Verohallituksen päätös vuonna 1997 verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaustenperusteista ja määristä
Table of Provisions (17)
Statutory Text (17 Articles)
Vuodelta 1997 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.
Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.
Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.
Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.
Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 6, 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 13 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.
Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.
Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.
Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.
Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat
kulkuneuvo
korvauksen enimmäismäärä
auto
188 penniä kilometriltä, jota korotetaan― 14 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä― 30 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
moottorivene
201 penniä kilometriltä
moottorikelkka
130 penniä kilometriltä
moottoripyörä
131 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä
76 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo
40 penniä kilometriltä
Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.
Jos palkansaaja, jolla on verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 48 penniä kilometriltä.
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.
Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat
työmatkan kestoaika
päivärahanenimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha)
66,―
yli 10 tuntia (kokopäiväraha)
148,―
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
― vähintään 2 tunnilla
66,―
― yli 6 tunnilla
148,―
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.
Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat
Maa tai alue
Päivärahanenimmäis- määrä
Afganistan
250,―
Alankomaat
350,―
Alankomaiden Antillit
280,―
Albania
210,―
Algeria
190,―
Andorra
240,―
Angola
380,―
Antiqua ja Barbuda
315,―
Arabiemiirikuntien liitto
360,―
Argentiina
330,―
Armenia
225,―
Aruba
200,―
Australia
340,―
Azerbaidzan
280,―
Azorit
175,―
Bahamasaaret
260,―
Bahrain
240,―
Bangladesh
185,―
Barbados
300,―
Belgia
355,―
Belize
190,―
Benin
240,―
Bermuda
280,―
Bhutan
130,―
Bolivia
160,―
Bosnia-Hertsegovina
260,―
Botswana
170,―
Brasilia
330,―
Brunei
215,―
Bulgaria
210,―
Burkina Faso
180,―
Burundi
180,―
Chile
235,―
Costa Rica
220,―
Djibouti
225,―
Dominica
280,―
Dominikaaninen tasavalta
250,―
Ecuador
180,―
Egypti
235,―
El Salvador
210,―
Eritrea
150,―
Espanja
350,―
Etelä-Afrikka
190,―
Etiopia
150,―
Fidzi
260,―
Filippiinit
290,―
Färsaaret
300,―
Gabon
290,―
Gambia
200,―
Georgia
270,―
Ghana
195,―
Grenada
280,―
Grönlanti
250,―
Guadeloupe
280,―
Guatemala
170,―
Guinea
260,―
Guinea-Bissau
175,―
Guyana
180,―
Haiti
230,―
Honduras
190,―
Hongkong
395,―
Indonesia
260,―
Intia
190,―
Irak
260,―
Iran
150,―
Irlanti
320,―
Islanti
350,―
Iso-Britannia
310,―
Israel
350,―
Italia
360,―
Itävalta
355,―
Jamaika
210,―
Japani
540,―
Jemen
220,―
Jordania
230,―
Jugoslavia
250,―
Kambodzha
200,―
Kamerun
180,―
Kanada
250,―
Kanarian saaret
250,―
Kap Verde
180,―
Kazakstan
300,―
Kenia
200,―
Keski-Afrikan tasavalta
225,―
Kiina
340,―
Kirgisia
300,―
Kolumbia
210,―
Komorit
220,―
Kongo
270,―
Korean demokraattinen kansantasavalta
220,―
Korean tasavalta
390,―
Kreikka
250,―
Kroatia
330,―
Kuuba
225,―
Kuwait
310,―
Kypros
210,―
Laos
160,―
Latvia
230,―
Lesotho
135,―
Libanon
250,―
Liberia
230,―
Libya
330,―
Liechtenstein
310,―
Liettua
230,―
Luxemburg
355,―
Macao
300,―
Madagaskar
150,―
Madeira
195,―
Makedonia
200,―
Malawi
210,―
Malediivit
170,―
Malesia
235,―
Mali
170,―
Malta
285,―
Marokko
300,―
Martinique
285,―
Mauritania
170,―
Mauritius
180,―
Meksiko
200,―
Mikronesia
180,―
Moldova
200,―
Monaco
340,―
Mongolia
240,―
Mosambik
210,―
Myanmar
215,―
Namibia
170,―
Neitsytsaaret (USA)
195,―
Nepal
165,―
Nicaragua
180,―
Niger
190,―
Nigeria
210,―
Norja
365,―
Norsunluurannikko
310,―
Oman
300,―
Pakistan
145,―
Panama
235,―
Papua ― Uusi Guinea
250,―
Paraquay
170,―
Peru
290,―
Portugali
250,―
Puerto Rico
245,―
Puola
240,―
Qatar
250,―
Ranska
365,―
Romania
210,―
Ruanda
185,―
Ruotsi
350,―
Saksa
330,―
Salomonsaaret
125,―
Sambia
160,―
Samoa
195,―
San Marino
220,―
Sao Tome ja Principe
245,―
Saudi-Arabia
360,―
Senegal
220,―
Seychellit
320,―
Sierra Leone
160,―
Singapore
330,―
Slovakia
200,―
Slovenia
210,―
Somalia
150,―
Sri Lanka
150,―
St. Kitts ja Nevis
290,―
St. Lucia
270,―
St. Vincent ja Grenadiinit
250,―
Sudan
180,―
Surinam
170,―
Sveitsi
370,―
Swazimaa
150,―
Syyria
270,―
Tadzikistan
230,―
Taiwan
280,―
Tansania
230,―
Tanska
350,―
Thaimaa
290,―
Togo
240,―
Tonga
230,―
Trinidad ja Tobago
210,―
Tshekki
225,―
Tunisia
235,―
Turkki
210,―
Turkmenia
300,―
Uganda
160,―
Ukraina
300,―
Unkari
275,―
Uruguay
190,―
Uusi-Seelanti
300,―
Uzbekistan
300,―
Valkovenäjä
260,―
Vanuatu
150,―
Venezuela
225,―
Venäjä
330,―
Vietnam
225,―
Viro
185,―
Yhdysvallat
325,―
Zaire
250,―
Zimbabwe
190,―
Maa, jota ei ole erikseen mainittu
190,―
Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.
Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.
Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.
Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 11 §:n mukaan.
Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.
Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 11 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.
Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 37,00 markkaa.
Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 74,00 markkaa.
Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.
Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00―07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 25 markkaa.
Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 1997.