Labor court allows travel cost reimbursement when employer's shuttle service forces unnecessary detours.

Työehtosopimuksen mukaan työntekijän matkakulut korvattiin työhönottopaikan ja sieltä tietyn etäisyyden päässä olevan työkohteen väliseltä osuudelta. Jutussa oli kysymys siitä, oliko työnantaja ollut velvollinen suorittamaan kahdelle työntekijälleen matkakulujen korvausta, kun työnantaja oli ilmoittanut järjestävänsä yhteiskuljetuksen työhönottopaikan ja työkohteen välille, mutta työntekijät, jotka asuivat työmaapaikkakunnalla, olivat kieltäytyneet kuljetuksesta, eikä matkaa siten ollut tosiasiallisesti tehty.

Asiassa oli näytetty, että matkakulujen korvaaminen oli sähköasennusalalla eriytynyt todellisten kulujen korvaamisesta. Korvausmääräysten kaavamaisuudesta seurasi, että työntekijä saattoi asunnon, työkohteen ja työhönottopaikan välisistä etäisyyksistä riippuen saada myös palkanlisäksi katsottavaa taloudellista hyötyä matkakulujen korvaamisesta.

Vaikka työnantajalla oli oikeus matkakustannusten korvaamisen asemesta järjestää yhteiskuljetus, järjestely olisi tässä tapauksessa merkinnyt tuntuvaa työmatkan pidennystä ja aiheuttanut työntekijöille tarpeettomia asunnon ja työhönottopaikan välisiä matkakuluja, joita työehtosopimus puolestaan ei korvannut. Järjestelyä ei voitu tarjota työehtosopimuksessa tarkoitetun matkakulujen korvauksen sijaan. Työntekijöillä oli työehtosopimuksen mukaan oikeus vaadittuihin matkakulujen korvauksiin.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 16

KANTAJA

Sähköalojen ammattiliitto ry, Helsinki

VASTAAJA

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry (ent. Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ry), Helsinki

KUULTAVA

Sähköpeko Oy, Tampere

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 3.11.2003

Pääkäsittely 12.1.2004

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Talotekniikkaliitto ry:n, Sähköalojen ammattiliitto ry:n ja Rakennusliitto ry:n välille solmitussa 2.3.2000 - 31.1.2002 voimassa olevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

11 § MATKAKUSTANNUKSET

Sähköasennusala ja LVI-ala noudattavat kumpikin omia määräyksiään. Ks. liitteet erityismääräyksistä sähköasennus sivu 122.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

MATKAKUSTANNUKSET

KORVAUKSET TYÖHÖNOTTOPAIKAN ULKOPUOLELLA TEHTÄVISTÄ TÖISTÄ

A Ruokarahatyöt

Ruokarahatöillä tarkoitetaan töitä, jotka tehdään alueella, josta työntekijä voi saapua yöksi työhönottopaikkaansa.

1 Ruokarahat

1.1 Jos työpaikka sijaitsee sen alueen ulkopuolella, joka saadaan kun paikkakunnan virallinen piste tai muu erityisesti sovittu kohta pisteenä ja 5 km säteenä piirretään ympyrä eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönotto paikassaan, maksetaan työntekijälle kalenterivuorokaudelta ruokarahaa, jonka suuruus on 1.1.2000 alkaen 3925 penniä (660,1 snt).

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 Matkakulut

3.1 Matkakulut korvataan milloin työpaikka sijaitsee ruokaraha-alueella. Matkakuluilla tarkoitetaan edestakaisen matkan aiheuttamia kuluja. Työmatkan lähtökohtana matkakuluja määrättäessä on pidettävä sitä paikkakunnalla sijaitsevaa linja-autoasemaa, rautatieasemaa tai muuta keskuspaikkaa, josta ko. työpaikan läheisyyteen kulkevat kulkuneuvot lähtevät.

Yleisiä kulkuneuvoja käytettäessä matkakulut päivittäisten työmatkojen yhteydessä aamuin ja illoin korvataan halvimman matkalippuvaihtoehdon mukaan.

Nk. sarjalippuja ja kuukausilippuja käytettäessä kuuluu niiden hankintavelvollisuus työnantajalle.

Milloin sopivien yleisten kulkuneuvojen puuttuessa joudutaan käyttämään omaa autoa, sovelletaan oman auton käyttöä koskevaa sopimusta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

C Oman auton käyttö

1 Työntekijän hallinnassa olevaa kulkuneuvoa käytettäessä työnantajan maksamaa korvausta vastaan, on osapuolten siitä erikseen sovittava. Sopimus suositellaan laadittavaksi kirjallisena.

2 Työntekijälle maksettava korvaus määräytyy ja muuttuu verohallituksen vahvistaman verovapaan enimmäismäärän mukaan.

3 Mahdollinen matka-ajan korvaus maksetaan tällöin todellisen matka-ajan mukaan työhönottopaikasta lukien.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Sähköalojen ammattiliitto on vaatinut, että työtuomioistuin

vahvistaa, että Sähköpeko Oy on velvollinen maksamaan A:lle ja B:lle työehtosopimuksen tarkoittaman matkakulukorvauksen työhönottopaikasta Valkeakoskelle Antinlinna ja Hoiku -nimisille työmaille heidän siellä työskentelynsä ajalta, ja

velvoittaa Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI:n (ent. Sähkö- ja telealan työnantajaliiton) ja Sähköpeko Oy:n korvaamaan yhteisvastuullisesti kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Sähköpeko Oy:ssä on syntynyt riita siitä, onko työnantaja velvollinen maksamaan työntekijöille matkakulut työhönottopaikasta työn tekemispaikalle työehtosopimuksen 11 §:n 3 kohdan määräysten mukaisesti.

Yhtiön sähköasentajat A ja B ovat tehneet vuosina 2001 - 2002 työtä Valkeakoskella yhtiön Antinlinna ja Hoiku -nimisissä urakkakohteissa. Heidän työhönottopaikkakuntansa on Sähköpeko Oy:n toimisto Tampereella osoitteessa Hautalankatu 20. A ja B asuvat Valkeakoskella. Työnantajan on maksettava sanotuille työntekijälle matkakulukorvaukset työhönottopaikasta kyseisille työmaille ja takaisin.

Työnantajaliiton 1990 laatiman sähköasennusalan palkanlaskentaoppaan sivulla 45 työnantajaliitto kertoo tulkintanaan muun muassa:

- -

"Työhönottopaikka on se kohta, mistä työntekijä lähetetään komennuksille ja minne hän komennuksen päätyttyä palaa. ... Edellä oleva tarkoittaa käytännössä sitä, että hänellä on oikeus saada korvaus matkakuluista työhönottopaikkaan, vaikka menisikin suoraan työmaalta kotiinsa".

- -

"Työntekijän asuinpaikalla ei ole työsuhteessa maksettavien etuisuuksien osalta merkitystä. Huomattava kuitenkin on, että TES:n mukaisesti maksettuja korvauksia (päivä- ja ruokarahat sekä matkakorvaukset) voi työntekijöiden asuinpaikkakunnan verolautakunta pitää verotettavana tulona, jolloin työnantaja on velvollinen pidättämään näistä eristä veron."

- -

Edellä kerrotuista työehtosopimuksen soveltamisoppaan ja palkanlaskentaoppaan teksteistä selviää, että työnantajaliiton tulkinnan mukaan matkakulukorvaukset on maksettava työhönottopaikasta lukien, vaikka työntekijä menisikin suoraan kotoaan työmaalle ja takaisin kotiinsa käymättä työhönottopaikassa.

Liittojen välisessä matkatyöryhmässä on katsottu, että matkakulukorvausten maksaminen työhönottopaikasta lukien on oikeudenmukaista työnantajien kesken, koska näin työn hinnassa ei kilpailla. Lisäksi matkakulut on helpompi laskea urakkatarjouslaskennassa, kun on vain yksi työhönlähtöpaikka. Näin urakkatarjous voidaan laskea tarkempaan verrattuna siihen, ettei tiedettäisi, miltä matkalta työntekijöiden matkakulut on maksettava. Järjestelmä torjuu myös sitä, että työvoiman vähentämistapauksessa vähennettäisiin työvoimaa työntekijän asuinosoitteen perusteella.

Työnantajaliitto on tehnyt useilla työehtosopimuskierroksilla esityksiä työehtosopimuksen muuttamiseksi siten, että matkakulukorvauksia maksettaisiin kotoa tai työhönottopaikasta lukien sen mukaan kumpi on lähempänä työmaata. Työntekijäpuoli on hylännyt esitykset.

Sähköpeko Oy:ssä on ollut käytäntönä, että sähköasentajat ovat kulkeneet kotoa työmaalle omalla autolla ilman kirjallista tai suullista sopimusta. Jos työmaalle on ollut hyvät julkisen liikenteen yhteydet ja työmaa on ollut niin lähellä työhönottopaikkaa, että matka-ajan palkkaa (työajan ulkopuolella) ei ole tarvinnut maksaa, työnantaja on ilmoittanut maksavansa matkat julkisen liikenteen mukaan. Julkisen liikenteen taksojen mukaan maksaminen on siis ollut poikkeus ja siitä on sovittu erikseen suullisesti.

Valkeakoskella sijainneille Antinlinnan ja Hoikun työmaille on loppukiireiden aikana tullut lisää sähköasentajia Tampereelta. Heille on ilman eri sopimusta maksettu matkakulukorvaukset omalla autolla työhönottopaikasta työmaalle eikä heille ole tarjottu työnantajan kustantamaa yhteiskuljetusta. A:lle ja B:lle työnantaja on ilmoittanut suunnittelevansa yhteiskuljetusta. Yhteiskuljetus on jäänyt suunnittelun asteelle, kun A ja B ovat ilmoittaneet työnantajalle, etteivät he sitä käytä. Työnantaja ei ole kuitenkaan järjestänyt yhteiskuljetusta eikä todellisuudessa aikonutkaan järjestää. Tämä selviää muun muassa siitä, että Tampereelta kulkeville työntekijöillekään sitä ei ole järjestetty. Todellinen tarkoitus on ollut painostaa työntekijöitä luopumaan työehtosopimuksen mukaisista korvauksista.

Työnantajaliiton 1986 - 88 työehtosopimuksen soveltamisoppaan sivulla 56 esitetään:

" Työnantajalla on myös mahdollisuus järjestää työmaalle oma ilmainen kuljetus. Tämän kuljetuksen tulee lähteä samasta työmatkan lähtöpaikasta, mistä ko. työmaan läheisyyteen lähtevät yleiset kulkuneuvot ja sen tulee kulkea työpäivän säännöllisesti matkustajamääristä riippumatta, niinä ajankohtina jolloin työmaalle normaalisti mennään ja sieltä palataan."

Kulkuneuvon tulee siten kulkea säännöllisesti matkustajamääristä riippumatta. Soveltamisoppaan periaate on tullut työehtosopimuksen tulkinnaksi liittojen välillä 1970 ja 1980 lukujen vaihteessa. Sitä on kunnioitettu yhteisenä tulkinta tähän riitaan saakka.

Asiasta käydyt erimielisyysneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI (ent. Sähkö- ja telealan työnantajaliitto) ja Sähköpeko Oy ovat kiistäneet vaatimukset ja vaatineet kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Sähköpeko Oy on menetellyt työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla, koska se oli tarjonnut yhteiskuljetusta. Työmaan alkaessa keskusteltiin kuljetustavoista ja tällöin työnantaja ilmoitti järjestävänsä ilmaisen yhteiskuljetuksen työhönottopaikasta työmaalle. Yhteiskuljetuksia koskevissa keskusteluissa ei ollut esillä nimenomaan taksikuljetus, vaan vaihtoehtoina olisi ollut yrityksen omat autot. Työntekijät ilmoittivat kuitenkin kirjallisesti, että he eivät tule käyttämään ilmaista kuljetusta. Tämän jälkeen työnantaja ei ajeluttanut tyhjää autoa Tampereelta Valkeakoskelle, mikä olisi ollut järjenvastaista toimintaa. Kuljetus olisi aloitettu, jos työntekijät olisivat peruuttaneet ilmoituksensa ja alkaneet käyttää yhteiskuljetusta.

Työmaan loppuvaiheessa tarvittiin työmaalla tamperelaisia Tampereella asuvia asentajia. Heille maksettiin korvaukset työhönottopaikasta Tampereelta Valkeakosken työmaalle kimppakyytinä. Koska matkustus ajoittui lyhyelle ajalle työn loppuvaiheessa, tarvetta yhteiskuljetuksen järjestämiseen ei enää ollut. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä nyt käsiteltävänä olevan kanteen kanssa.

Sähköpeko Oy:ssä ei ole käytäntönä korvata matkakuluja oman auton käytön mukaan. Mitään suullisia tai kirjallisia sopimuksia oman auton käytöstä ei yleensä myöskään tehdä. Tavallisesti matkakustannusten korvausperusteena ovat olleet julkisen liikenteen maksut. Työehtosopimuksen mukaan ensisijainen matkakustannusten korvaus on julkisten kulkuvälineiden taksojen mukainen. Yhtenä vaihtoehtona on se, että työntekijöiden kanssa sovitaan heidän oman autonsa käyttämisestä matkaan. Oman auton käyttämisestä kimppakyytiin on maininta työnantajaliiton kiertokirjeessä 13.9.2001.

Työehtosopimus antaa työnantajalle mahdollisuuden yksipuolisesti järjestää kuljetuksen työmaalle haluamallaan, työehtosopimuksen mainitsemalla tavalla. Yksi näistä mahdollisuuksista on ilmaisen kuljetuksen järjestäminen. Tämä ei velvoita työnantajaa neuvottelemaan tai edes keskustelemaan asiasta; saati, että siitä pitäisi sopia. Kun työnantaja on ilmoittanut kuljetuksesta työntekijöille ja he ovat kieltäytyneet selkeästi käyttämästä sitä, työnantaja on tältä osin toteuttanut työehtosopimuksen mukaiset velvollisuutensa. Ilmainen kuljetus tarkoittaa sitä, että työntekijöille ei makseta mitään erillistä rahaa ilmaisen kuljetuksen lisäksi. Se, että työntekijä ei ole halunnut käyttää tai on käyttänyt vähän ilmaista kuljetusta ei myöskään oikeuta työntekijää matkakorvauksiin.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyys

Asiassa on erimielisyyttä siitä, onko työnantaja ollut työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista koskevan 11 §:n mukaan velvollinen suorittamaan kahdelle työntekijälleen korvauksen työhönottopaikan ja työmaan väliseltä osuudelta. Työnantaja on ilmoittanut järjestävänsä yhteiskuljetuksen tuolle välille, mutta työntekijät, jotka ovat asuneet työmaapaikkakunnalla, ovat kieltäytyneet kuljetuksesta, eikä matkaa siten ole tosiasiallisesti tehty.

Työehtosopimusmääräyksestä esitetty selvitys

Työehtosopimusneuvotteluista ja matkakustannusten korvaamista koskevan määräyksen soveltamisesta sekä tätä asiaa koskevista erimielisyysneuvotteluista on kuultu todistajina työntekijäliitosta asiamies C:tä sekä työnantajaliitosta osastopäällikkö D:tä ja asiamies E:tä. Asiakirjaselvityksenä sopimusmääräyksen soveltamiskäytännöstä on esitetty Sähkö- ja telealan työnantajaliiton työehtosopimuksen soveltamisopas vuosilta 1986 - 88 ja kiertokirje vuodelta 2001.

Lisäksi C on kertonut, että työehtosopimuksessa sovitun ohella osapuolet ovat hyväksyneet käytännön, jonka mukaan työnantaja voi järjestää työntekijöille ilmaisen yhteiskuljetuksen. Sopimusosapuolet ovat käyneet keskustelua kuljetuksen asianmukaisesta järjestämistavasta. Yhteiskuljetuksen on oltava ensiksikin turvallinen tapa kulkea työmaalle, toiseksi kuljetuksen on lähdettävä työhönottopaikkakunnan läheisyydestä ja kolmanneksi sen on vastattava säännöllisyydeltään julkisia liikenneyhteyksiä. C:n mukaan työnantaja ei voi välttyä matkakustannusten korvaamisesta pelkästään ilmoittamalla järjestävänsä ilmaiskuljetuksen.

Asiamies E on kertonut toimineensa 14 vuotta työnantajaliiton palveluksessa ja olleensa koko tämän ajan mukana työehtosopimusneuvotteluissa. E:n mukaan työehtosopimuksessa matkakustannusten korvaaminen perustuu todellisten kulujen maksamiseen. Työehtosopimuksessa ei mainita muita kuin kuluihin perustuva järjestelmä. Käytännössä tosin saatettiin esimerkiksi maksaa paikkakunnan käytössä oleva bussitaksa riippumatta siitä, miten työntekijät työmaalle kulkivat. Jos työnantaja maksaa ylimääräisiä matkakorvauksia, verottajan ratkaistavissa on lopulta se, mikä osa matkakorvauksista on verotettavaa tuloa. Kuljetusmuoto on aina työnantajan valittavissa oleva asia. Työnantaja voi käyttää esimerkiksi yrityksen omaa autoa tai sopimustaksia.

Työmatkojen korvauskäytäntö Sähköpeko Oy:ssä

Matkakustannusten korvaamisesta Sähköpeko Oy:ssä on kuultu todistajina yhtiön osastopäällikköä G:tä ja luottamusmies F:ää. Asiakirjaselvityksenä yhtiön korvauskäytännöstä on esitetty Sähköpeko Oy:n tuntikorttien täyttöohje 8.11.1999, projektilista ja urakkalaskenta 5.8.2002.

Johtopäätökset

Talotekniikka-alan työehtosopimuksen mukaan työntekijälle korvataan matkakulut, jos työpaikka sijaitsee ruokaraha-alueella eli tietyn etäisyyden päässä työhönottopaikasta. Kuluja voidaan työehtosopimuksen mukaan korvata kahdella eri tavalla: yleisien kulkuneuvojen mukaan tai oman auton käytön perusteella. Työehtosopimuksesta ilmenee, että ensisijaisena vaihtoehtona edellä mainituista on julkisten kulkuneuvojen mukainen korvaus. Oman auton käytöstä on erikseen sovittava. Lisäksi osapuolten yhteisesti hyväksymänä käytäntönä on ollut käytössä työnantajan järjestämä kuljetus, vaikka siitä ei ole mainintaa työehtosopimuksessa. Esitetyn selvityksen mukaan kuljetusvaihtoehdon valinnasta määrää viime kädessä työnantaja.

Ruokarahatöiden korvaamista koskevien määräysten 3.1 kohdan mukaan matkakuluilla tarkoitetaan edestakaisen matkan aiheuttamia kuluja. Määräyksessä käytetyn ilmaisun voi sinänsä ymmärtää viittaavan todellisuudessa aiheutuneisiin kuluihin. Työehtosopimusmääräyksistä ja niiden soveltamisesta esitetyn selvityksen mukaan matkakustannusten korvaaminen on kuitenkin sähköasennusalalla joiltakin osin eriytynyt todellisten kulujen korvaamisesta. Tämä ilmenee jo siitä, että korvattavan työmatkan laskennallisena lähtöpisteenä on työhönottopaikka ja päätepisteenä työkohde. Matkakuluja ei siis korvata asentajan kodista työmaalle, vaikka käytännössä asentaja ei kulkisi työkohteeseen työhönottopaikan kautta. Esimerkiksi kilometrikorvaus oman auton käytöstä maksetaan työhönottopaikan ja työkohteen väliseltä osuudelta, vaikka ajettu työmatka olisi todellisuudessa lyhyempi. Toisaalta jos työmaa ei ole ruokaraha-alueella, kaukanakaan asuvalle asentajalle ei makseta matkakustannusten korvausta.

Korvausmääräysten kaavamaisuudesta seuraa, että työntekijä voi asunnon, työkohteen ja työhönottopaikan välisistä etäisyyksistä riippuen saada taloudellista hyötyä matkakustannusten korvaamisesta. Jos korvaus on todellisia matkakuluja suurempi, voidaan puhua palkanlisästä, joka myös muodostuu verotettavaksi tuloksi. Tämä on työnantajapuolella koettu epäkohdaksi, mutta asiasta käydyt neuvottelut ei ole johtaneet sopimusmääräysten muuttamiseen lukuunottamatta niin sanottua kimppakyytiä koskevien soveltamisohjeiden antamista vuonna 2002.

Osapuolet ovat kuitenkin hyväksyneet, että matkakulujen korvaamisen sijasta työnantaja voi järjestää työntekijöille yhteiskuljetuksen työkohteeseen. Yhteiskuljetusvaihtoehto on ollut sopimusosapuolien hyväksymänä käytäntönä jo liki 20 vuotta. Työnantajaliiton vuonna 2001 laatiman kiertokirjeen mukaan yhteiskuljetus on voinut tulla kysymykseen, kun matkustusta ei ole muuten pystytty järjestämään tarkoituksenmukaisesti tai matkakulujen korvaamisesta ei ole päästy sopimukseen. Käytännössä myös yhteiskuljetus on lähtenyt työhönottopaikalta, mutta siihen on voinut liittyä myös matkan varrelta, kuten Sähköpeko Oy:n työkohteista esitetty selvitys osoittaa. Asianmukaisesti järjestetystä yhteiskuljetuksesta ei ole tarvinnut erikseen sopia, vaan työnantaja on voinut valita tämän matkustustavan.

Asiassa ei ole toisaalta selvitetty riidattomasti, minkälaisia vaatimuksia yhteiskuljetukselle muutoin on asetettava. Työntekijäpuoli on edellyttänyt yhteiskuljetukselta reittiliikenteen omaista säännöllisyyttä ja viitannut tältä osin työnantajaliiton laatimaan, vuoden 1986-1988 työehtosopimuksen soveltamisoppaaseen. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan työtuomioistuimen mielestä ole kysymys liikenteen säännöllisyydestä, koska yhteiskuljetus ei ole päässyt edes alkamaan. Työnantaja on kanteen mukaan tehnyt tarjouksen yhteiskuljetuksen järjestämisestä tietoisena siitä, etteivät työntekijät voi sitä hyväksyä, koska yhteiskuljetukseen osallistuminen olisi edellyttänyt tarpeetonta asunnon ja työhönottopaikan välistä matkustamista. Työehtosopimuksen tulkinnan kannalta onkin ratkaisevaa, onko työnantaja alun perin voinut edellyttää työntekijöiden osallistuvan tällä tavoin järjestettyyn yhteiskuljetukseen.

Edellä esitetyillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että A:lla ja B:llä on työehtosopimuksen mukaan oikeus kanteessa tarkoitettuihin matkakulujen korvauksiin. Niistä on kuitenkin vähennettävä heille jo maksetut suoritukset.

Oikeudenkäyntikulut

Asia on ollut siinä määrin tulkinnanvarainen, että osapuolilla on ollut perusteltu aihe saattaa se työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Tämän vuoksi Sähköalojen ammattiliiton on jutun voittaessaankin työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Sähköpeko Oy on velvollinen maksamaan A:lle ja B:lle työehtosopimuksen tarkoittaman matkakulukorvauksen työhönottopaikasta Valkeakoskelle Antinlinna ja Hoiku -nimisille työmaille heidän siellä työskentelynsä ajalta.

Asiaan osalliset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Äimä, Virtanen, Sutela, Vertanen ja Vuorio jäseninä. Sihteeri on ollut Hotti.

Tuomio on yksimielinen.