa kiinteistön peruskorjauksen ja varustelun loppuunsaattamista varten.
HE 230/2009
VaVM 36/2009
EV 191/2009
Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2009
Eduskunnan puolesta Sauli Niinistö puhemies Seppo Tiitinen pääsihteeri