Legislator Case Law & Legislation
1994_1422 FI

Laki eräistä henkilöstön asemaa koskevista järjestelyistä kunnallistettaessa opetusministeriön hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia

2 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (2 Articles)

1422/1994

Ammatillisista oppilaitoksista annetussa laissa (487/87) tarkoitetun valtion ammatillisen oppilaitoksen palveluksesta kunnallistamisen yhteydessä kunnallisen oppilaitoksen palvelukseen siirtynyttä henkilöä, joka on syntynyt 31 päivän joulukuuta 1939 jälkeen, pidetään valtion eläkelain (280/66) 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuna vanhana edunsaajana. Sama koskee sellaista yksityisen ammatillisen oppilaitoksen palveluksesta oppilaitoksen kunnallistamisen yhteydessä kunnallisen oppilaitoksen palvelukseen siirtynyttä henkilöä, jolla on oikeus yksityisen oppilaitoksen palveluksesta valtion eläkelain mukaiseen eläkkeeseen. Edellytyksenä on, että edellä tarkoitettu henkilö oli 31 päivänä joulukuuta 1992 yhdenjaksoisessa valtion eläketurvan piiriin kuuluvassa palveluksessa ja että hänen tällainen palveluksensa tai kunnallistamisen jälkeen kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain (202/64) soveltamisalaan kuuluva palveluksensa jatkuu kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan 20 päivänä marraskuuta 1992 hyväksymien eläkesäännön 1 päivänä tammikuuta 1993 voimaan tulleiden muutosten voimaantulomääräyksissä tarkoitetulla tavalla yhdenjaksoisesti eläketapahtumaan asti. Lisäksi edellytetään, että muut säädetyt edellytykset täyttyvät.

Valtion eläkelain 1 §:n 3 momentissa säädettyä kuuden kuukauden palvelusaikavaatimusta ja kolmen vuoden eläkeaikavaatimusta sovellettaessa kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain soveltamisalaan kuuluva palvelus rinnastetaan kunnallistamisesta lukien valtion eläkelain soveltamisalaan kuuluvaan palvelukseen. Kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain mukainen työkyvyttömyys- tai työttömyyseläke, joka on myönnetty valtion eläkelain 5 a §:ää vastaavia säännöksiä soveltaen, rinnastetaan mainittua lainkohtaa soveltaen myönnettyyn eläkkeeseen.

Tässä pykälässä tarkoitetut edellytykset täyttävään henkilöön sovelletaan valtion eläkelain 4, 10 ja 12 §:n vanhoja edunsaajia koskevia säännöksiä siltä osin kuin hänen palveluksensa on kuulunut valtion eläkelain soveltamisalaan. Vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä on valtion eläkelain 8 §:ssä säädettyjen edellytysten lisäksi, että kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain soveltamisalaan kuuluva palvelus on päättynyt.

1422/1994

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995.

Lakia sovelletaan tapauksiin, joissa 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu kunnallistaminen on tapahtunut 31 päivän joulukuuta 1992 jälkeen ja ennen 1 päivää tammikuuta 1998.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →