Alkuavustus
Table of Provisions (6)
Statutory Text (6 Articles)
Työnvälityslain 3 b §:n 1 momentissa tarkoitetulle henkilölle, joka on ennen paluutaan asunut vähintään 2 vuotta ulkomailla, voidaan myöntää alkuavustusta muutosta ja uudelle paikkakunnalle asettumisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Avustuksen myöntäminen edellyttää, että hän aloittaa pysyvän ansiotyön kuuden kuukauden kuluessa Suomeen muuttamisestaan lukien.
Alkuavustusta ei myönnetä henkilölle, joka on asunut ulkomailla Suomesta lähetettynä työntekijänä.
Alkuavustus on valtion virkamiesten matkustusäännön mukainen kotimaan kokopäiväraha kerrottuna
luvulla 45 Pohjoismaista muuttavalle;
luvulla 55 muualta Euroopasta muuttavalle; ja
luvulla 65 muista maanosista muuttaville.
Työnvälityslain 3 b §:n 2 momentissa tarkoitettuina matkakustannuksina korvataan kulut, jotka aiheutuvat edestakaisesta matkasta Pohjoismaissa sijaitsevalta kotipaikkakunnalta Suomessa sijaitsevalle työpaikkakunnalle. Edellytyksenä on, että matka tehdään hakijan asuinmaan työvoimaviranomaisten osoituksesta. Korvaus määräytyy osoittavan valtion virkamiesten kotimaan matkakustannusten korvaamista koskevien säännösten mukaan.
Alkuavustuksen myöntämisestä päättää hakemuksesta se työvoimatoimisto, jonka toimialueelle avustusta hakeva muuttaa. Avustusta on haettava kuuden kuukauden kuluessa Suomeen muuttamisesta. Avustuksen maksaa työvoimapiirin toimisto.
Työvoimatoimiston 1 momentissa mainittuun päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla työvoimapiirin toimistoon. Työvoimapiirin toimiston päätöksestä voidaan valittaa työministeriöön.
Työministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä ja ohjeita tämän asetuksen täytäntöönpanosta.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.