Legislator Case Law & Legislation
1991_1540 FI

1540/1991

1 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Statutory Text (1 Articles)

1540/1991

Eduskunta on 17 päivänä joulukuuta 1991 päättänyt oikeuttaa valtioneuvoston tämän määräämillä ehdoilla vuonna 1992 yhteensä enintään 40 000 000 000 markan määräiseen nettolainanottoon, kuitenkin siten, että uusien valtiolainojen bruttomäärä on yhteensä enintään 60 000 000 000 markkaa ja siten, että valtioneuvosto voi määräämissään rajoissa antaa lainanotosta päättämisen valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin tehtäväksi,

oikeuttaa valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin edellä tarkoitetun lisäksi käyttämään valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi sekä valtion kausiluonteisten menohuippujen ja valtion kassasijoitusten tarkoituksenmukaisen hoidon edellyttämän rahoitustarpeen kattamiseksi lyhytaikaista luottoa harkintansa mukaan, sekä

oikeuttaa valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin tekemään otettuihin ja otettaviin valtiolainoihin liittyviä koronja valuutanvaihtosopimuksia pääomamäärältään yhteensä enintään 15 000 000 000 markan lainojen osalta ja lisättynä koronvaihtosopimusten osalta määrällä, joka näitä tarvitaan välivaiheena valuuttoja toisiin valuutanvaihtosopimuksiin vaihdettaessa.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.

Hallituksen esitys 58/91

Valtiovarainvaliok. miet. 58/91

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1991

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Valtiovarainministeri Iiro Viinanen

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →