Soveltamisala
Table of Provisions (15)
Statutory Text (15 Articles)
Tämä päätös koskee laitoksia, joissa poltetaan yhdyskuntajätettä.
Päätöksen 4 §:n 1 ja 2 momentteja, 5 §:ää, 6 §:ää ja 12 §:n 2 momenttia ei sovelleta sellaiseen uuteen laitokseen, jossa polttouuniin syötettävästä energiasta kalenterikuukauden aikana vähemmän kuin 30 prosenttia on peräisin yhdyskuntajätteestä jalostetusta polttoaineesta ja jos laitos on erityisesti suunniteltu polttamaan tällaista polttoainetta ja jos siinä ei samanaikaisesti polteta muuta jätettä.
Tässä päätöksessä tarkoitetaan
yhdyskuntajätteellä asumisessa syntyvää jätettä sekä ominaisuudeltaan ja koostumukseltaan siihen rinnastettavaa teollisuus-, palvelu- tai muusta toiminnasta peräisin olevaa jätettä;
yhdyskuntajätteestä jalostetulla polttoaineella polttoainetta, joka on valmistettu yhdyskuntajätteen palavasta osasta mekaanisin menetelmin, jotka ovat parhaan taloudellisesti käyttökelpoisen tekniikan mukaisia ja joiden tarkoituksena on hyödyntää mahdollisemman suuri osa jätteestä. Jalostettava jäte ei saa sisältää enempää kuin 15 prosenttia tuhkaa ennen polttoaineen laadun parantamiseksi tehtyjä ainelisäyksiä;
uusilla laitoksilla 1 päivä joulukuuta 1990 jälkeen toimintansa aloittaneita laitoksia;
vanhoilla laitoksilla laitoksia, joissa on poltettu yhdyskuntajätettä ennen 1 päivää joulukuuta 1990; sekä
dibentsodioksiini- ja dibentsofuraaniyhdisteillä liitteessä 1 mainittuja yhdisteitä.
Yhdyskuntajätettä polttavat uudet laitokset on suunniteltava ja varustettava sekä niitä on käytettävä siten, että päästöt ilmaan eivät lisää merkittävästi ilman epäpuhtauspitoisuuksia. Savukaasut on johdettava ilmaan savupiipun kautta. Ympäristölupaviranomaisen tulee tarkastaa, että savupiipun korkeus on laskettu siten, että päästöistä ei aiheudu vaaraa ihmisen terveydelle ja ympäristölle.
Uusissa laitoksissa on 5 §:ssä tarkoitettujen aineiden päästöjä ja vanhoissa laitoksissa 8 §:ssä tarkoitettujen aineiden päästöjä mitattava jatkuvatoimisin mittauksin. Muiden aineiden päästöjä voidaan jatkuvien mittausten sijasta mitata yksittäismittauksin. Jatkuvatoimisin mittauksin on mitattava myös 10 §:n 1 momentin tarkoittamaa lämpötilaa ja happipitoisuutta.
Ympäristölupaviranomaisen tulee hyväksyä ennakolta näytteenotto- tai mittauspaikkojen sijainnit.
Ympäristölupaviranomaisen on määrättävä 6, 7 ja 9 §:ssä määrättyjen raja-arvojen toteamiseksi tarvittavasta mittausohjelmasta. Yksittäismittaukset on tehtävä silloin, kun mitattavien aineiden päästöt ovat normaalitoiminnan mukaisia.
Jatkuvin mittauksin mitattavien aineiden päästöt saavat uusissa laitoksissa olla normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua enintään seuraavat
30 minuutin
24 tunnin
kuluessa
kuluessa
keskimäärin
keskimäärin
hiukkasia
30 mg
10 mg
orgaanisia yhdisteitä
hiileksi (C) laskettuina
20 mg
10 mg
epäorgaanisia klorideja
kloorivedyksi (HCl)
laskettuina
60 mg
10 mg
epäorgaanisia fluorideja
fluorivedyksi (HF)
laskettuina
4 mg
1 mg
rikkidioksidia ja
-trioksidia yhteensä
rikkidioksidiksi (SO2)
laskettuina
200 mg
50 mg
1 tunnin
24 tunnin
kuluessa
kuluessa
keskimäärin
keskimäärin
hiilimonoksidia (CO)
100 mg
50 mg
Lisäksi 24 tunnin aikana tehtyjen hiilimonoksidimittausten tuloksista tulee vähintään 90 prosenttia olla alle 150 milligrammaa (mg) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua.
Savukaasun vesipitoisuutta on mitattava jatkuvatoimisesti, ellei savukaasua kuivata ennen päästöjen mittaamista.
Yksittäismittauksin mitattavien aineiden päästöt saavat uusissa laitoksissa olla normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua enintään seuraavat
kadmiumia (Cd) ja talliumia (Tl)
yhteensä
0,05 mg
elohopeaa (Hg)
0,05 mg
antimonia (Sb), arseenia (As),
lyijyä (Pb), kromia (Cr), kuparia
(Cu), mangaania (Mn), nikkeliä
(Ni), vanadiinia (V) ja tinaa
(Sn) yhteensä
0,5 mg
Dibentsodioksiini- ja dibentsofuraaniyhdisteiden päästöt saavat olla yhteensä enintään 1,0 nanogrammaa (ng) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua. Tavoitearvona on kuitenkin 0,1 nanogrammaa (ng) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua.
Kun mittaukset on tehty ympäristölupaviranomaisen vahvistaman mittausohjelman mukaisesti ja jokaisen mittaussarjan tulokset ovat pienempiä kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut enimmäispäästöt, katsotaan laitoksen täyttävän 1 ja 2 momentissa asetetut vaatimukset.
Jollei muualla toisin määrätä, saavat 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen, polttoaineteholtaan alle 50 megawatin (MW) kattiloiden päästöt yksittäismittauksessa olla normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua enintään seuraavat
hiukkasia
80 mg
rikkidioksidia (SO2)
650 mg
Kun mittaukset on tehty ympäristölupaviranomaisen vahvistaman mittausohjelman mukaisesti ja jokaisen mittaussarjan tulokset ovat pienempiä kuin 1 momentissa tarkoitetut enimmäispäästöt, katsotaan laitoksen täyttävän 1 momentissa asetetut vaatimukset.
Jatkuvin mittauksin mitattavien aineiden päästöt saavat vanhoissa laitoksissa olla normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua enintään seuraavat
hiukkasia
30 mg
kloorivetyä (HCl)
50 mg
hiilimonoksidia (CO)
100 mg
Hiukkas- ja kloorivetypäästöjen liukuva seitsemän vuorokauden keskiarvo ei saa ylittää 1 momentissa tarkoitettuja enimmäispäästöjä. Hiukkas- ja kloorivetypäästöjen keskiarvot saavat 24 tunnin aikana ylittää enimmäispäästön enintään 30 prosenttia.
Hiilimonoksidipäästön tunnin keskiarvo ei saa ylittää 1 momentissa tarkoitettua enimmäisarvoa. Lisäksi 24 tunnin aikana tehtyjen hiilimonoksidimittausten tuloksista tulee vähintään 90 prosenttia olla alle 150 milligrammaa (mg) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua.
Yksittäismittauksin mitattavien aineiden päästöt saavat vanhoissa laitoksissa olla normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua enintään seuraavat
fluorivetyä (HF)
2,0 mg
rikkidioksidia (SO2)
200 mg
lyijyä (Pb), kromia (Cr), kuparia (Cu)
ja mangaania (Mn) yhteensä
5 mg
nikkeliä (Ni) ja arseenia (As) yhteensä
1 mg
elohopeaa (Hg)
0,2 mg
kadmiumia (Cd)
0,2 mg
Dibentsodioksiini- ja dibentsofuraaniyhdisteiden päästöt saavat yhteensä olla enintään 1,0 nanogrammaa (ng) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua.
Kun mittaukset on tehty ympäristölupaviranomaisen vahvistaman mittausohjelman mukaan ja jokaisen mittaussarjan tulokset ovat pienempiä kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut enimmäispäästöt, katsotaan laitoksen täyttävän 1 ja 2 momentissa asetetut vaatimukset.
Viimeisen ilmanlisäyksen jälkeen on savukaasun lämpötilan oltava ainakin kaksi sekuntia vähintään 850o C ja happipitoisuuden vähintään 6 tilavuusprosenttia.
Uusissa laitoksissa on todennettava viipymäaika ja polttolämpötila käytön kannalta epäsuotuisimmaksi arvioiduissa olosuhteissa vähintään kerran silloin kun laitosta otetaan käyttöön.
Yhdyskuntajätettä polttavissa uusissa laitoksissa on oltava lisäpolttimet. Lisäpolttimien on käynnistyttävä automaattisesti, kun savukaasujen lämpötila laskee alle 850 °C:en. Polttimien on oltava toiminnassa laitosta käynnistettäessä ja pysäytettäessä niin, että savukaasujen vähimmäislämpötila saavutetaan näiden toimien aikana ja niin kauan kuin poltettavaa jätettä on polttokammiossa.
Jos mittaukset osoittavat, että tämän päätöksen mukaiset enimmäispäästöt ovat ylittyneet, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava siitä valvontaviranomaiselle niin pian kuin mahdollista. Valvontaviranomaisen tulee huolehtia siitä, että päästöt eivät ole suuremmat kuin enimmäispäästöt tai jos niitä ei saavuteta, valvontaviranomaisen tulee huolehtia siitä, että laitos pysäytetään.
Edellä 5, 6, 8 ja 9 §:ssä mainitut enimmäispäästöt voidaan tilapäisesti ylittää, jos laitoksen erotus- tai puhdistuslaitteet menevät epäkuntoon. Hiukkaspäästöt saavat tällöinkin olla enintään 600 milligrammaa (mg) normaalikuutiometrissä [m 3 (n)] kuivaa savukaasua. Hiilimonoksidipäästöille annettuja raja-arvoja ei saa ylittää.
Erotus- tai puhdistuslaitteiden mentyä epäkuntoon yhdyskuntajätteen polttoa tulee mahdollisuuksien mukaan vähentää. Yhdyskuntajätteen poltto on lopetettava niin pian kuin mahdollista, uusissa laitoksissa kuitenkin viimeistään 8 tunnin ja vanhoissa laitoksissa viimeistään 16 tunnin kuluttua laitteiden rikkoutumisesta. Kun erotus- tai puhdistuslaitteet ovat epäkunnossa, saa jätettä polttaa uusissa laitoksissa enintään 96 tuntia ja vanhoissa laitoksissa enintään 200 tuntia vuodessa.
Päästöjä laskettaessa otetaan huomioon vain niiden ajanjaksojen mittaukset, jotka laitos on ollut toiminnassa mukaan lukien laitoksen käynnistykset ja pysäytykset.
Savukaasun happipitoisuus muunnetaan päästöjä laskettaessa niin, että se on 11 tilavuusprosenttia.
Eri dibentsodioksiini- ja dibentsofuraaniyhdisteiden päästöt lasketaan niiden lukujen summana, jotka saadaan kertomalla kunkin yhdisteen päästö liitteessä 1 mainitulla myrkyllisyyskertoimella.
Mittaustulokset tulee tallentaa, käsitellä ja esittää siten, että voidaan todeta tämän päätöksen määräysten täyttyminen.
Lupaviranomaisen on laitosta koskevassa ympäristöluvassa määrättävä päästöjä koskevien mittaustietojen ilmoittamisesta. Valvontaviranomaisen on pidettävä mittaustiedot julkisesti saatavilla.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1994.
Vanhojen laitosten päästöt saavat kuitenkin olla suurempia kuin enimmäispäästöt 1 päivään joulukuuta 1995 saakka.
Vanhojen laitosten tulee 1 päivänä tammikuuta 2007 lukien täyttää tällä päätöksellä uusille laitoksille asetetut vaatimukset.