Legislator Case Law & Legislation
1992_1184 FI

Valtioneuvoston päätös pienten ja keskisuurten yritysten korkoavustuksesta

18 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (18)

Statutory Text (18 Articles)

1184/1992

Kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiritoimisto voi myöntää pienille ja keskisuurille yrityksille korkoavustusta lainojen korkokustannusten alentamiseen (korkoavustus) valtion talousarviossa tähän tarkoitukseen osoitetusta määrärahasta siten kuin tässä päätöksessä määrätään.

1184/1992

Korkoavustusta voidaan myöntää teollisuustuotantoa harjoittavalle yritykselle, matkailuyritykselle tai muulle palveluyritykselle.

Palveluyritykselle, jonka toiminta perustuu alueelliseen tai paikalliseen kysyntään, voidaan avustuksia myöntää vain, jos yritys tuottaa yritystoiminnalle tarpeellisia palveluja.

Korkoavustusta ei myönnetä varsinaiseen maatilatalouteen eikä rakennusliiketoimintaan.

Korkoavustusta voidaan myöntää lisäksi 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen toimialojen osalta kiinteistöyhtiölle, lähinnä silloin, kun kiinteistöyhtiön ja kiinteistöyhtiössä toimivien yritysten omistus on sama.

1184/1992

Pienellä ja keskisuurella yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jonka henkilökunta on enintään 250 henkilöä ja jonka vuotuinen liikevaihto on enintään 120 miljoonaa markkaa tai taseen loppusumma enintään 60 miljoonaa markkaa.

Milloin 1 momentissa tarkoitettua yritystä omistaa yritys, joka ei ole 1 momentissa tarkoitettu pieni tai keskisuuri yritys, voi tällaisen yrityksen omistusosuus, tai jos tällaisia yrityksiä on useampia, näiden yritysten omistusosuus yhteensä, olla osakeyhtiömuotoisen yrityksen osakepääomasta enintään 1/4. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos omistava yritys on riskisijoitustoimintaa harjoittava yritys tai poikkeuksen myöntäminen on muutoin erityisistä syistä perusteltua. Mitä tässä momentissa on säädetty koskee soveltuvin osin korkoavustuksen kohteena olevaa henkilöyhtiötä.

1184/1992

Korkoavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen nettokorkomenot ovat merkittävät liikevaihtoon tai käyttökatteeseen nähden ja että yrityksen lainanhoitokustannusten voidaan arvioida alentuvan kannattavan toiminnan edellyttämälle tasolle yrityksen toiminnan kannattavuuden parantumisen, rahoitustilannetta helpottavien toimenpiteiden tai muiden toimenpiteiden seurauksena.

Korkoavustuksen myöntämisen edellytyksenä on myös, että korkoavustuksen kohteena olevan lainan myöntänyt luottolaitos (luottolaitos) helpottaa yritykselle myönnetyn rahoituksen ehtoja korkoa alentamalla ja/tai muilla toimenpiteillä.

1184/1992

Korkoavustuksen myöntämistä puoltavina tekijöinä pidetään sitä, että

yritys on investoinut merkittävästi toimintansa kehittämiseen viime vuosina,

yritystä on pyritty hoitamaan taloudellisesti ja lainavelvoitteet asianmukaisesti hoitaen ja

että yritys toimii lähimarkkinoita laajemmalla markkina-alueella.

1184/1992

Korkoavustus myönnetään yrityksen luottolaitokselta saamaan markka- tai valuuttalainaan. Lainan tulee olla pitkäaikainen, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Korkoavustuksen kohteena olevia lainoja voi olla useampia ja ne voivat olla eri luottolaitoksien myöntämiä. Lainalla tarkoitetaan tässä päätöksessä myös osamaksukaupan rahoittamiseen otettua rahoitusta.

Korkoavustuksen kohteena oleva laina voi olla joko voimassa oleva laina tai voimassa olevien lainojen uusimiseksi otettu laina.

1184/1992

Korkoavustus myönnetään korkoavustuspäätöksen tekemisen jälkeen erääntyviin enintään 12 kuukauden mittaiselle ajanjaksolle kohdistuviin korkoihin.

Korkoavustus voidaan myöntää myös vuonna 1992 ja sen jälkeen ennen korkoavustuspäätöksen tekemistä erääntyneisiin maksamattomiin korkoihin, jos se on 4 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden kannalta perusteltua.

1184/1992

Myönnettävän korkoavustuksen määrä on 5 prosenttia korkoavustuksen kohteena olevan lainan hakemushetkellä voimassa olevasta pääomasta.

Korkoavustuksen vähimmäismäärä yritystä kohden on 50 000 markkaa ja enimmäismäärä 4 000 000 markkaa. Korkoavustuksen vähimmäismäärästä voidaan poiketa, kun kysymyksessä on teknologian edistäminen.

1184/1992

Hakemus korkoavustuksesta on jätettävä sen kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiri- tai paikallistoimistoon, jonka alueella yritys toimii.

Yrityksen on hakemuksessaan selvitettävä, miten se aikoo tervehdyttää toimintaansa.

1184/1992

Korkoavustuksen maksaa luottolaitokselle valtiokonttori sen jälkeen kun luottolaitos tai sen puolesta toimiva muu yhteisö on sitä valtiokonttorilta veloittanut.

Korkoavustusta haetaan maksuun kahden viikon tai sitä pitemmän ajan jaksoissa siten, että valtiokonttorille toimitetaan jakson aikana erääntyvien korkoavustuksen kohteena olevien lainojen korkojen eräpäivittäiset veloitussummat. Maksettavan korkoavustuksen määrä on 5 prosenttia vuotuista korkoa lainapääomasta, joka kulloinkin on voimassa kyseisenä korkojaksona. Korkoavustus voidaan tarvittaessa myös maksaa kolmen kuukauden jaksojen viimeisenä päivänä kunkin jakson lopussa voimassa olevalle lainapääomalle 5 prosentin suuruisena vuotuista korkoa.

Korkoavustusta ei kuitenkaan makseta ulkomaan valuutan määräisestä luotosta valuuttakurssien muutoksen aiheuttamien lisäkustannusten osalta.

1184/1992

Luottolaitoksen on korkoa yritykseltä velkoessaan otettava myönnetty korkoavustus koron vähennyksenä huomioon.

1184/1992

Luottolaitoksia, joita tässä päätöksessä tarkoitetaan, ovat talletuspankkien toiminnassa annetussa laissa (1268/90) tarkoitettu talletuspankki, kiinnitysluottopankki, vakuutusyhtiö, työeläkelaitos tai rahoitustoimintalaissa (1544/91) tarkoitettu luottolaitos.

1184/1992

Korkoavustuksen maksaminen on lopetettava, jos

yritys lopettaa toimintansa;

yritys asetetaan konkurssiin;

yrityksen liiketoiminta tai huomattava osa siitä myydään; tai

luottolaitos sanoo irti yritykselle myöntämiään luottoja.

1184/1992

Korkoavustuksen myöntämistä koskevaan päätökseen on sisällytettävä 4 §:n 2 momentissa ja 11 §:ssä tarkoitettu luottolaitosta koskeva ehto sekä ehto, ettei luottolaitos heikennä yritykselle myöntämänsä rahoituksen ehtoja korkoavustuksen maksamista koskevana aikana, ellei asianomainen piiritoimisto luottolaitoksen esittämästä perustellusta syystä anna siihen suostumustaan.

Yritys ja luottolaitos on myös velvoitettava ilmoittamaan korkoavustuksen myöntäneelle yrityspalvelun piiritoimistolle 13 §:ssä tarkoitetusta muutoksesta tai muusta sellaisesta seikasta, jolla voi olla vaikutusta korkoavustuksen maksamiseen.

1184/1992

Kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiritoimisto voi 13 §:n 3 ja 4 kohdassa sekä 14 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa siirtää myönnetyn korkoavustuksen toisen luottolaitoksen myöntämälle lainalle, jos korkoavustuksen myöntämisen edellytykset ovat olemassa.

1184/1992

Korkoavustusta koskevaan päätökseen on myös asetettava ehto, että jos yritys tai luottolaitos on antanut korkoavustuksen myöntämistä tai maksamista varten väärän tiedon, jolla on ollut olennainen vaikutus korkoavustuksen myöntämiseen tai maksamiseen, on tähän menettelyyn syypään maksettava jo maksetut korkoavustukset takaisin valtiolle 16 prosentin vuotuisine korkoineen niiden maksamispäivästä.

1184/1992

Tarkempia määräyksiä tämän päätöksen soveltamisesta antaa tarvittaessa kauppa- ja teollisuusministeriö. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi myös, milloin siihen on perusteltua aihetta, tehdä poikkeuksia tämän päätöksen määräyksiin.

1184/1992

Tämä päätös tulee voimaan 9 päivänä joulukuuta 1992.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →