Laki rakennushallinnosta
Table of Provisions (6)
Statutory Text (6 Articles)
Valtion virastojen ja laitosten tilantarpeen tyydyttämiseksi on rakennushallinto, jonka muodostavat rakennushallitus ja sen alainen piirihallinto.
Rakennushallitus toimii valtiovarainministeriön alaisena virastona. Piirihallintoa varten maa jaetaan rakennuspiireihin.
Rakennushallinnon tehtävänä on
huolehtia sille keskitetystä toimitilojen hankinnasta ja ylläpidosta sekä kiinteistöhallinnosta;
yhteensovittaa valtion muiden virastojen ja laitosten toimitilojen hankintaa ja ylläpitoa sekä rakennusmaan hallintoa; sekä
vaikuttaa toimenpiteillään valtion tuella tapahtuvaan toimitilojen hankintaan ja ylläpitoon sekä rakennusmaan käyttöön.
Rakennushallinnolle kuuluvat lisäksi muut tehtävät, jotka sen suoritettaviksi säädetään tai valtiovarainministeriön päätöksellä määrätään.
Toimitilojen hankinnan tulee perustua virastojen ja laitosten tilantarpeeseen. Toimitilojen hankinnassa ja ylläpidossa on otettava huomioon tilojen toimivuudelle, taloudellisuudelle ja energiataloudelle asetettavat vaatimukset sekä rakennustoiminnassa lisäksi ratkaisujen sopeutuminen ympäristöön.
Rakennushallituksessa on johtokunta, jonka jäsenet määrää valtioneuvosto. Johtokunnan kokoonpanosta, tehtävistä ja toimikaudesta säädetään asetuksella.
Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.
Tällä lailla kumotaan rakennushallinnosta 30 päivänä joulukuuta 1981 annettu laki (1045/81) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Toimenpiteisiin tämän lain täytäntöön panemiseksi voidaan ryhtyä ennen lain voimaantuloa.