Soveltamisala
Table of Provisions (7)
Statutory Text (7 Articles)
Tämä päätös koskee elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista tarvikkeista annetun asetuksen (539/91) 1 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin tarvikkeisiin käytettyä paperia ja kartonkia. Jos elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuva tarvike koostuu kahdesta tai useammasta ainekerroksesta, koskee päätös paperi- ja kartonkikerroksia, joita ei ole erotettu elintarvikkeesta estokerroksella.
Tässä päätöksessä paperilla ja kartongilla, jäljempänä paperi, tarkoitetaan yhdestä tai useammasta selluloosaperäistä kuitua sisältävästä ainekerroksesta muodostuvaa materiaalia. Selluloosaperäisen kuidun lisäksi paperi voi sisältää muita kuituja, muoviaineita sekä sideaineita, täyteaineita, värejä ja muita lisäaineita. Paperi voi olla kyllästetty, pinnoitettu tai käsitelty jollakin muulla tavalla joko valmistuksen aikana tai sen jälkeen.
Estokerros on ainekerros, joka tarvikkeen tavanomaisessa tai ennalta arvattavassa käytössä vähentää aineosien siirtymisen sen takana olevista kerroksista elintarvikkeeseen toksikologisesti ja aistinvaraisesti merkityksettömälle tasolle.
Paperin valmistuksessa saa käyttää vain liitteessä 1 mainittuja, puhdasta teknistä laatua olevia aineita.
Ensikuidun lisäksi selluloosaperäisen kuidun lähteenä saa rajoituksitta käyttää paperiteollisuuden valmistus- ja jalostusprosesseissa kertyvää puhdasta hylkypaperia edellyttäen, että hylkypaperi on peräisin elintarvikkeen kanssa kosketukseen tulevaksi tarkoitetusta paperista ja valmistettu yksinomaan ensikuidusta.
Keräyskuitua saa käyttää elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvan paperin valmistuksessa vain, jos keräyspaperi on peräisin liitteessä 2 mainituista lähteistä. Muiden kuin kuorittavien tai pestävien, maatalouden alkutuotantoon kuuluvien elintarvikkeiden osalta keräyskuitupitoinen kerros on erotettava elintarvikkeesta estokerroksella.
Paperin pinnoituksena käytettävän muovimateriaalin valmistuksessa saa lähtöaineina käyttää vain kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä 260/92 liitteessä II ja sen muutoksissa mainittuja aineita niissä mainituin rajoituksin. Liite ei sisällä muoveissa käytettäviksi sallittuja apuaineita.
Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuva paperi ei saa sisältää liitteessä 1 mainittuja aineita enempää kuin sen kohdassa Rajoitukset on esitetty.
Paperi ei saa sisältää liitteessä 3 mainittuja vieraita aineita enempää kuin mitä mainitussa liitteessä on määrätty.
Paperin painoväriä sisältävät pinnat eivät saa joutua kosketukseen elintarvikkeen kanssa.
Ottaen huomioon paperin käyttötarkoituksen paperin on oltava mikrobiologisesti tarkoitukseen soveltuvaa laatua.
Keittämiseen ja kuumien vesiliuosten suodatukseen tarkoitetusta paperista saa kuumavesiuutossa siirtyä veteen paperin aineosia enintään 10 mg/dm 2 . Jos suodatinpaperin neliömassa ylittää 500 g/m 2 , edellä tarkoitettu raja-arvo on 10 mg/g. Kuumavesiuutteen typpipitoisuus (Kjeldahl) saa olla enintään 0,1 mg/dm 2 . Suodatinpaperille, jonka neliömassa ylittää 500 g/m 2 , tämä raja-arvo on 0,1 mg/g. Kylmävesiuutossa saa suodatinpaperista, jonka neliömassa ylittää 500 g/m 2 , siirtyä veteen paperin aineosia enintään 5 mg/g, josta 3 mg/g epäorgaanista ainetta. Uutteen typpipitoisuus (Kjeldahl) saa olla enintään 3 mg/g.
Paperin säännösten- ja määräystenmukaisuuden toteamisessa käytettävistä menetelmistä on määrätty liitteessä 4.
Kauppa- ja teollisuusministeriö antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tämän päätöksen soveltamisesta.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1993 ja on voimassa toistaiseksi.