Asetus saamen kielen toimistosta
Table of Provisions (7)
Statutory Text (7 Articles)
Saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetun lain (516/91) 21 §:ssä tarkoitetun saamen kielen toimiston tehtävänä on
huolehtia saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetun lain mukaisten käännsten toimittamisesta eri viranomaisille ja laitoksille;
avustaa viranomaisia ja laitoksia saamen kielen taitoisten tulkkien hankkimisessa;
avustaa viranomaisia ja laitoksia muutenkin mainitussa laissa tarkoitetuissa tehtävissä; sekä
seurata mainitun lain tavoitteiden toteutumista ja tehdä tarvittaessa aloitteita saamen kielen käytön edistämiseksi.
Toimiston tulee käännöstoiminnassaan ottaa huomioon yhteispohjoismaisen saamen kielen lautakunnan suositukset ja ohjeet sekä yleiset kielenhuollon periaatteet.
Toimistossa voi tulo- ja menoarvion rajoissa olla pääkielenkääntäjän virka sekä tarvittava määrä kielenkääntäjän ja muita virkoja.
Pääkielenkääntäjän viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja virallisista kääntäjistä annetussa laissa (1148/88) tarkoitettu oikeus toimia virallisena kääntäjänä suomen kielestä saamen kieleen taikka päinvastoin.
Kielenkääntäjän viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä 1 momentissa tarkoitettu oikeus toimia virallisena kääntäjänä.
Toimiston virkamiehet nimittää saamelaisvaltuuskunta.
Saamen kielen toimiston työjärjestyksen antaa tarvittaessa saamelaisvaltuuskunta.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.