Legislator Case Law & Legislation
1993_625 FI

Soveltamisala

12 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (12)

Statutory Text (12 Articles)

625/1993

Valtion vuoden 1993 talousarviossa osoitetusta määrärahasta myönnetään avustusta uusina hankittavien Suomessa käytettäväksi tarkoitettujen kuorma-autojen ja niiden perävaunujen hankintahinnan alentamiseen siten kuin tässä päätöksessä määrätään.

625/1993

Uutena hankittavalla kuorma-autolla tarkoitetaan tässä päätöksessä ajoneuvorekisteriin kuorma-autona merkittävää ajoneuvoa, jonka ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1703/92) 2 §:n d-kohdassa tarkoitettu ensimmäinen käyttöönottopäivä on 1 päivänä tammikuuta 1993 tai sen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31 päivänä tammikuuta 1993, ja jota ei ennen käyttöönottoa Suomessa ole otettu käyttöön ulkomailla.

Kuorma-auton perävaunulla tarkoitetaan 1 momentissa mainitulla tavoin käyttöön otettua kuorma-auton vetämäksi tarkoitettua perävaunua.

Kuorma-autoon tai sen perävaunuun katsotaan sen kiinteiden rakenteiden lisäksi kuuluvan muun muassa vaihtokori, lastauslaitteet, kuormausnosturit, kylmäkoneet ja muut ajoneuvoon kuuluvat tavanomaiset varusteet rajoitettuna kuitenkin siihen määrään, jota ajoneuvossa voidaan kerrallaan kuljettaa tai käyttää.

625/1993

Avustuksen peruste on avustuksen hakijan kuorma-autosta tai sen perävaunusta suorittama ostohinta ( hankintahinta ). Hankintahintaan luetaan ajoneuvon ja siihen käyttöönottoajankohtana asennettujen tai sitovalla hankintasopimuksella tilattujen 2 §:n 3 momentissa tarkoitettujen uusina hankittavien laitteiden hankintahinta. Hankintahintaan luetaan myös varusteiden asentamisesta aiheutuneet kustannukset.

625/1993

Tässä päätöksessä tarkoitetun avustuksen määrä on 11 prosenttia kuorma-auton tai sen perävaunun liikevaihtoverottomasta hankintahinnasta.

625/1993

Avustusta on oikeutettu hakemaan se, joka on kuorma-autoa tai sen perävaunua ensi kertaa rekisteriin merkittäessä ajoneuvon omistajana ja joka käyttää ajoneuvoa liikenteeseen tai vuokraustoimintaan. Jos ajoneuvo on sitä ensi kertaa rekisteriin merkittäessä haltijan käytössä, haltija on oikeutettu hakemaan avustusta omistajan annettua siihen suostumuksensa.

625/1993

Autorekisterikeskus suorittaa hakemuksesta tässä päätöksessä tarkoitetun avustuksen ja hoitaa muut avustukseen liittyvät toimenpiteet.

625/1993

Kuorma-autojen ja niiden perävaunujen hankinta-avustusta haetaan kirjallisesti autorekisterikeskukselta. Hakemus on tehtävä viimeistään 30 päivänä marraskuuta 1993.

Hakemuksessa on esitettävä selvitys muun muassa

ajoneuvon ja siihen kuuluvien varusteiden liikevaihtoverottomasta ostohinnasta;

myöhemmin toimitettavan tai asennettavan varusteen sitovasta hankintasopimuksesta, kuitenkin siten, että asennustöiden osuuden ei tarvitse olla sovittu kiinteään hintaan.

Hakemukseen tulee sisällyttää hakijan vakuutus siitä, että hakemuksessa mainitut varusteet on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti hakemuksessa mainitussa ajoneuvossa, jota käytetään Suomessa. Hakemukseen tulee sisällyttää luettelo kaikista niistä varusteista, joista avustusta haetaan.

625/1993

Jos avustusta haetaan sitovalla hankintaso-pimuksella tilatusta varusteesta, jota ajoneuvon käyttöönottoajankohtana ei vielä ole asennettu tai otettu käyttöön, avustus maksetaan sen jälkeen, kun varuste on asianomaisessa katsastuksessa todettu ajoneuvoon asennetuksi tai kun varuste muutoin todetaan hakijalle toimitetuksi taikka käyttöön otetuksi. Tätä koskeva selvitys on esitettävä autorekisterikeskukselle viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1993.

Avustusta ei makseta varusteesta, jota koskevaa mainintaa ei ole sisällytetty ajoneuvon ensirekisteröinnin yhteydessä tehtyyn hakemukseen.

625/1993

Avustus on kokonaan tai osaksi määrättävä maksettavaksi takaisin, jos avustuksen saaja on

antanut avustusta hakiessaan olennaisessa kohdassa väärän tiedon;

salannut avustuksen myöntämiseen tai maksamiseen olennaisesti vaikuttavia seikkoja; tai

kieltäytynyt antamasta avustuksen maksamista tai valvontaa varten tarvittavia tietoja, asiakirjoja tai muuta aineistoa.

Avustus voidaan määrätä osittain maksettavaksi takaisin myös, jos ajoneuvon tai sen varusteiden hinta on ilmeisesti ollut vastaavan ajoneuvon tai sen varusteen hintaa olennaisesti korkeampi.

Takaisin maksettavalle avustukselle tai sen osalle on maksettava korkoa 16 prosentin vuotuisen korkokannan mukaan luettuna siitä ajankohdasta, jona avustus on suoritettu hakijalle, ajankohtaan, jona avustus maksetaan takaisin.

625/1993

Autorekisterikeskuksen antamasta päätöksestä haetaan muutosta liikenneministeriöltä noudattaen, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →