Rakennuslaitoksen tarkoitus
Table of Provisions (8)
Statutory Text (8 Articles)
Puolustushallinnon kiinteistöjen rakentamis- ja ylläpitotehtäviä varten on puolustusministeriön alainen puolustushallinnon rakennuslaitos ( rakennuslaitos ).
Rakennuslaitoksen tehtävänä on tuottaa tai hankkia puolustusvoimien rauhanajan ja poikkeusolojen tehtävien edellyttämät rakentamis- ja kiinteistöjen ylläpitopalvelut. Asetuksella voidaan säätää rakennuslaitoksen oikeudesta tuottaa erityisestä syystä edellä tarkoitettuja palveluja valtion muille virastoille ja laitoksille sekä kunnille.
Rakennuslaitoksella on johtokunta, jonka tehtävistä, kokoonpanosta ja asettamisesta säädetään asetuksella.
Rakennuslaitoksessa on keskusyksikkö ja sen alaisia alueyksiköitä siten kuin niistä tarkemmin asetuksella säädetään tai työjärjestyksessä määrätään.
Rakennuslaitoksen suoritteiden maksullisuudesta on voimassa, mitä valtion maksuperustelaissa (150/92) säädetään.
Rakennuslaitoksen asiantuntijana toimivan salassapitovelvollisuuden rikkomisesta on voimassa mitä yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 27 §:ssä säädetään.
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1994.
Tällä lailla kumotaan erinäisen puolustuslaitoksen hallinnassa olevan omaisuuden hoidosta ja kunnossapidosta 17 päivänä kesäkuuta 1925 annettu asetus (223/25) .
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä toimenpiteisiin rakennuslaitoksen virkojen ja tehtävien täyttämiseksi sekä muihin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen laitoksen toiminnan aloittamiseksi lain tullessa voimaan.