Legislator Case Law & Legislation
1991_469 FI

Asetus ulkoasiainhallinnon palveluista perittävistä maksuista

17 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (17)

Statutory Text (17 Articles)

469/1991

Ulkoasiainhallinnon palveluista peritään maksuja tämän asetuksen mukaan, jollei laista tai asetuksesta taikka kansainvälisestä sopimuksesta, käytännöstä tai vastavuoroisuudesta muuta johdu.

469/1991

Maksut peritään valtiolle. Kunniakonsuleilla on ulkoasiainhallinnosta annetun lain (1164/87) 7§:n mukaisesti kuitenkin oikeus pitää omista palveluistaan perimänsä maksut siten kuin ulkoasiainministeriö tarkemmin määrää.

469/1991

Maksu muodostuu perusmaksusta ja mahdollisten erilliskulujen korvauksena perittävästä lisämaksusta.

Valtion virastoilta ja laitoksilta peritään vain lisämaksu. Liiketoimintaa harjoittavilta virastoilta ja laitoksilta sekä valtion liikelaitoksilta peritään kuitenkin sekä perusmaksu että lisämaksu.

469/1991

Matkustusasiakirjat

Edustustossa annettavasta passista peritään määrä, joka vastaa passista Suomessa kulloinkin perittävää leimaveroa.

Edustustossa kotimatkaa varten annnettavasta passista tai siihen verrattavasta matkustusasiakirjasta peritään määrä, joka vastaa Suomessa enintään vuodeksi annettavasta passista kulloinkin perittävää leimaveroa.

Edustuston myöntämä viisumi ja työlupa ulkomaalaiselle ovat maksuttomat.

469/1991

Suomen kansalaisen avustaminen

Välttämättömät palvelut ulkomailla hädänalaiseen asemaan joutuneelle varattomalle Suomen kansalaiselle sekä ulkoasiainhallinnosta annetun asetuksen (485/90) 11§:n 2 momentissa tarkoitetuille muille henkilöille ulkoasiainministeriön erikseen antamien määräysten mukaisesti ovat maksuttomat.

Varojen siirtämisestä ulkomailla hädänalaiseen asemaan joutuneelle Suomen kansalaiselle sekä ulkoasiainhallinnosta annetun asetuksen (485/90) 11§:n 2 momentissa tarkoitetuille muille henkilöille ulkoasiainministeriön erikseen antamien määräysten mukaisesti peritään 200 markkaa.

469/1991

Julkisen notaarin ja julkisen kaupanvahvistajan palvelut

Asiakirjan tai yhdellä kertaa vahvistettavan asiakirja-aineiston vahvistamisesta tai oikeaksi todistamisesta taikka todistuksen antamisesta edustustossa peritään 100 markkaa. Elossaolotodistus Suomen kansalaiselle sekä ulkoasiainhallinnosta annetun asetuksen (485/90) 11§:n 2 momentissa tarkoitetuille muille henkilöille ulkoasiainministeriön erikseen antamien määräysten mukaisesti on kuitenkin maksuton.

Viranomaisen allekirjoittaman asiakirjan vahvistamisesta ministeriössä peritään jokaiselta vahvistettavalta nimeltä 50 markkaa.

469/1991

Asiakirjan tiedoksi antaminen ja hankkiminen sekä osoitteen selvittäminen

Haasteen tai muun asiakirjan tiedoksi antamisesta peritään 250 markkaa. Jos sama asiakirja annetaan tiedoksi samassa valtiossa usealle vastaanottajalle, peritään ensimmäiseltä tiedoksiannolta 250 markkaa ja jokaiselta seuraavalta 150 markkaa.

Virkatodistuksen tai muun asiakirjan hankkimisesta tai ulkomailla asuvan henkilön osoitteen selvittämisestä peritään 150 markkaa. Jos asiakirjoja hankitaan tai osoitteita selvitetään saman toimeksiannon perusteella samassa valtiossa useita, peritään ensimmäiseltä 150 markkaa ja jokaiselta seuraavalta 100 markkaa.

Jos yrityksistä huolimatta asiakirjaa ei ole voitu antaa tiedoksi taikka asiakirja ei ole löytynyt tai osoite selvinnyt, peritään kuitenkin 50 markkaa.

469/1991

Jäämistöasiat

Ulkomailla olevan jäämistön selvittämisestä, vastaanottamisesta ja tilittämisestä perillisille peritään 2 % tilitettävästä summasta, kuitenkin vähintään 400 markkaa ja enintään 30 000 markkaa. Jos tarvittavat asiakirjat on hankkinut, laatinut ja kääntänyt ministeriö tai edustusto, peritään 5 % tilitettävästä summasta, kuitenkin vähintään 600 markkaa ja enintään 40 000 markkaa.

Jäämistöasioissa avustamisesta peritään 400 markkaa.

Jos kunniakonsuli on osallistunut 1 momentissa mainittuihin tehtäviin, edustusto voi määrätä hänelle maksettavaksi palkkioina enintään puolet 1 momentin mukaan perittävästä määrästä 2§:n mukaisesti.

469/1991

Vienninedistämispalvelut

Yleinen vienninedistäminen, kuten paikalliset tiedustelut ja selvitykset, hankeseuranta ja kampanjatoiminta, on maksutonta.

Muista toimeksiantoon perustuvista palveluista peritään 400 markkaa ja avustavista palveluista 200 markkaa toimeksiannolta. Lisäksi peritään 250 markkaa ja avustavista palveluista 100 markkaa jokaiselta alkavalta työtunnilta siltä osin kuin toimeksiantoon käytetty työaika ylittää neljä ja avustavien palvelujen osalta kaksi tuntia.

Edustuston tilojen luovuttamisesta käyttöön peritään 300 markkaa kerralta tai jokaiselta alkavalta päivältä, kuitenkin siten, että viikon ylittävästä toimistotilan käytöstä peritään maksu, jonka suuruuden laskee ja määrää ulkoasiainministeriö tilan käytöstä aiheutuvien valtion maksuperustelain (980/73) mukaisten kokonaiskustannusten perusteella.

469/1991

Valokopiot:>

Ministeriön ja edustuston hallussa olevan asiakirjan oikeaksi todistamattomasta jäljennöksestä peritään maksu oikeaksi todistamattomista jäljennöksistä valtiolle perittävistä maksuista annetun asetuksen (110/77) mukaan.

Tilaajan hallussa olevasta asiakirjasta tai muusta asiakirja-aineistosta edustustossa annettavasta oikeaksi todistamattomasta jäljennöksestä peritään saman asiakirja-aineiston ensimmäiseltä sivulta 10 markkaa ja jokaiselta seuraavalta sivulta 2 markkaa.

469/1991

Muut palvelut

Toimeksiantoon perustuvista muista palveluista perittävä määrä lasketaan palvelun tuottamiseen käytetyn työajan perusteella siten, että maksu on 250 markkaa jokaiselta alkavalta työtunnilta.

469/1991

Sen lisäksi mitä 4-11§:ssä on säädetty, peritään palvelun tuottamisesta aiheutuneista erilliskuluista lisämaksu seuraavasti

Matkakustannuksista määrä, joka vastaa virkaehtosopimusten perusteella virkamiehelle maksettavaa matkakustannusten korvausta;

Ulkopuolisilta ostetuista palveluista ja palvelun tuottamista varten tehdyistä hankinnoista määrä, joka vastaa suoritettuja maksuja.

Lisämaksu voidaan jättää perimättä, jos se olisi perusmaksuun nähden vähäinen.

469/1991

Maksut peritään Suomen markkoina tai edustuston asemamaan valuuttana sen mukaan kuin ministeriö määrää. Ministeriö voi erityisestä syystä oikeuttaa edustuston ottamaan maksun myös muun maan valuuttana.

Ministeriö määrää käytettävän valuuttakurssin.

469/1991

Maksu on suoritettava heti palvelun tuottamisen tai luovuttamisen yhteydessä taikka ministeriön määräämissä tapauksissa neljäntoista päivän kuluessa siitä, kun lasku on toimitettu palvelun tilaajalle tai vastaanottajalle. Postitse ilman saantitodistusta lähetetty lasku katsotaan toimitetuksi maksuvelvolliselle seisemäntenä päivänä sen jälkeen, kun lasku on annettu postin kuljetettavaksi.

Jos maksua ei suoriteta viimeistään eräpäivänä, peritään 16 %:n vuotuinen viivästyskorko ja valtiolle mahdollisesti aiheutuvat perimiskustannukset. Viivästyskorko voidaan jättää perimättä, jos sen määrä on vähemmän kuin 25 markkaa.

Palveluista voidaan periä ennakkomaksua.

469/1991

Maksu korkoineen voidaan periä ulosottoteitse ilman tuomiota tai päätöstä siten kuin kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa on (367/61) on säädetty.

469/1991

Ulkoasiainministeriö antaa tarkemmat määräykset tämän asetuksen soveltamisesta.

469/1991

Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä maaliskuuta 1991. Asetuksella kumotaan 15 päivänä huhtikuuta 1985 annettu ulkoasiainhallinnon maksuperusteasetus (302/85) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ennen tämän asetuksen voimaantuloa tilatuista palveluista peritään maksu tilaamisajankohtana voimassa olleiden säännösten mukaan.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →