Legislator Case Law & Legislation
1991_179 FI

Asetus iltalukioasetuksen muuttamisesta

13 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (13)

Statutory Text (13 Articles)

179/1991

Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, iltalukion johtokunnasta, opettajakunnasta, oppilaskunnasta, rehtorista, apulaisrehtorista ja vararehtorista on soveltuvin osin voimassa, mitä lukioasetuksessa säädetään.

179/1991

Koulutyö aloitetaan syyskuussa ja päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

179/1991

Iltalukiossa on kesäloma ja vähintään 15 päivää kestävä joululoma.

Vapaapäiviä ovat lauantait, jollei kunta toisin päätä. Lukuvuoteen voi kuulua myös muita vapaapäiviä.

179/1991

Koulun työviikot tai osa niistä voivat olla nelipäiväisiä. Tällöin voi lukuvuoden työpäivien määrä olla 4§:n 1 momentissa säädettyä pienempi.

Opetusta voidaan järjestää myös iltalukion kesäloman aikana.

179/1991

Oppitunti kestää 50 minuuttia, josta vähintään 40 minuuttia käytetään työjärjestyksen mukaiseen opetukseen. Välitunnin pituus on vähintään viisi minuuttia. Milloin opetettavan aineen tai opetuksessa käytettävän työtavan vuoksi taikka muusta erityisestä syystä on tarkoituksenmukaista, opetukseen käytettävä aika ja välitunti voidaan opetukseen käytettävää aikaa lyhentämättä järjestää toisin kuin edellä säädetään.

179/1991

Iltalukion ja sen perusasteen opetussuunnitelmaan tulee kuulua oppilaanohjaukseen varattuja tunteja.

179/1991

Opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille taikka muusta syystä sitä tarvitseville iltalukion oppilaille voidaan oppilaan suostumuksella antaa tukiopetusta enintään 1,5 tuntia viikossa erikseen iltalukiossa ja iltalukion perusasteella. Milloin iltalukiossa tai sen perusasteella on keskimäärin vähintään 120 oppilasta, saadaan tukiopetukseen lisäksi käyttää 0,5 tuntia viikossa kutakin alkavaa 100 oppilasta kohti.

179/1991

Luokalle jäänyt oppilas voi koko luokkaa uudelleen käymättä osallistua opetukseen.

179/1991

Iltalukion 11§:ssä tarkoitettujen kurssien oppilasmäärän tulee olla keskimäärin 16-22 ja sen perusasteella keskimäärin 12-20 opetusministeriön päättämien perusteiden mukaisesti.

179/1991

Jos iltalukion oppilas ei noudata koulun järjestystä tai käyttäytyy sopimattomasti eikä iltalukiolain 15§:n mukaista määräaikaista erottamista pidetä tarkoituksenmukaisena, voi johtokunta antaa hänelle kirjallisen varoituksen. Oppilaan, joka häiritsee opetusta, saa opettaja määrätä poistumaan luokasta.

179/1991

Iltalukion viroista, viranhaltijoista ja tuntiopettajista on soveltuvin osin voimassa, mitä lukioasetuksen 72-74, 76, 78-82, 89, 96, 97 a, 98 ja 98 a§:ssä säädetään.

179/1991

Yksityisestä iltalukiosta on vastaavasti voimassa, mitä tämän asetuksen 3-21§:ssä, 22§:n 2 momentissa ja 26§:n 2 momentissa säädetään. Yksityisestä iltalukiosta on lisäksi soveltuvin osin voimassa, mitä peruskoulua korvaavasta koulusta ja yksityisestä lukiosta annetun asetuksen 5, 11, 13-15, 17, 19-30, 33-36 ja 40-43§:ssä ja 46§:n 2 momentissa sekä lukioasetuksen 3, 14, 72-74, 76 ja 78-82§:ssä, 89§:n 1-4 momentissa, 96, 97 a, 98 a ja 106§:ssä, 120§:n 1, 2 ja 4 momentissa sekä 124, 128 ja 129§:ssä säädetään. Koululautakunnalle säädetyt tehtävät hoitaa kuitenkin yksityisen iltalukion johtokunta.

Yksityisessä iltalukiossa voi olla rehtorin toimi ja opettajan toimia. Opettajan toimia ovat iltalukion lehtorin toimet.

179/1991

Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, iltalukion osalta on soveltuvin osin voimassa, mitä lukioasetuksen 106, 120 ja 122-124§:ssä säädetään.

Iltalukion ja erikseen perusasteen kutakin alkavaa 36 oppilaan määrää kohti voi olla johtokunnan määräämä ryhmänohjaaja.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →