Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet
Statutory Text (4 Articles)
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa peritään muutoksenhaussa käsittelymaksua 500 markkaa.
Kun ylimääräinen muutoksenhakemus hylätään, käsittelymaksu on 250 markkaa.
Todistuksesta, joka pyynnöstä annetaan erillisenä asiakirjana tai kirjoitetaan viranomaiselle esitettyyn asiakirjaan, peritään maksua 50 markkaa.
Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan muita suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein, ovat
tilauksesta annettavat jäljennökset ja pöytäkirjan taikka toimituskirjan otteet sekä niiden lähettäminen, sekä
tilauksesta tehtävät selvitykset ja lausunnot.
Edellä 1 §:ssä tarkoitettua käsittelymaksua ei kuitenkaan peritä
asiassa, jossa toimituskirja ja toimenpiteet on muualla laissa säädetty vapaaksi leimaverosta tai maksusta;
vakauttamiseen tarkoitettujen luottojen myöntämistä tai luottojen maksuhelpotusta koskevassa asiassa; eikä
kasvinsuojelulain tai eläintautilain nojalla annettavan taikka yleisen edun kannalta tärkeässä ympäristön- tai työympäristönsuojeluun liittyvässä asiassa annettavan päätöksen kyseessä ollessa.
Käsittelymaksua ei niin ikään peritä, jos muutoksenhakemusta ei tutkita tai se raukeaa taikka asia aineellisia kysymyksiä osaksikaan ratkaisematta palautetaan alemman viranomaisen ratkaistavaksi tai siirretään toimivaltaiselle viranomaiselle. Käsittelymaksua ei myöskään peritä, jos ylimääräinen muutoksenhakemus hyväksytään.
Tämä päätös tulee voimaan 10 päivänä helmikuuta 1993 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 1994.
Tässä päätöksessä tarkoitettu maksu peritään niissä asioissa, joissa muutoksenhaku on tullut vireille taikka tilaus saapunut maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle tämän päätöksen voimaantulon jälkeen.