Valtioneuvoston päätös vientitakuista perittävän maksun yleisistä perusteista

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 §:n 1 momentin 1-2 kohdissa ja 5-6 kohdissa tai 2 momentissa säädetyissä tapauksissa, vientitakuusta suoritettavaa maksua määrättäessä on otettava huomioon luottoajan pituus, tilaajan luottokelpoisuus, luotolle tilaajan taholta järjestettävät vakuudet, ostajamaassa sovellettavat valuutta- ja kaupparajoitukset, kaupassa käytettävän valuutan vaihtokelpoisuus sekä se, koskeeko vientitakuu yhdelle tai useammalle tilaajalle tapahtuvaa toimitusta.

Kun vientitakuu myönnetään 1 §:n tarkoittamissa tapauksissa tavaran viennille, takuumaksu on määrättävä kertakaikkisena maksuna takuumaksuajan perusteella. Takuumaksuaika on ajanjakso, joka alkaa takuun tullessa voimaan ja päättyy viimeistään tilaajalle myönnetyn luoton viimeisen maksuerän eräpäivänä.

Takuumaksu on laskettava takuuseen hyväksytystä kauppahinnan osasta.

Takuumaksuksi on määrättävä vähintään 0,05 %. Takuumaksuksi voidaan määrätä enintään 5,0 % takuumaksuajan kutakin yhden vuoden ajanjaksoa kohti.

Kun vientitakuu myönnetään 1 §:n tarkoittamissa tapauksissa työ- ja palvelusuoritusten viennille, takuumaksu on määrättävä takuusitoumuksessa ilmoitetuista tappion enimmäismääristä kutakin 6 kuukauden ajanjaksoa kohti.

Työ- ja palvelusuoritusten viennille myönnettävästä takuusta on takuumaksuksi määrättävä vähintään 0,05 % ja enintään 9,0 % tappion enimmäismäärästä.

Mikäli olennainen osa kauppahinnasta jää työ- tai palvelusuoritusten luovutuksen jälkeen luotoksi, takuumaksu voidaan soveltuvin osin määrätä 2 §:ssä esitettyjen perusteiden mukaan.

Takuusta, joka käsittää vastuun vientitakuulain 2 §:n 3 kohdassa tarkoitetusta tappiosta, peritään takuumaksu soveltuvin osin edellä 1 ja 2 §:ssä esitettyjen perusteiden mukaan, kuitenkin niin, että takuumaksun enimmäisrajat ovat 2 §:n 3 momentissa mainittuihin verrattuna kaksinkertaiset.

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 §:n 2 momentin nojalla, peritään takuusta takuumaksu soveltuvin osin samojen perusteiden mukaan kuin edellä 2 §:ssä on määrätty, kuitenkin niin, että takuumaksu lasketaan takuun kattamasta remburssin vahvistuksen määrästä.

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 §:n 4 kohdan nojalla pankille tai muulle luotonantajalle sellaisen luoton vakuudeksi, joka on myönnetty viejälle viennin rahoittamista varten, peritään takuusta takuumaksuna luottoajasta ja velallisen luottokelpoisuudesta riippuen vähintään 0,1 %:n ja enintään 2,0 %:n vuodelta laskettuna viejälle myönnetyn luottorajan tai takuuseen kuuluvan luoton määrästä.

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 §:n 4 kohdan nojalla pankille tai muulle luotonantajalle sellaisen luoton vakuudeksi, joka on myönnetty vientituotteen ostamista varten ulkomaiselle tilaajalle tai muulle velalliselle, peritään takuusta takuumaksu soveltuvin osin samojen perusteiden mukaan kuin edellä 1 ja 2 §:ssä on määrätty, kuitenkin niin, että takuumaksu lasketaan takuuseen kuuluvan luoton määrästä.

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 b §:n nojalla, peritään takuusta takuumaksuna kunkin takuuvuoden alun taatun investoinnin arvosta 0,5 % takuuvuodelta laskettuna ja taattujen tuottojen arvosta 0,7 % takuuvuodelta laskettuna.

Takuuvuosi on 12 kuukauden pituinen ajanjakso, joka alkaa kunakin kalenterivuonna sinä päivänä, jolloin investointitakuu on astunut voimaan.

Kun valtion vientitakuu myönnetään vientitakuulain 2 §:n 8 kohdan nojalla sen varalta, että viejän puolesta ulkomaisen tilaajan hyväksi annettu vakuus otetaan käyttöön tai lain 2 §:n 4 kohdan nojalla vakuuden vastavakuudeksi vakuuden antajalle, peritään takuusta takuumaksuna vähintään 0,1 % ja enintään 5,0 % vuodelta.

Takuutarjouksesta tai takuun myöntämistä koskevasta periaatepäätöksestä on perittävä maksu, jonka suuruutta määrättäessä on otettava huomioon valtiontakuukeskukselle saapuneiden hakemusten määrä sekä niiden käsittelystä aiheutuneet kustannukset.

Takuutarjouksen tai takuun myöntämistä koskevan periaatepäätöksen voimassaoloajan pidennyksistä voidaan periä maksu soveltaen samoja perusteita kuin edellä 1 momentissa on säädetty.

Edellä 1 ja 2 momentissa mainitut maksut tulee ottaa huomioon lopullisen takuumaksun vähennyksenä siinä tapauksessa, että takuu tulee voimaan. Muussa tapauksessa maksut jäävät käsittelymaksuna Valtiontakuukeskukselle.

Vientitakuulain 2 §:n 7 kohdan perusteella myönnettävän K-takuun takuumaksun ja takuutarjousmaksun osalta noudatetaan mitä valtioneuvosto niistä erikseen päättää.

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1992.

Tällä päätöksellä kumotaan valtioneuvoston 13 päivänä maaliskuuta 1980 (199/80), 29 päivänä tammikuuta 1981 (78/81), 28 päivänä kesäkuuta 1984 (503/84), 4 päivänä toukokuuta 1989 (400/89), 14 päivänä kesäkuuta 1990 (533/90) ja 18 päivänä huhtikuuta 1991 (728/91) vientitakuusta suoritettavan maksun yleisistä perusteista antamat päätökset.