Legislator Case Law & Legislation
1996_257 FI

Tuotannossa käytettävää siemenperunaa koskeva ehto

4 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (4 Articles)

257/1996

Tuen saamisen ehtona on, että perunan istutukseen käytetään siemenperunan markkinoinnista annetussa maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä (24/94) tarkoitettua sertifioitua siemenperunaa taikka siitä enintään yhden kerran omalla tilalla lisättyä siemenperunaa.

Vuonna 1996 hyväksytään tukeen oikeuttavan viljelyn siemenperunaksi myös

sellaisella tilalla tuotettu oma siemenperuna, jolla vuonna 1993 tai sen jälkeen on tehty kasvinsuojeluviranomaisen suorittama rengasmädän piilosaastuntatesti ja jos tila silloin on todettu vapaaksi rengasmädästä, sekä

siemenperuna, joka kasvintuotannon tarkastuskeskuksen toimesta suoritetussa piilosaastuntatestissä on todettu vapaaksi rengasmädästä. Kasvintuotannon tarkastuskeskus antaa siemenperunan tarkastamista varten otettavan näytteen ottamisesta maaseutuelinkeinopiireille ohjeet.

257/1996

Viljelijän tulee tehdä saadakseen vuodelta 1996 perunanviljelyn kansallista tukea ilmoitus suunnittelemastaan perunanviljelystä laadittuna maa- ja metsätalousministeriön vahvistamalle lomakkeelle. Ilmoitus tulee toimittaa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukseen siten, että se on tietopalvelukeskuksessa viimeistään 26 päivänä huhtikuuta 1996. Ilmoitus ei estä viljelijää muuttamasta myöhemmin viljelysuunnitelmaansa.

Perunanviljelysuunnitelmista tehtyjen ilmoitusten perusteella tietopalvelukeskus tekee perunamarkkinoiden kehityksestä ennusteen toukokuun 10 päivään 1996 mennessä.

257/1996

Kirjallisella markkinointisopimuksella tuotetun perunan viljelemisestä maksetaan 450 markkaa korkeampi tuki kuin ilman sopimusta viljellystä perunasta.

Korkeampaan tukeen oikeuttaa sopimus, joka on tehty ehdolla, että

― koko viljelyalalta saatava sato toimitetaan sopimuskumppanille, tai

― vähintään 20 000 kilon hehtaarisadon mukaan laskettava määrä toimitetaan sopimuskumppanille. Jälkimmäisessä tapauksessa korotettu tuki maksetaan kuitenkin vain pinta-alalta, joka sanotun satotason mukaan laskien tarvitaan sovitun määrän tuottamiseen.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →