Soveltamisala
Table of Provisions (8)
Statutory Text (8 Articles)
Tätä asetusta sovelletaan ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaista ympäristölupaa edellyttävään yhdyskuntajätevesien käsittelyyn ja johtamiseen.
Tässä asetuksessa tarkoitetaan
talousjätevedellä asuntojen ja laitosten jätevesiä, jotka ovat peräisin pääasiassa ihmisten aineenvaihdunnasta ja kotitalouksien toimista;
teollisuusjätevedellä teollisuustuotantoon ja muuhun elinkeinon harjoittamiseen käytetyn kiinteistön jätevettä, joka ei ole talousjätevettä tai hulevettä;
yhdyskuntajätevedellä talousjätevettä taikka talous- ja teollisuusjäteveden tai huleveden seosta;
asukasvastineluvulla (avl) yksi sellaista vuorokausikuormitusta, jonka seitsemän vuorokauden biokemiallinen hapenkulutus (BHK 7 ) on 70 g happea (O 2 ); asukasvastineluku lasketaan puhdistamolle vuoden aikana tulevan suurimman viikkokuormituksen vuorokautisesta keskiarvosta poikkeuksellisia tilanteita lukuun ottamatta;
taajamalla aluetta, jossa on niin tiheä asutus tai niin runsaasti yritystoimintaa, että yhdyskuntajätevedet on viemäröitävä tai muulla tavoin toimitettava jätevedenpuhdistamolle tai purkupaikkaan.
Taajamat on sisällytettävä vesihuoltolain (119/2001) 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettaviin alueisiin.
Jätevesiviemärien suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa on otettava huomioon jäteveden käsittelyvaatimukset sekä käytettävä parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja kiinnitettävä huomiota erityisesti
yhdyskuntajätevesien määrään ja ominaisuuksiin;
vuotojen estämiseen;
ylivuotovesistä aiheutuvaan vesien pilaantumisen rajoittamiseen.
Jätevedet on puhdistettava biologisesti tai sitä vastaavalla tavalla ja käsittelyn on täytettävä tämän asetuksen liitteen taulukon 1 vaatimukset. Jätevesistä on poistettava fosforia ja fosforin poiston on täytettävä liitteen taulukon 2 vaatimukset.
Typenpoiston tarve jätevesistä on selvitettävä ympäristölupahakemuksessa ja ratkaistava ympäristöluvassa. Typpeä on poistettava silloin, kun typpikuorman vähentämisellä voidaan parantaa vesien tilaa. Typenpoistovaatimusten on täytettävä liitteen taulukon 2 ehdot. Vaadittava typenpoisto on toteutettava seitsemän vuoden kuluessa lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulosta.
Liitteen taulukoissa 1 ja 2 esitettyjä vaatimuksia tiukempia vaatimuksia sovelletaan, jos ympäristönsuojelulaki tai sen nojalla annetut säännökset niin edellyttävät.
Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoista kertyvää käsiteltyä tai käsittelemätöntä jätevesilietettä ei saa päästää vesiin.
Jätevedenpuhdistamo on rakennettava sellaiseksi, että sinne tulevasta, käsittelyssä olevasta ja vesiin johdettavasta jätevedestä voidaan ottaa edustavat näytteet. Yhdyskuntajätevedenpuhdistamon kuormitusta ja sen vaikutuksia vastaanottavaan vesiympäristöön tulee tarkkailla. Tarkkailun on täytettävä liitteen B osassa asetetut vaatimukset.
Tämän asetuksen täytäntöönpanoa seurataan toimeenpano-ohjelmalla, joka on ympäristönsuojelulain (86/2000) 26 §:ssä tarkoitettu valtakunnallinen ohjelma. Suomen ympäristökeskus valmistelee kahden vuoden välein tarvittavat muutosehdotukset toimeenpano-ohjelmaan.
Suomen ympäristökeskus seuraa toimeenpano-ohjelman toteutumista ja julkaisee vuosittain valtakunnallisen tilannekatsauksen yhdyskuntajätevedenpuhdistamoista ja jätevesilietteistä.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2006.
Suomen ympäristökeskus valmistelee 7 §:ssä tarkoitetun ehdotuksen toimeenpano-ohjelmaksi ensimmäisen kerran vuoden 2007 loppuun mennessä.
Tällä asetuksella kumotaan yleisestä viemäristä ja eräiltä teollisuudenaloilta vesiin johdettavien jätevesien sekä teollisuudesta yleiseen viemäriin johdettavien jätevesien käsittelystä 19 päivänä toukokuuta 1994 annettu valtioneuvoston päätös (365/1994) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen valtioneuvoston päätöksellä (757/1998) .