Legislator Case Law & Legislation
1993_1691 FI

Soveltamisala ja valtionavun määrä

4 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (4 Articles)

1691/1993

Kunta voi järjestää enintään puolen vuoden kestävää ryhmämuotoista valmistavaa opetusta oppivelvollisuusiässä oleville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille ja saada opetuksesta aiheutuviin kustannuksiin ylimääräistä valtionavustusta 15 000 markkaa pakolaista tai turvapaikanhakijaa kohti valtion talousarvioon tarkoitusta varten varatun määrärahan rajoissa.

1691/1993

Opetushallitus myöntää hakemuksesta valtionavustuksen vuosittain jälkikäteen.

Milloin pakolainen tai turvapaikanhakija osallistuu opetukseen peruskoulun lukukautta vastaavaa aikaa lyhyemmän ajan, on valtionavustuksen määrä vastaavasti alempi kuin mitä 1 §:ssä mainitaan.

Opetushallitus antaa tarvittaessa ohjeet valtionavustuksen hakemisesta.

1691/1993

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 1994.

Milloin ryhmämuotoinen opetus on alkanut ennen tämän päätöksen voimaantuloa, voidaan opetusta jatkaa vuonna 1994, ei kuitenkaan yhteensä puolta vuotta pidempää aikaa.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →