Soveltamisala
Statutory Text (4 Articles)
Tässä asetuksessa säädetään puolustusministeriön suoritteista perittävistä maksuista.
Valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetut maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet ovat puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain (242/1990) 2 §:ssä tarkoitettu puolustusministeriön myöntämä maastavientilupa ja 2 a §:ssä tarkoitettu puolustusministeriön myöntämä välityslupa, joista perittävä omakustannusarvoa vastaava kiinteä maksu on 110 euroa.
Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavia suoritteita ovat
valokopioiden ottaminen, josta peritään viidestä ensimmäisestä kopiosta 1,25 euroa kappaleelta ja seuraavista 0,75 euroa kappaleelta;
tiedon esiin hakeminen, josta peritään avustajan tekemänä 30 euroa tunnilta ja asiantuntijan tekemänä 42 euroa tunnilta;
muut tilaukseen tai toimeksiantoon perustuvat suoritteet, joista peritään 70 euroa tunnilta.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä 3 momentissa tarkoitetusta tiedon antamisesta jäljennöksenä tai tulosteena perittävistä maksuista päättää puolustusministeriö noudattaen, mitä mainitussa pykälässä säädetään.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008 ja on voimassa vuoden 2010 loppuun.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanoon edellyttämiin toimenpiteisiin.