Julkisoikeudelliset suoritteet
Statutory Text (4 Articles)
Suomen Akatemian julkisoikeudellisia suoritteita ovat päätökset
tutkimushankkeiden ja tutkijankoulutuksen rahoittamisesta;
tutkimustulosten tunnetuksi tekemisen ja julkaisutoiminnan tukemisesta;
tieteellisten seminaarien ja muiden vastaavien kokouksien tukemisesta;
apurahoista; sekä
muut päätökset tieteen ja tutkimuksen edistämiseksi.
Edellä mainitut suoritteet ovat koulutus- ja kulttuuritoimintaan liittyvistä syistä maksuttomia.
Suoritteita, joiden hinnoista päätetään liiketaloudellisin perustein, ovat tilatut tutkimukset, selvitykset ja arvioinnit, muut tieteellistä asiantuntemusta vaativat asiantuntijapalvelutehtävät sekä hallinnolliset ja tekniset palvelutehtävät, joita akatemia suorittaa valtion ja kunnan viranomaisille sekä muille yhteisöille ja yksityisille näiden pyynnöstä, sekä sellaisen tehtävän yhteydessä tuotettu tavara.
Suomen Akatemian kirjasto- ja tietopalveluihin sovelletaan opetusministeriön päätöstä korkeakouluissa kirjasto- ja tietopalveluista perittävistä maksuista.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.