Legislator Case Law & Legislation
1996_383 FI

Tuen suuruus

7 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (7)

Statutory Text (7 Articles)

383/1996

Maa- ja puutarhatalouden harjoittajille maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun valtioneuvoston päätöksen 13 a §:ssä tarkoitetun poronomistajille maksettavan eläinkohtaisen tuen suuruus poronhoitovuodelta 1996/1997 on 140 markkaa eloporolta.

383/1996

Tukea maksetaan ruokakunnille poronhoitovuoden 1995/1996 päättyessä poroluetteloon merkittyjen eloporojen lukumäärän perusteella.

Tukea ei makseta niistä eloporoista, jotka ylittävät paliskunnille tai niiden osakkaille määrätyt suurimmat sallitut eloporojen määrät. Tukea myönnettäessä ei myöskään oteta huomioon niitä eloporoja, jotka osakkaan olisi paliskunnan hyväksymien vuosittaisten teurastussuunnitelmien mukaan pitänyt teurastaa.

Paliskuntien on tukeen oikeutettujen eloporolukujen toteamista varten toimitettava maaseutuelinkeinopiirille vuoden 1995/1996 poroluettelot, teurastussuunnitelmat sekä luettelot teurastetuista poromääristä.

383/1996

Tukea on haettava ruokakunnittain tehdyllä kirjallisella hakemuksella (Lnro 227). Hakemus on jätettävä viimeistään 30 päivänä elokuuta 1996 maaseutuelinkeinopiirille tai sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka toimialueella hakijan paliskunnan kotipaikka sijaitsee.

Tuen myöntävä viranomainen voi myöntää ja maksaa tuen myöhästyneen hakemuksen perusteella, jos myöhästyminen on vähäinen tai jos myöhästymiseen on hyväksyttävä syy.

383/1996

Maaseutuelinkeinopiiri maksaa tässä päätöksessä tarkoitetun tuen hakijan ilmoittamalle pankkitilille.

383/1996

Maaseutuelinkeinopiiri voi käyttää apunaan Paliskuntain Yhdistystä, paliskuntia ja kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia tässä päätöksessä tarkoitetun tuen hallinnointiin liittyvissä asioissa.

Tuen hakijoiden on vaadittaessa annettava viranomaisille ne tiedot, jotka ovat tarpeen tuen myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä olevien seikkojen valvonnassa.

Tukipäätöksen oikaisemisen, valvonnan ja salassapidon osalta noudatetaan, mitä maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/92) säädetään. Lisäksi on soveltuvin osin noudatettava myös niitä ohjeita ja määräyksiä, joita maa- ja metsätalousministeriö on antanut kansallisten tukien myöntämisestä ja valvonnasta.

383/1996

Tässä päätöksessä tarkoitettua tukea koskevaan päätökseen saa hakea muutosta siinä järjestyksessä, kuin maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa säädetään.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →