Valtiovarainministeriön päätös rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista
Table of Provisions (22)
Statutory Text (22 Articles)
Rakennusten jälleenhankinta-arvojen määräämisessä käytetään seuraavia keskimääräisiä arvoja neliömetriä tai kuutiometriä kohti. Jos rakennuksen rakennustaso poikkeaa olennaisesti keskimääräisestä rakennustasosta, on näitä arvoja harkinnan mukaan korotettava tai alennettava, kuitenkin enintään 20 prosenttia.
Rakennuksen pinta-alalla tarkoitetaan tässä päätöksessä sitä alaa, johon lasketaan ulkomitoin kaikkien kerrosten, kellareiden ja lämpöeristettyjen ullakkohuoneiden pinta-alat. Pinta-alaan ei lasketa parvekkeita, katoksia eikä tiloja, joissa vapaa korkeus on alle 160 cm.
Toimisto-, sosiaali-, varasto- ja paikoitustilojen pinta-alat lasketaan sisämitoin. Hissikuilun pinta-ala lasketaan kertomalla hissikuilun pohjan pinta-ala niiden kerrosten lukumäärällä, jotka hissikuilu lävistää. Rakennuksen kuutiotilavuuteen sisällytetään sekä lämpimät että kylmät tilat ulkomittojen mukaan laskettuina. Rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus saadaan jakamalla tilavuus pinta-alalla. Jälleenhankinta-arvoja määrättäessä otetaan huomioon vain täydet neliö- tai kuutiometrit.
Pientalolla tarkoitetaan omakotitaloa, paritaloa tai rivitaloa, jossa käynti asuinhuoneistoihin on yleensä järjestetty suoraan maan tasosta ilman erillistä porraskäytävää.
Pientalojen pinta-alan perusarvo on 1 870 mk/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut ennen vuotta 1960, on pinta-alan perusarvo 1 495 mk/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut vuosina 1960-1969, on pinta-alan perusarvo 1 690 mk/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1) Rakennuksen pinta-ala on
-yli 60m 2 mutta enintään 120m 2
perusarvosta vähennetään 3,20 mk jokaiselta alarajan (60 m 2 ) ylittävältä neliömetriltä
-yli 120m 2
alennus, mk/m 2
2)Rakennuksesta puuttuu
mk/m 2
-vesijohto ja viemäri alennus
121
-keskuslämmitys ,,
137
-sähkö ,,
73
Kun rakennuksen kellaritilat ovat pintarakenteiltaan viimeistelemättömät ja pääasiassa varastokäytössä, käytetään kellarin osalta pinta-alan arvona 640 mk/m 2 .
Asuinkerrostalolla tarkoitetaan vähintään kaksikerroksista, useita asuinhuoneistoja käsittävää asuinrakennusta, jossa on erillisiä huoneistoja päällekkäin.
Asuinkerrostalojen pinta-alan perusarvo on 1 870 mk/m 2 .
Jos rakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on valmistunut ennen vuotta 1960, on pinta-alan perusarvo 1 495 mk/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1)Rakennuksessa on hissi
lisäarvo, mk/m 2
80
2)Rakennuksen pinta-ala huoneistoa kohden on
-yli 80m 2 mutta enintään 120m 2
perusarvosta vähennetään 4,80 mk jokaiselta alarajan (80 m 2 ) ylittävältä neliömetriltä
-yli120m 2
alennus, mk/m 2
3) Rakennuksen kerrosluku kellari mukaanlukien on
mk/m 2
-3 kerrosta lisäarvo
98
-4 ,, ,,
48
-5 ,, ,,
0
-6 ,, alennus
48
-7 ,, ,,
98
-8 kerrosta tai enemmän ,, ,,
145
Vapaa-ajan asunnolla tarkoitetaan pääasiassa vapaa-ajan viettoon tarkoitettua rakennusta, kuten kesämökkiä.
Vapaa-ajan asunnon pinta-alan perusarvo on 1 495 mk/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1) Rakennuksen pinta-ala on
-yli 10 m 2 mutta enintään 70 m 2
perusarvosta vähennetään 9,80 mk jokaiselta alarajan (10 m 2) ylittävältä neliömetriltä
-yli 70 m 2 alennus, mk/m 2
588
2) Rakennus on talviasuttava
lisäarvo, mk/m 2
125
3) Rakennuksessa on kuisti
lisäarvo kuistineliömetriltä, mk
250
Jos rakennuksessa on sähkö, korotetaan rakennuksen arvoa 1 000 markalla lisättynä 21 markalla jokaista pinta-alan neliömetriä kohden. Rakennuksen arvoa korotetaan, jos rakennuksessa on
-viemäri
1 500 mk
-vesijohto
1 900 ,,
-WC
2 500 ,,
-sauna
2 500 ,,
Tavanomaisesta vapaa-ajan asunnosta kooltaan, käyttötavaltaan taikka rakennus- tai varustetasoltaan olennaisesti poikkeavaa asuinrakennusta pidetään pientalona.
Talous- ja autotallirakennuksena pidetään erillistä saunarakennusta sekä erillistä talous- ja autotallirakennusta.
Jos talous- ja autotallirakennus on lämpöeristetty sekä muutenkin rakennustavaltaan edustaa pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettua rakennusta, arvo on 1 210 mk/m 2 .
Kevytrakenteisen lämpöeristämättömän talous- ja autotallirakennuksen arvo on 635 mk/m 2 . Jos tällainen rakennus on valmistunut ennen vuotta 1970, sen arvo on 490 mk/m 2 .
Toimistorakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jonka tilat on pääasiallisesti rakennettu toimistotiloiksi tai joka on pääasiallisesti toimistokäytössä.
Toimistorakennuksen pinta-alan perusarvo on 2 580 mk/m 2 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1) Rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus
on
- yli 3,2m mutta enintään 3,5 m
perusarvoon lisätään 53 mk jokaiselta alarajan(3,2 m) ylittävältä 5 cm:ltä
- yli 3,5 m lisäarvo, mk/m 2
318
2) Rakennuksen muoto
mk/m 2
- rakennuksen kaikki kerrokset ovat pohjamuodoltaan samanlaisia suorakaiteita ja pohjakerroksessa on vain vähäisiä sisäänvetoja tai ulokkeita
alennus 267
- rakennus on muodoltaan verraten yksinkertainen suorakaiteen tai L-muotoinen, mutta osa rakennuksesta on nostettu pilareille tai alimmat kerrokset ovat varsinaisia toimistokerroksia laajempia myymälä- tai paikoituskerroksia
0
- rakennus on muodoltaan tavanomaisesta poikkeava, pohjamuodoltaan H, T, U-muotoinen tai pohjakerros on yli kaksi kertaa muita kerroksia suurempi
lisäarvo 137
3) Varasto- ja paikoitustilat
mk/m 2
- varastojen ja paikoitustilojen yhteen laskettu pinta-ala on yli 20 % rakennuksen pinta-alasta
alennus 162
- varastojen ja paikoitustilojen yhteen laskettu pinta-ala on vähintään 5 % mutta enintään 20 % rakennuksen pinta-alasta
0
- varasto- ja paikoitustiloja on alle 5 % rakennuksen pinta-alasta
lisäarvo 107
4) Hissit
- rakennuksessa ei ole hissiä tai hissi kuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on enintään 0,5 %
alennus 210
- hissikuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on yli 0,5 % ja enintään 1 %
0
- hissikuilujen yhteenlaskettu pinta-ala rakennuksen pinta-alasta on yli 1 %
lisäarvo 324
5) Ilmastointi
- rakennuksessa ei ole koneellista ilmas tointia tai vain ilman koneellinen sisään- tai ulospuhallus
alennus 210
- rakennuksessa on ilman koneellinen sisään- ja ulospuhallus
0
- edellisen lisäksi huoneiden ilmastointi on erikseen säädettävissä ja ilmaa huomattavassa määrin käsitellään esimerkiksi kostuttamalla tai jäähdyttä mällä
lisäarvo 267
Myymälärakennuksella tarkoitetaan pääasiassa myymälätiloja sisältävää rakennusta.
Myymälärakennuksen tilavuuden perusarvo on 800 mk/m 3 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1) Rakennuksen tilavuus on
- yli 700 m 3 mutta enintään 2 500 m 3
perusarvosta vähennetään 9,80 mk jokaiselta alarajan (700 m 3 ) ylittävältä 100 m 3:ltä
- yli 2 500 m 3 mutta enintään 10 000 m 3
perusarvosta vähennetään 9,80 mk jokaiselta 700 m 3 ylittävältä 100 m 3 :ltä 2 500 m 3 :iin saakka ja 1,25 mk jokaiselta 2 500 m 3 ylittävältä 100 m 3 :ltä
- yli 10 000 m 3 alennus, mk/m 3
270
2) Kellarin ja muualla kuin kellarissa olevien varastotilojen osuus rakennuksen pinta-alasta
- yli 20 % mutta enintään 40 %
perusarvosta vähennetään 4,10 mk jokaiselta alarajan (20 %) ylimenevältä prosenttiyksiköltä
- yli 40 % alennus, mk/m 3
82
3) Rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus on
- vähintään 3 m mutta enintään 6,2 m
perusarvosta vähennetään 6,40 mk jokaiselta alarajan (3 m) ylittävältä 10 cm:ltä
- yli 6,2 m alennus, mk/m 3
204
4) Rakennus on, kellari mukaan lukien, vähintään kolmikerroksinen: lisäarvo, mk/m 3
64
Jos myymälärakennuksen kantava rakenne on puuta ja jos rakennus on tilavuudeltaan alle 2 000 m 3 ja jos rakennus on valmistunut ennenvuotta 1960, on tilavuuden perusarvo 620 mk/ m 3 . Tällaisen rakennuksen perusarvoa ei korjata edellä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuilla tilavuuden perusteella laskettavilla alennuksilla.
Teollisuusrakennuksella tarkoitetaan teollisuuden tuotanto- ja varastorakennusta sekä siihen verrattavaa rakennusta, kuten korjaamoa, huoltoasemaa, maalaamoa, työpajaa, pienteollisuusrakennusta, leipomoa ja myllyä.
Teollisuusrakennusten tilavuuden perusarvo on 310 mk/m 3 .
Perusarvoa korjataan rakennuksen ominaisuuksien perusteella seuraavilla lisäarvoilla ja alennuksilla.
1) Rakennuksen keskimääräinen kerroskorkeus on
- yli 3,8 m mutta enintään 5,8 m
perusarvosta vähennetään 16,00 mk jokaiselta alarajan (3,8 m) ylittävältä 0,5 m:ltä
- yli 5,8 m mutta enintään 8,8 m
perusarvosta vähennetään 16,00 mk jokaiselta 3,8 m ylittävältä 0,5 m:ltä 5,8 m:iin saakka ja 8,00 mk jokaiselta 5,8 m ylittävältä 0,5 m:ltä
- yli 8,8m alennus, mk/m 3
112
2) Lämmitys ja vesijohto sen mukaan, mikä lähinnä vastaa rakennuksen ominaisuuksia
mk/m 3
- rakennus on pääasiassa lämmittämätön varastorakennus, jossa ei ole sosiaali- tai toimistotiloja alennus
89
- rakennuksen vesipisteiden määrä on vähäinen, sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä enintään 3 % rakennuksen pinta-alasta ja rakennus on pääosin lämmittämätön alennus
57
- rakennus on pääasiassa hallimaista teollisuustilaa, jota ei yleensä lämmitetä yli 18° C, sekä sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä yli 3 % mutta alle 15 % rakennuksen pinta-alasta
0
- rakennuksen tuotantotilojen lämpötila on yleensä yli 18° C, sosiaali- ja toimistotiloja on vähintään 15 % rakennuksen pinta-alasta tai ns. märkiä tiloja on yli 30 % rakennuksen pintaalasta sekä rakennuksessa on automaattinen palosammutusjärjestelmä lisäarvo
55
3) Ilmastointi ja valaistus sen mukaan, mikä lähinnä vastaa rakennuksen ominaisuuksia
mk/m 3
- rakennuksessa ei ole koneellista ilmastointia ja työtiloissa on vain yleisvalaistus sekä sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä enintään 3 % rakennuksen pinta-alasta alennus
57
- rakennuksessa on ilman koneellinen sisään- tai ulospuhallus, valaistus on pääasiallisesti yleisvalaistusta sekä sosiaali- ja toimistotilojen yhteinen osuus rakennuksen pinta-alasta on yli 3 % mutta alle 15 %
0
- rakennuksessa on ilman koneellinen sekä sisään- että ulospuhallus, runsaasti työpistevalaistusta, sosiaali- ja toimistotiloja on yhteensä vähintään 15 % rakennuksen pinta-alasta ja rakennuksessa on automaattinen palohälytysjärjestelmä lisäarvo
55
4) Rakennus on vähintään kolmikerroksinen: lisäarvo, mk/m 3
48
5) Jos vähintään kolmikerroksisen rakennuksen tilavuus on
- yli 5 000 m 3 mutta enintään 10 000 m 3
vähennetään sen perusarvosta 9,80 mk alarajan (5 000 m 3) ylittävältä jokaiselta 1 000 m 3:ltä
- yli 10 000m 3 alennus, mk/m 3
49
Muun kuin edellä lueteltuihin ryhmiin kuuluvan rakennuksen arvioimiseen käytetään lähinnä soveltuvan rakennuksen arvioimisperusteita. Mikäli rakennuksella on useita käyttötarkoituksia, arvioidaan jälleenhankinta-arvo pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Jos kuitenkin huomattava osa rakennuksesta on muussa kuin pääasiallisessa käyttötarkoituksessa, voidaan rakennuksen osat arvioida erikseen.
Jos rakennus on sen laatuinen, että siihen ei voida lainkaan soveltaa edellä 4-19 §:ssä olevia arviointiperusteita, tai jos kysymyksessä on rakennelma, pidetään tällaisen rakennuksen tai rakennelman jälleenhankinta-arvona 70 prosenttia vastaavan rakennuksen tai rakennelman rakennuskustannuksista.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1988, ja sitä sovelletaan vuodelta 1987 toimitettavassa tulo- ja varallisuusverotuksessa.