Legislator Case Law & Legislation
1994_87 FI

Päätöksen tarkoitus

4 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (4 Articles)

87/1994

Kotieläintuotannon ohjaamisesta annetussa laissa (kotieläintuotannon ohjaamislaki) tarkoitettuja lupia voidaan kyseisen lain 11 §:n nojalla myöntää ja maidon väliaikaisista tuotantokiintiöistä annetussa laissa tarkoitettuja tuotantokiintiöitä kyseisen lain 20 §:n 1 momentin nojalla vahvistaa vuonna 1994 sen mukaan kuin tässä päätöksessä määrätään.

87/1994

Kotieläintuotannon ohjaamislain 11 §:ssä tarkoitettu lupa lain 5 §:ssä tarkoitetun kotieläinyrityksen tuotantosuunnan vaihtamiseen, joko kokonaan tai osittain, voidaan myöntää siirtymiseksi sika-, kana- tai nautakarjatalousyrityksen harjoittamiseen enintään entistä, vakiintunutta tuotantotasoa vastaavassa laajuudessa. Edellytyksenä luvan myöntämiselle on, että tuotantosuunnan vaihtamiseen myönnettyjen lupien johdosta maatiloilla vuoden 1993 lopussa voimassa olevien lupien ja oikeuksien yhteenlasketut kotieläinyritysten eläinmäärät tuotannonaloittain voivat lisääntyä maaseutuelinkeinopiireittäin enintään yhdellä prosentilla.

Mikäli hakemuksia 1 momentissa tarkoitetun tuotantosuunnan vaihtamiseen on enimmäismäärää enemmän myönnetään lupa seuraavan etusijajärjestyksen mukaisesti

yrityksen hoitoon osallistuvan yksityisen viljelijän tai yhtymän osakkaan taikka heidän perheenjäsenensä terveydentilassa on tapahtunut sellainen muutos, joka merkittävästi vaikeuttaa aikaisemman tuotantosuunnan jatkamista entisessä laajuudessa; tai

tuotantorakennus on tuhoutunut tai sen uusiminen on muutoin välttämätöntä; tai

luvan myöntämiselle on olemassa muu pätevä syy.

Mikäli kotieläintuotannon ohjaamislain 5 §:ssä tarkoitettu kotieläinyrityksen harjoittaja vaihtaa tuotantosuuntaa siirtyen maidontuotannon harjoittamiseen, voidaan hänelle myöntää hakemuksesta maidon tuotantokiintiö tai korottaa hänellä jo olevaa kiintiötä enintään entistä, vakiintunutta tuotantotasoa vastaavassa laajuudessa. Vastaavasti voidaan myöntää lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen maidontuotannosta 1 momentissa mainitun kotieläinyrityksen harjoittamiseen, jolloin maidontuotantokiintiö tuotantosuunnan vaihtamisen jälkeen tältä osin lakkautetaan. Edellytyksenä maidon tuotantokiintiön myöntämiselle on, että vuoden 1993 lopussa voimassa olevien maidon tuotantokiintiöiden yhteismäärä maaseutuelinkeinopiirissä, jonka alueella kotieläinyrityksen harjoittajan talouskeskus sijaitsee, nousee edellä tarkoitettujen tuotantosuunnan vaihdosten seurauksena enintään yhdellä prosentilla. Jos hakemuksia maidon tuotantokiintiön saamiseksi tai sen korottamiseksi on enimmäismäärää enemmän, myönnetään kiintiöt 2 momentissa määrätyn etusijajärjestyksen mukaisesti.

Lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen voidaan myöntää kotieläintuotannon ohjaamislain 6 §:n 2 momentissa säädetyn tuotannon enimmäiskokoa koskevien määräysten estämättä.

Lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen siirtymiseksi kulutukseen tarkoitettujen kananmunien tuotantoon voidaan erityisestä syystä myöntää kanatalousyritykselle, joka tuottaa siitoskananmunia kananpoikasten haudontaa varten taikka kasvattaa kanoja munien tuotantoa varten ja joka on aloittanut toimintansa ennen vuotta 1980. Tämän momentin nojalla voidaan lupa myöntää kanatalousyritykselle, jossa tuotantosuunnan vaihtamisen jälkeen on enintään 4 000 tuotantoikäistä munivaa kanaa.

87/1994

Edellä 2 §:ssä tarkoitettu tuotantosuuntien suuruuden vertaileminen suoritetaan käyttäen apuna kotieläinten muuntamista eläinyksiköiksi siten, että lypsylehmä vastaa yhtä täyttä eläinyksikköä silloin, kun lypsylehmän vuosituotos on 5 800 litraa maitoa, yli 8 kuukauden ikäinen muu nauta 0,5 eläinyksikköä, yli 12 viikon ikäinen sika 0,1 eläinyksikköä, tuotantoikäinen kana 0,01 eläinyksikköä ja teuraskananpoika 0,001 eläinyksikköä. Emakon katsotaan kuitenkin eläinyksiköiksi muunnettaessa vastaavan viittä sikaa.

Muiden kuin kotieläintuonnon ohjaamislain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettujen kotieläinten muuntamisesta eläinyksiköiksi määrää tarvittaessa maa- ja metsätalousministeriö.

87/1994

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1994 ja on voimassa sanotun vuoden loppuun, kuitenkin niin, että viimeksi mainittuna ajankohtana vireillä olevat hakemukset voidaan käsitellä myöhemminkin tämän päätöksen mukaisesti.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →