Asetus sairaalassa tai terveyskeskuksessa säteilytyötä tekevien henkilöiden vuosilomasta
Statutory Text (5 Articles)
Sairaalan tai terveyskeskuksen palveluksessa olevalle henkilölle, jonka työ on säteilyasetuksen (1512/91) 9 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä, on annettava vuosilomaa sen lisäksi, mihin hänellä muuten olisi oikeus, yksi arkipäivä jokaista kuukautta kohden, jonka hän vähintään kuuden kuukauden ajan on vuosilomaa ja enintään yhden kuukauden pituista virkavapautta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti ollut sanotunlaisessa työssä.
Vuosiloman se osa, jota 1 §:ssä tarkoitetaan, on annettava muusta vuosiloman pääasiallisesta osasta erillisenä joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana.
Vuosiloman sitä osaa, jota 1 §:ssä tarkoitetaan, ei saa korvata rahalla. Korvausta ei suoriteta siinäkään tapauksessa, että vuosiloma tältä ajalta jää kokonaan tai osaksi pitämättä virkatai työsuhteen päättymisen vuoksi.
Lomaoikeus, jota 1 §:ssä tarkoitetaan, määräytyy vuosittain marraskuun 30 päivän olosuhteiden mukaan.
Säteilylain Merkitty kohta oikaistu (v. 1992), alkuperäinen sanamuoto kuului: Sätelylain (592/91) 18 §:ssä tarkoitetussa organisaatioselvityksessä on esitettävä ne tehtävät, joissa toimivat henkilöt tekevät 1 §:ssä tarkoitettua työtä.
Merkitty kohta oikaistu (v. 1992), alkuperäinen sanamuoto kuului
Sätelylain
Jos käyttöorganisaatiota muutetaan sen jälkeen, kun organisaatioselvitys on hyväksytty, toiminnan harjoittajan tulee huolehtia siitä, että säteilytyötä koskevat tiedot pidetään ajan tasalla.
sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset tämän asetuksen soveltamisesta.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran marraskuun 1992 ja joulukuun 1993 välisenä aikana annettavaan 1 §:ssä tarkoitettuun vuosilomaan.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa tehtyyn työhön perustuvaan lomaoikeuteen noudatetaan ennen tämän asetuksen voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä.