Legislator Case Law & Legislation
2009_1769 FI

Soveltamisala

7 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (7)

Statutory Text (7 Articles)

1769/2009

Kunnille ja muille koulutuksen järjestäjille myönnetään valtionavustusta saamelaisten kotiseutualueen kunnissa järjestämänsä saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen kustannuksiin perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa siten kuin tässä päätöksessä säädetään.

1769/2009

Valtionavustus myönnetään perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteenlasketuista opetustunneista. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että opetusryhmien koko on koulutuksen järjestäjää kohti keskimäärin vähintään kolme oppilasta. Koulutuksen järjestäjän tulee sisällyttää valtionavustusta koskevaan tuntimääräilmoitukseen vain ne opetustunnit, joissa yhteenlaskettujen opetusryhmien koko on keskimäärin vähintään kolme oppilasta. Perusopetuksen tuntimäärään saadaan vastaavasti lukea annettu esi- ja lisäopetus.

Opetus tulee mahdollisuuksien mukaan järjestää taloudellisesti ja tarvittaessa eri vuosiluokan oppilaista koostuvissa opetusryhmissä.

1769/2009

Valtionavustus myönnetään tässä päätöksessä tarkoitetusta perusopetuksesta, lukiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta opetustuntia kohden aiheutuneiden keskimääräisten opetushenkilöstön palkkauskustannusten mukaisesti.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut palkkauskustannukset opetustuntia kohden lasketaan ennalta seuraavaa varainhoitovuotta varten siten, että laskentavuotta edeltävän vuoden keskimääräiset kustannukset opetustuntia kohden muutetaan varainhoitovuoden arvioituun kustannustasoon.

1769/2009

Koulutuksen järjestäjälle myönnetään valtionavustuksen ennakkoa, joka määräytyy varainhoitovuotta edeltävän syyskuun 20. päivän tilanteen mukaan varainhoitovuodelle arvioidun opetustuntien määrän mukaisesti.

Lopullinen valtionavustus myönnetään varainhoitovuonna toteutuneen opetustuntien määrän mukaisesti varainhoitovuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

1769/2009

Valtionavustuksen ennakko maksetaan koulutuksen järjestäjälle kaksi kertaa vuodessa yhtä suurina erinä, ensimmäinen erä maaliskuun ja toinen erä syyskuun loppuun mennessä.

Lopullinen valtionavustus maksetaan koulutuksen järjestäjälle tai liikaa maksettu ennakko palautetaan valtiolle varainhoitovuotta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun mennessä.

1769/2009

Koulutuksen järjestäjän tulee Lapin aluehallintoviraston antamien ohjeiden mukaisesti antaa valtionavustuksen myöntämistä varten tarpeelliset tiedot Lapin aluehallintovirastolle.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →