Legislator Case Law & Legislation
1999_14 FI

Asetus televisio- ja radiotoiminnasta

5 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (5 Articles)

14/1999

Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 16 §:n 1 momentissa tarkoitettuna eurooppalaisena ohjelmana pidetään ohjelmaa, jonka tekemiseen osallistuneista työntekijöistä pääosa asuu yhdessä tai useammassa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa tai rajat ylittävistä televisiolähetyksistä tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 87/1994) sopimuspuolena olevassa valtiossa ja

jonka on tuottanut yksi tai useampi yhteen tai useampaan näistä valtioista sijoittautunut tuottaja;

jonka tuotantoa on valvonut ja ohjannut yksi tai useampi yhteen tai useampaan näistä valtioista sijoittautunut tuottaja; tai

jos kysymyksessä on yhteistuotanto-ohjelma, jonka kokonaiskustannuksista näihin valtioihin sijoittautuneiden tuottajien osuus muodostaa valtaosan eikä ohjelman tuotannon valvonta ole näiden valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden tuottajien vastuulla.

Eurooppalaisena ohjelmana pidetään myös ohjelmaa, jonka yhteen tai useampaan sellaiseen kolmanteen eurooppalaiseen valtioon, jonka kanssa Euroopan yhteisö on tehnyt audiovisuaalista alaa koskevia sopimuksia, sijoittautuneet tuottajat ovat tuottaneet yksin tai yhteistuotantona yhden tai useamman Euroopan talousalueelle sijoittautuneen tuottajan kanssa, jos pääosa tuotantoon osallistuneista työntekijöistä asuu yhdessä tai useammassa eurooppalaisessa valtiossa.

14/1999

Ohjelmaa pidetään eurooppalaisena ohjelmana, jos se on tuotettu Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion ja kolmannen valtion kahdenvälisen, yhteistuotantoja koskevan sopimuksen mukaisesti edellyttäen, että Euroopan talousalueelle sijoittautuneiden tuottajien osuus muodostaa suurimman osan ohjelman tuotantokustannuksista ja sen tuotannon valvonta ei ole yhden tai useamman Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneen tuottajan vastuulla.

14/1999

Ohjelmaa, jota 1 tai 2 §:n perusteella ei pidetä eurooppalaisena ohjelmana, mutta joka on pääosin yhdessä tai useammassa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa asuvien työntekijöiden tekemä, pidetään eurooppalaisena ohjelmana suhteessa, joka vastaa Euroopan talousalueelle sijoittautuneiden tuottajien osuutta kokonaiskustannuksista.

14/1999

Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 20 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhteiskunnallisesti merkittävää tapahtumaa koskeva televisiolähetys katsotaan välitetyksi merkittävälle osalle yleisöä, jos 90 prosenttia väestöstä voi vastaanottaa lähetyksen tavanomaisten vastaanottolaitteiden avulla ilman erillistä korvausta.

14/1999

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1999.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →