Legislator Case Law & Legislation
1994_11 FI

Laki oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa

6 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (6)

Statutory Text (6 Articles)

11/1994

Sitä, joka Suomen viranomaisen kutsusta tai sen nimenomaisella suostumuksella saapuu toisesta valtiosta Suomeen kuultavaksi todistajana tai asiantuntijana oikeudenkäynnissä tai esitutkinnassa, ei saa sinä aikana, jonka hän tämän johdosta on Suomessa, asettaa syytteeseen, vangita tai rangaista eikä hänen vapauttaan muulla tavalla rajoittaa sellaisen rikoksen tai hänen muun käyttäytymisensä vuoksi, joka on tapahtunut ennen hänen lähtöään siitä valtiosta, josta hänet on kutsuttu. Tällaisen rikoksen tai muun käyttäytymisen johdosta häntä ei myöskään saa luovuttaa kolmannelle valtiolle.

Vastaavan koskemattomuuden saa myös rikosasian asianomistaja ja muun kuin rikosasian asianosainen, joka Suomen tuomioistuimen määräyksestä tai esitutkintaviranomaisen kutsusta saapuu toisesta valtiosta Suomeen asiassa henkilökohtaisesti kuultavaksi, sekä muu henkilö, joka Suomen viranomaisen kutsusta tai sen nimenomaisella suostumuksella saapuu Suomeen muulla tavoin avustamaan asian selvittämisessä.

11/1994

Sitä, joka Suomen viranomaisen kutsusta saapuu toisesta valtiosta Suomeen vastaamaan tuomioistuimessa rikosasiassa tai rikoksesta epäiltynä kuultavaksi esitutkinnassa, ei saa sinä aikana, jonka hän kutsun johdosta on Suomessa, asettaa syytteeseen, vangita tai rangaista eikä hänen vapauttaan muulla tavalla rajoittaa sellaisen rikoksen tai muun hänen käyttäytymisensä vuoksi, joka on tapahtunut ennen hänen lähtöään siitä valtiosta, josta hänet on kutsuttu, ja jota ei ole kutsussa mainittu. Tällaisen rikoksen tai muun käyttäytymisen johdosta häntä ei myöskään saa luovuttaa kolmannelle valtiolle.

11/1994

Edellä 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua henkilöä ei saa ilman hänen suostumustaan kuulla muussa kuin kutsussa mainitussa asiassa. Jos todistajalle tai asiantuntijalle on kutsussa ilmoitettu, mistä seikoista häntä halutaan kuulla, ei häntä saa ilman hänen suostumustaan kuulla muista seikoista.

11/1994

Koskemattomuus lakkaa sen jälkeen kun 1 tai 2 §:ssä tarkoitetulla henkilöllä on ollut tilaisuus poistua maasta viidentoista päivän ajan siitä päivästä, jona hänelle on ilmoitettu, ettei hänen läsnäolonsa enää ole tarpeen.

11/1994

Jos toisesta valtiosta saapuvan henkilön koskemattomuus on muun lain tai vieraan valtion kanssa tehdyn sopimuksen mukaan laajempi kuin tässä laissa säädetään, noudatetaan, mitä on erikseen säädetty tai sovittu.

11/1994

Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä tammikuuta 1994.

Tällä lailla kumotaan rikoslain 1 luvun 11 § , sellaisena kuin se on muutettuna 20 päivänä kesäkuuta 1963, 23 päivänä toukokuuta 1975, 9 päivänä heinäkuuta 1976 ja 22 päivänä huhtikuuta 1988 annetuilla laeilla (320/63, 350/75, 602/76 ja 738/88).

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →