Legislator Case Law & Legislation
1990_530 FI

Valtioneuvoston päätös pientonniston korkomenojen alentamiseksi myönnettävistä avustuksista

13 Articles / Provisions · Finland
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Table of Provisions (13)

Statutory Text (13 Articles)

530/1990

Liikenneministeriö voi myöntää tässä päätöksessä tarkoitettuja avustuksia valtion tulo- ja menoarvioon vuosittain myönnettyjen määrärahojen sekä tulo- ja menoarvion perustelujen puitteissa siten kuin jäljempänä määrätään. Tästä päätöksestä seuraavat avustuksen saamisen ehdot, edellytykset ja määräykset on sisällytettävä avustuksen myöntöpäätökseen, ottaen kuitenkin lisäksi huomioon, mitä tulo- ja menoarviosta johtuu.

530/1990

Avustusta voidaan myöntää suomalaisille varustamoille Suomen ulkomaankaupan merikuljetuksiin käytettävien vuosina 1988 ja 1989 tilattujen tai hankittujen ja mainittuina vuosina avustuksen piiriin hyväksyttyjen pienalusten hankintaa varten otettujen lainojen korkomenojen alentamiseksi, edellyttäen kuitenkin, ettei samaan tarkoitukseen ole myönnetty muuta valtion avustusta tai korkotukea.

Pientonnistolla tarkoitetaan tässä päätöksessä ulkomaanliikenteeseen rekisteröityjä lastialuksia, joiden bruttovetoisuutta osoittava luku on enintään 2 000.

530/1990

Avustuksen suuruus voi olla enintään 90 prosenttia 2§:ssä tarkoitetun aluksen hankintaa varten otettujen lainojen hyväksyttävän koron määrästä. Hyväksyttävän koron suuruus saa olla enintään sen koron suuruinen, mitä vastaaviin hankkeisiin yleisesti sovelletaan, kuitenkin enintään kulloinkin voimassa oleva Suomen Pankin peruskorko lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä.

Avustusta myönnettäessä otetaan vähentävänä tekijänä huomioon tilaajan tähän hankkeeseen ulkomailta saama korkotuki. Avustusta maksetaan enintään 10 ensimmäisen lainavuoden aikana.

530/1990

Avustuksia myönnettäessä tulee erityistä huomiota kiinnittää käytettävissä olevan määrärahan kohdentumiseen sellaisten alusten korkomenojen alentamiseen, joita iän, teknisen varustelutason, lastinottokyvyn ja jäissäkulkuominaisuuksien suhteen tai muusta vastaavasta syystä voidaan pitää tarkoituksenmukaisina Suomen ulkomaankaupan kuljetuksia ajatellen.

530/1990

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että kyseisen aluksen miehitys- ja muut käyttökustannukset eivät estä aluksen kannattavaa toimintaa pitkällä aikavälillä.

530/1990

Avustusta koskeva hakemus on toimitettava liikenneministeriöön.

Hakemuksesta on käytävä ilmi haetun avustuksen markkamäärä sekä se, onko hakija saanut tähän tarkoitukseen muuta julkista tukea.

Hakemukseen on liitettävä

selvitys hakijasta,

selvitys aluksen hankintaa varten otetuista luotoista ja maksettavista koroista sekä muista lainan liitännäiskustannuksista,

aluksen rekisteröintitiedot ja selvitys sen käyttötarkoituksesta,

selvitys aluksen miehityksestä ja miehityskustannuksista,

selvitys aluksen muista kustannuksista,

selvitys alukselle sovituista rahtaussopimuksista,

arvio aluksen tulevasta kannattavuudesta, ja

selvitys muista mahdollisista hakemuksen käsittelyn kannalta tarpeellisista seikoista.

530/1990

Hakija on velvollinen toimittamaan liikenneministeriölle muitakin mahdollisia asiaan liittyviä tietoja liikenneministeriön niin vaatiessa.

530/1990

Avustuksen saajan tulee sitoutua toiminnan jatkamiseen kyseisellä aluksella tai sen tilalle hankkimallaan vastaavalla aluksella Suomen lipun alla vähintään kolmen vuoden ajaksi siitä kun viimeinen avustus on maksettu. Mikäli tänä aikana tällaisen aluksen käyttötarkoitus muuttuu tai omaisuus luovutetaan tai siirtyy muutoin toisen omistukseen tai hallintaan taikka avustuksen saaja lopettaa toimintansa tai osan siitä taikka muuttaa sitä oleellisesti, on avustus palautettava kolmen kuukauden kuluessa olosuhteiden muuttumisesta mainituin tavoin, ellei liikenneministeriö avustuksen saajan hakemuksesta erityisistä syistä toisin päätä. Vastaavasti on meneteltävä vahinkotapahtuman sattuessa vakuutetulle alukselle.

Takaisin maksettavalle avustuserälle on maksettava avustuksen maksatuspäivästä lukien korkoa, joka vastaa kulloinkin voimassa olevaa Suomen Pankin peruskorkoa lisättynä neljällä prosenttiyksiköllä. Jollei maksettavaa määrää suoriteta asetettuna eräpäivänä, on sille maksettava vuotuista viivästyskorkoa 16 prosenttia eräpäivästä, kuitenkin niin, että jos avustuksen saaja ei ole tehnyt 9§:n 2 momentissa tarkoitettua ilmoitusta, on viivästyskorkoa maksettava olosuhteiden muuttumisesta tai vahinkotapahtumasta lukien.

530/1990

Avustuksen saajan tulee sen vuoden päättyessä, jona avustus on maksettu, antaa liikenneministeriölle selvitys avustuksen käytöstä sekä lisäksi kunkin kolmen seuraavan vuoden päättyessä selvitys toiminnastaan ja varattava tarvittaessa tilaisuus tarkastaa avustuksen saajan koko varainkäyttöä avustusehtojen täyttämisen selvittämiseksi ja avustuksen perusteeksi esitettyjen tietojen tarkistamiseksi. Avustuksen saaja on myös velvollinen esittämään kaikki tarkastuksessa tarvittavat asiakirjat ja muun aineiston sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksen suorittamisessa.

Avustuksen saajan tulee ilmoittaa liikenneministeriölle edellä 8§:n 1 momentissa tarkoitetusta olosuhteiden muutoksesta ja avustuksen kohteena olleelle omaisuudelle sattuneesta vahingosta välittömästi tapahtuman jälkeen, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa.

530/1990

Liikenneministeriön on määrättävä avustus joko kokonaan tai asianomaiselta osalta maksettavaksi takaisin, jos avustuksen saaja on

antanut avustusta hakiessaan olennaisessa kohdassa väärän tiedon,

salannut avustuksen myöntämiseen olennaisesti vaikuttavia seikkoja,

kieltäytynyt antamasta avustuksen maksamista tai valvontaa varten tarvittavia tietoja, asiakirjoja tai muuta aineistoa, tai

käyttänyt avustuksen muuhun kuin mihin se on myönnetty.

Takaisin maksettavalle avustukselle on maksettava avustuksen maksatuspäivästä lukien korkoa, joka vastaa kulloinkin voimassa olevaa Suomen Pankin peruskorkoa lisättynä neljällä prosenttiyksiköllä. Jollei maksettavaa määrää suoriteta asetettuna eräpäivänä, on sille maksettava vuotuista viivästyskorkoa 16 prosenttia.

530/1990

Jollei tästä päätöksestä muuta johdu, on avustukseen nähden noudatettava lisäksi, mitä valtioneuvoston päätöksessä valtionavustuksia koskeviksi yleismääräyksiksi (490/65) on sanottu.

Tarkempia ohjeita tämän päätöksen soveltamiseksi antaa tarvittaessa liikenneministeriö.

530/1990

Salassapitovelvollisuudesta käsiteltäessä avustushakemuksessa vaadittavia tietoja on voimassa, mitä liike- ja ammattisalaisuuksien salassapitämisestä on erikseen säädetty.

530/1990

Tämä päätös tulee voimaan 20 päivänä kesäkuuta 1990. Tätä päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 1990 tulo- ja menoarvion määrärahasta myönnettäviin avustuksiin.

Need to analyze how this provision applies to your matter?

Cross-reference this statute against case law, commentaries, and related legislative provisions inside Legislator AI.

Open in Legislator →