Verohallituksen päätös vuonna 1991 verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä
Table of Provisions (16)
Statutory Text (16 Articles)
Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.
Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.
Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.
Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 5, 6 ja 7§:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 12§:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.
Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.
Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.
Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.
Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat
kulkuneuvo
korvauksen enimmäismäärä
auto
144 penniä kilometriltä, jota korotetaan
- 14 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
- 30 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 75 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 4 penniä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
- 4 penniä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
- 15 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene
160 penniä kilometriltä
moottorikelkka
104 penniä kilometriltä
moottoripyörä
85 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä
61 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo
33 penniä kilometriltä
Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.
Jos palkansaaja, jolla on verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärät ovat seuraavat
auton moottorin sylinteritilavuus
korvauksen enimmäismäärä
enintään 1300 cm 3
38 penniä/kilometri
enintään 1600 cm 3
43 penniä/kilometri
enintään 2000 cm 3
47 penniä/kilometri
yli 2000 cm 3
57 penniä/kilometri
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.
Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat
työmatkan kestoaika
päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha)
69,50
yli 10 tuntia (kokopäiväraha)
157,-
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
-vähintään 2 tunnilla
69,50
-yli 6 tunnilla
157,- >
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.
Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat
maa tai alue
päivärahan enimmäismäärä
Afganistan
250,-
Alankomaat
270,-
Alankomaiden Antillit
210,-
Albania
120,-
Algeria
260,-
Amerikan yhdysvallat
260,-
Andorra
190,-
Angola
300,-
Arabiemiraattien liitto
290,-
Argentiina
210,-
Australia
270,-
Bahamasaaret
290,-
Bahrain
225,-
Bangladesh
130,-
Barbados
260,-
Belgia
290,-
Belize
200,-
Benin
210,-
Bermuda
300,-
Bolivia
125,-
Botswana
145,-
Brasilia
240,-
Brunei
240,-
Bulgaria
220,-
Burkina Faso
200,-
Costa Rica
140,-
Djibouti
230,-
Dominica
190,-
Dominikaaninen tasavalta
210,-
Ecuador
125,-
El Salvador
180,-
Espanja
290,-
Etiopia
140,-
Fidži
170,-
Filippiinit
200,-
Gabon
290,-
Gambia
140,-
Ghana
200,-
Grenada
230,-
Grönlanti
280,-
Guadeloupe
240,-
Guatemala
160,-
Guinea
290,-
Guinea-Bissau
190,-
Guyana
190,-
Haiti
210,-
Hongkong
220,-
Indonesia
190,-
Intia
135,-
Irak
370,-
Iran
470,-
Irlanti
250,-
Islanti
360,-
Iso-Britannia
270,-
Israel
260,-
Italia
300,-
Itävalta
280,-
Jamaika
230,-
Japani
410,-
Jemen
180,-
Jordania
200,-
Jugoslavia
210,-
Kamerun
260,-
Kanada
220,-
Kanarian saaret
220,-
Keski-Afrikan tasavalta
260,-
Kiina
220,-
Kolumbia
125,-
Komorit
190,-
Kongo
270,-
Korean demokraattinen kansantasavalta
180,-
Korean tasavalta
385,-
Kreikka
190,-
Kuwait
250,-
Kypros
160,-
Laos
120,-
Lesotho
140,-
Liberia
280,-
Libya
290,-
Liechtenstein
250,-
Luxemburg
300,-
Macao
180,-
Madagascar
140,-
Malawi
120,-
Malesia
180,-
Malediivit
125,-
Mali
220,-
Malta
220,-
Marokko
250,-
Martinique
260,-
Mauretania
170,-
Mauritius
190,-
Meksiko
180,-
Monaco
300,-
Mongolia
190,-
Mosambik
130,-
Myanmar
125,-
Nepal
125,-
Neuvostoliitto
200,-
Nicaragua
180,-
Niger
250,-
Nigeria
125,-
Norja
290,-
Norsunluurannikko
230,-
Oman
200,-
Pakistan
130,-
Panama
160,-
Papua - Uusi Guinea
180,-
Paraquay
140,-
Portugali
210,-
Puola
120,-
Qatar
200,-
Ranska
290,-
Romania
180,-
Ruanda
170,-
Ruotsi
290,-
Saksa
240,-
Salomonsaaret
130,-
Sambia
140,-
Samoa
140,-
Sao Tome ja Principe
200,-
Saudi-Arabia
270,-
Senegal
260,-
Seychellit
240,-
Sierra Leone
140,-
Singapore
210,-
Somalia
130,-
Sri Lanka
135,-
St. Lucia
270,-
Sudan
230,-
Surinam
300,-
Swazimaa
130,-
Sveitsi
290,-
Syyria
210,-
Taiwan
190,-
Tansania
130,-
Tanska
280,-
Thaimaa
190,-
Togo
220,-
Tonga
145,-
Tshekkoslovakia
160,-
Tunisia
170,-
Turkki
180,-
Uganda
240,-
Unkari
220,-
Uruguay
140,-
Uusi-Seelanti
220,-
Vanuatu
140,-
Venezuela
160,-
Vietnam
140,-
Zaire
200,-
Zimbabwe
140,-
Maa, jota ei ole erikseen mainittu
150,-
Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.
Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.
Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.
Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 10§:n mukaan.
Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.
Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 10§:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.
Poiketen siitä, mitä 1 momentissa on määrätty, Kostamuksen alueella tehdystä työmatkasta suoritettavan päivärahan enimmäismäärä on 184 markkaa.
Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 39,25 markkaa.
Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 78,50 markkaa.
Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.
Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00-07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 25 markkaa.
Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991 ja sitä sovelletaan vuodelta 1991 toimitettavassa verotuksessa.