Verohallituksen päätös vuodelta 1990 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä
Table of Provisions (15)
Statutory Text (15 Articles)
Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.
Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli verovelvollisella työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.
Työmatkana ei pidetä verovelvollisen asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.
Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 5, 6 ja 7§:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana. Verovelvollinen on kuitenkin oikeutettu myös 12§:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos matka edellä mainituilla aloilla on tehty työnantajan määräyksestä eikä verovelvollisella ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa verovelvollinen vakituisesti työskentelee. Jos verovelvollisella työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.
Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa verovelvollisen lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy verovelvollisen palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.
Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita verovelvollisen on pidettävä mukanaan.
Työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat
matkustustapa
korvauksen
enimmäismäärä
juna, laiva tai lentokone
suoritettu maksu, kuitenkin enintään maksu I luokan paikasta
raitiovaunu, linja-auto tai muu linjaliikenteen kulkuneuvo
suoritettu maksu yhdestä paikasta
vuokra-auto
maksu, jonka verovelvollinen osoittaa suorittaneensa
vuokramoottorivene
kohtuulliseksi katsottava maksu, jonka verovelvollinen osoittaa suorittaneensa
muu tapa
33 penniä kilometriltä tai korkeampi kohtuulliseksi katsottava maksu, jonka verovelvollinen osoittaa suorittaneensa
Verovelvollisen omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat
kulkuneuvo
korvauksen enimmäismäärä
auto
128 penniä kilometriltä silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.1.-28.2.1990 ja 130 penniä kilometriltä silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.3.-31.12.1990.
Näitä määriä korotetaan
- 14 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
- 30 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 75 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan kuljettamista autoon kiinnitettynä
- 4 penniä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
- 4 penniä kilometriltä, jos verovelvollinen työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
- 15 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene
160 penniä kilometriltä
moottorikelkka
104 penniä kilometriltä
moottoripyörä
85 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä
61 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo
33 penniä kilometriltä
Jos verovelvollisen omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.
Jos verovelvollinen, jolla on verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärät ovat seuraavat
auton moottorin sylinteritilavuus
korvauksen enimmäismäärä
enintään 1300 cm 3
33 penniä/kilometri
enintään 1600 cm 3
37 penniä/kilometri
enintään 2000 cm 3
41 penniä/kilometri
yli 2000 cm 3
49 penniä/kilometri
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka verovelvolliselle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko verovelvollisen varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.
Työmatkoista, jotka on tehty ajalla 1.1.1990-28.2.1990, työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat
työmatkan kestoaika
päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha)
62,-
yli 10 tuntia (kokopäiväraha)
100,-
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
-vähintään 2 tunnilla
62,-
-yli 6 tunnilla
100,-
Työmatkoista, jotka on tehty ajalla 1.3.1990-31.12.1990, työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat
työmatkan kestoaika
päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha)
65,-
yli 10 tuntia (kokopäiväraha)
145,-
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
-vähintään 2 tunnilla
65,-
-yli 6 tunnilla
145,-
Jos verovelvollinen jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.
Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat
maa tai alue
päivärahan enimmäismäärä
Afganistan
250,-
Alankomaat
280,-
Alankomaiden Antillit
200,-
Albania
130,-
Algeria
350,-
Amerikan yhdysvallat
265,-
Andorra
190,-
Angola
300,-
Arabiemiraattien liitto
300,-
Argentiina
170,-
Australia
280,-
Bahamasaaret
290,-
Bahrain
215,-
Bangladesh
140,-
Barbados
240,-
Belgia
300,-
Belize
190,-
Benin
165,-
Bermuda
260,-
Bolivia
140,-
Brasilia
160,-
Brunei
250,-
Bulgaria
230,-
Burkina Faso
170,-
Burma
125,-
Burundi
170,-
Chile
160,-
Djibouti
230,-
Dominica
190,-
Dominikaaninen tasavalta
225,-
Ecuador
135,-
El Salvador
180,-
Espanja
275,-
Etelä-Afrikan tasavalta
165,-
Etiopia
160,-
Fidšzi
180,-
Filippiinit
215,-
Gabon
290,-
Gambia
135,-
Ghana
190,-
Grenada
230,-
Grönlanti
250,-
Guadeloupe
240,-
Guatemala
190,-
Guinea
290,-
Guinea-Bissau
140,-
Guyana
200,-
Haiti
210,-
Honduras
195,-
Hongkong
220,-
Indonesia
200,-
Intia
140,-
Irak
400,-
Iran
470,-
Irlanti
240,-
Islanti
350,-
Iso-Britannia
265,-
Israel
240,-
Italia
300,-
Itävalta
270,-
Jamaika
240,-
Japani
460,-
Jemenin arabitasavalta
200,-
Jemenin kansandemokraattinen tasavalta
220,-
Jordania
260,-
Jugoslavia
160,-
Kamerun
210,-
Kanarian saaret
220,-
Kanada
210,-
Kap Verde
140,-
Keski-Afrikan tasavalta
260,-
Kiina
215,-
Kolumbia
140,-
Komorit
180,-
Kongo
330,-
Korean demokraattinen kansantasavalta
180,-
Korean tasavalta
385,-
Kreikka
165,-
Kuuba
190,-
Kuwait
230,-
Kypros
170,-
Laos
125,-
Lesotho
125,-
Libanon
180,-
Liberia
280,-
Libya
250,-
Liechtenstein
230,-
Luxemburg
300,-
Macao
160,-
Madagascar
140,-
Malesia
170,-
Malawi
125,-
Malediivit
125,-
Mali
200,-
Malta
200,-
Marokko
210,-
Martinique
240,-
Mauretania
170,-
Mauritius
170,-
Meksiko
170,-
Monaco
300,-
Mosambik
140,-
Nepal
140,-
Neuvostoliitto
200,-
Nicaragua
190,-
Niger
215,-
Norja
290,-
Norsunluurannikko
230,-
Oman
220,-
Pakistan
140,-
Panama
210,-
Papua - Uusi Guinea
190,-
Paraquay
180,-
Peru
190,-
Portugali
190,-
Puola
130,-
Qatar
200,-
Ranska
300,-
Romania
220,-
Ruanda
170,-
Ruotsi
270,-
Saksan demokraattinen tasavalta
240,-
Saksan liittotasavalta
240,-
Sambia
160,-
Samoa
140,-
Sao Tome ja Principe
135,-
Saudi-Arabia
280,-
Senegal
205,-
Seychellit
210,-
Sierra Leone
140,-
Singapore
190,-
Somalia
130,-
Sri Lanka
135,-
St. Lucia
240,-
Sudan
200,-
Surinam
270,-
Swazimaa
140,-
Sveitsi
290,-
Syyria
210,-
Taiwan
190,-
Tanska
270,-
Thaimaa
190,-
Togo
180,-
Tonga
135,-
Trinidad - Tobago
220,-
Tshekkoslovakia
170,-
Tunisia
170,-
Turkki
170,-
Uganda
250,-
Unkari
170,-
Uusi-Seelanti
240,-
Venezuela
125,-
Zaire
290,-
Zimbabwe
155,-
Maa, jota ei ole erikseen mainittu
150,-
Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.
Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.
Suomeen palattaessa verovelvollisella on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla. Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, verovelvollisella on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 10§:n mukaan.
Verovelvollisella on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.
Jos verovelvollinen jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.
Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja verovelvollinen palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 10§:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.
Poiketen siitä, mitä 1 momentissa on määrätty, Kostamuksen alueella tehdystä työmatkasta suoritettavan päivärahan enimmäismäärä on 184 markkaa.
Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että verovelvollisella ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 34,75 markkaa silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.1.-28.2.1990 ja 36,25 markkaa silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.3.-31.12.1990.
Jos verovelvollinen joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 69,50 markkaa silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.1.-28.2.1990 ja 72,50 markkaa silloin kun työmatka on tehty ajalla 1.3.-31.12.1990.
Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.
Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00-07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä verovelvolliselle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 25 markkaa.
Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin tulo- ja varallisuusverolain 51§:n 1 momentissa tarkoitettuihin verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.