Verohallituksen päätös vuonna 1996 verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä
Table of Provisions (17)
Statutory Text (17 Articles)
Vuodelta 1996 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.
Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.
Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.
Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.
Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 6, 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 13 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.
Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.
Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.
Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.
Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat
kulkuneuvo
korvauksen enimmäismäärä
auto
184 penniä kilometriltä, jota korotetaan
― 14 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitet-tynä
― 30 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 75 penniä kilometriltä silloin,kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 4 penniä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
― 4 penniä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
― 15 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene
198 penniä kilometriltä
moottorikelkka
128 penniä kilometriltä
moottoripyörä
129 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä
75 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo
39 penniä kilometriltä
Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.
Jos palkansaaja, jolla on verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 47 penniä kilometriltä.
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.
Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat
työmatkan kestoaika
päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha)
68,―
yli 10 tuntia (kokopäiväraha)
150,―
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
― vähintään 2 tunnilla
68,―
― yli 6 tunnilla
150,―
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.
Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat
Maa tai alue
Päivärahanenimmäis-määrä
Afganistan
250,―
Alankomaat
340,―
Alankomaiden Antillit
330,―
Albania
240,―
Algeria
190,―
Andorra
240,―
Angola
300,―
Antiqua ja Barbuda
300,―
Arabiemiirikuntien liitto
330,―
Argentiina
370,―
Armenia
200,―
Aruba
200,―
Australia
320,―
Azerbaidzan
250,―
Azorit
175,―
Bahamasaaret
285,―
Bahrain
250,―
Bangladesh
170,―
Barbados
330,―
Belgia
355,―
Belize
260,―
Benin
190,―
Bermuda
310,―
Bhutan
130,―
Bolivia
135,―
Bosnia-Hertsegovina
240,―
Botswana
170,―
Brasilia
280,―
Brunei
250,―
Bulgaria
220,―
Burkina Faso
180,―
Burundi
180,―
Chile
235,―
Costa Rica
215,―
Djibouti
190,―
Dominica
280,―
Dominikaaninen tasavalta
260,―
Ecuador
180,―
Egypti
210,―
El Salvador
210,―
Eritrea
150,―
Espanja
325,―
Etelä-Afrikka
195,―
Etiopia
150,―
Fidzi
200,―
Filippiinit
240,―
Färsaaret
300,―
Gabon
290,―
Gambia
190,―
Georgia
220,―
Ghana
195,―
Grenada
280,―
Grönlanti
250,―
Guadeloupe
280,―
Guatemala
180,―
Guinea
260,―
Guinea-Bissau
175,―
Guyana
190,―
Haiti
230,―
Honduras
155,―
Hongkong
360,―
Indonesia
260,―
Intia
170,―
Irak
260,―
Iran
155,―
Irlanti
305,―
Islanti
360,―
Iso-Britannia
310,―
Israel
310,―
Italia
330,―
Itävalta
355,―
Jamaika
210,―
Japani
520,―
Jemen
250,―
Jordania
220,―
Jugoslavia
250,―
Kambodzha
190,―
Kamerun
210,―
Kanada
250,―
Kanarian saaret
210,―
Kap Verde
170,―
Kazakstan
260,―
Kenia
185,―
Keski Afrikan tasavalta
250,―
Kiina
290,―
Kirgisia
240,―
Kolumbia
210,―
Komorit
220,―
Kongo
260,―
Korean demokraattinen kansantasavalta
220,―
Korean tasavalta
400,―
Kreikka
240,―
Kroatia
270,―
Kuuba
210,―
Kuwait
290,―
Kypros
210,―
Laos
150,―
Latvia
240,―
Lesotho
135,―
Libanon
250,―
Liberia
230,―
Libya
330,―
Liechtenstein
300,―
Liettua
200,―
Luxemburg
355,―
Macao
255,―
Madagaskar
170,―
Madeira
195,―
Makedonia
195,―
Malawi
145,―
Malediivit
120,―
Malesia
235,―
Mali
170,―
Malta
250,―
Marokko
280,―
Martinique
285,―
Mauritania
170,―
Mauritius
200,―
Meksiko
200,―
Mikronesia
180,―
Moldova
200,―
Monaco
340,―
Mongolia
220,―
Mosambik
200,―
Myanmar
195,―
Namibia
170,―
Neitsytsaaret (USA)
195,―
Nepal
170,―
Nicaragua
175,―
Niger
200,―
Nigeria
170,―
Norja
345,―
Norsunluurannikko
300,―
Oman
230,―
Pakistan
145,―
Panama
195,―
Papua ― Uusi Guinea
230,―
Paraquay
170,―
Peru
300,―
Portugali
250,―
Puerto Rico
245,―
Puola
200,―
Qatar
250,―
Ranska
365,―
Romania
200,―
Ruanda
185,―
Ruotsi
320,―
Saksa
330,―
Salomonsaaret
125,―
Sambia
195,―
Samoa
195,―
San Marino
220,―
Sao Tome ja Principe
245,―
Saudi-Arabia
305,―
Senegal
200,―
Seychellit
300,―
Sierra Leone
150,―
Singapore
315,―
Slovakia
200,―
Slovenia
200,―
Somalia
130,―
Sri Lanka
150,―
St. Kitts ja Nevis
280,―
St. Lucia
270,―
St. Vincent ja Grenadiinit
270,―
Sudan
210,―
Surinam
180,―
Sveitsi
370,―
Swazimaa
170,―
Syyria
270,―
Tadzikistan
200,―
Taiwan
280,―
Tansania
150,―
Tanska
340,―
Thaimaa
290,―
Togo
180,―
Tonga
160,―
Trinidad ja Tobago
210,―
Tshekki
230,―
Tunisia
230,―
Turkki
220,―
Turkmenia
300,―
Uganda
180,―
Ukraina
240,―
Unkari
300,―
Uruguay
210,―
Uusi-Seelanti
270,―
Uzbekistan
240,―
Valkovenäjä
160,―
Vanuatu
150,―
Venezuela
255,―
Venäjä
300,―
Vietnam
200,―
Viro
170,―
Yhdysvallat
320,―
Zaire
250,―
Zimbabwe
130,―
Maa, jota ei ole erikseen mainittu
190,―
Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.
Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.
Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.
Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 11 §:n mukaan.
Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.
Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 11 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.
Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 37,50 markkaa.
Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 75,00 markkaa.
Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.
Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00-07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 25 markkaa.
Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996 ja sitä sovelletaan vuodelta 1996 toimitettavassa verotuksessa.