Labor court allows employee travel time compensation for foreign trips under collective agreement rules.

Kanteessa oli kysymys toimihenkilön oikeudesta työehtosopimuksen mukaiseen matka-ajan korvaukseen ulkomaan työmatkaan käytetyltä vapaa-ajalta.

Työehtosopimuksesta sovittaessa sen soveltamisesta ulkomaantyöhön ei ollut keskusteltu, ja matka-aikaa koskevan määräyksen soveltamisesta ulkomaantyökomennuksiin esitetty näyttö oli epäyhtenäistä. Työehtosopimuksen tai sen matka-ajan korvaamista koskevan määräyksen alueellista soveltamista ei kuitenkaan ollut mitenkään rajattu, eikä jutussa ollut esitetty asiallisia perusteita määräyksen rajoittamiseksi koskemaan vain kotimaan työmatkoja. Soveltamiskäytäntö huomioon ottaen myöskään työehtosopimuksen määräysten rakenteesta tai sijoittelusta ei voitu päätellä, että ulkomaantyöhön sovellettaisiin vain sellaisia määräyksiä, joissa asiasta oli erikseen mainittu.

Työehtosopimuksen matka-ajan korvaamista koskevaa määräystä oli sovellettava myös ulkomaan työmatkoihin. (Ään.)

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 27

KANTAJA

Toimihenkilöunioni TU ry, Helsinki

VASTAAJAT

Metalliteollisuuden Keskusliitto MET ry, Helsinki

Abloy Oy, Joensuu

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 21.1.2003

Pääkäsittely 24.2.2003

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Muiden ohella Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry:n ja Teknisten Liitto TL ry:n, nykyisen Toimihenkilöunioni TU ry:n välillä 1.2.2001 - 31.1.2003 voimassa olevassa metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

21 § Matkakorvaukset

1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii.

2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikaltaan tai milloin erikseen sovitaan kotoaan ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraa kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen.

3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat.

Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

4. Vuonna 2001 päivärahaa maksetaan kotimaassa suoritetuilta matkoilta seuraavasti:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6. Työtehtävien edellyttämän ulkomaan matkan osalta maksetaan ulkomaan päivärahaa seuraavasti. Milloin matkan aikana joudutaan majoittumaan, korvataan majoittumiskustannukset tositteen mukaisesti päivärahojen lisäksi jäljempänä mainittuihin enimmäismääriin saakka.

7. Mikäli työn suorittaminen edellyttää vähintään 2 viikon yhtäjaksoista oleskelua samalla paikkakunnalla, kysymyksessä on lyhyt työkomennus. Mikäli työn suorittaminen kestää vähintään 2 kuukautta, kysymyksessä on pitkä työkomennus.

Näissä tapauksissa voidaan paikallisesti sopia päivärahojen suuruudesta ottaen huomioon paikalliset olosuhteet ja ne toimenpiteet, joihin työnantaja mahdollisesti on ryhtynyt oleskelua silmällä pitäen.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9. Milloin toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi.

Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta.

Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta.

Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi.

10. Milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta.

Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12. Venäjän ja Suomen rajan läheisyydessä olevilla rakennustyömailla kuten Kostamuksessa, Svetogorskissa ja Kamenogorskissa sekä muissa vastaavanlaisissa työkohteissa sovitaan matkatyön aiheuttamien kustannusten korvaamisesta liittojen yhteisesti hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Mikäli tiettyyn kohteeseen soveltuvia periaatteita ei ole liittojen kesken hyväksytty, neuvottelevat liitot asiasta tämän sopimuksen 27 §:ssä olevaa neuvottelujärjestystä noudattaen.

Tämän sopimuksen liitteenä on sopimus "rajanpintatöissä" tekniselle toimihenkilölle aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

Pöytäkirjamerkintä:

Tässä kohdassa mainittua rajanpintasopimusta sovelletaan kaikkiin tämän sopimuksen soveltamispiiriin kuuluviin toimihenkilöihin.

13. Työpaikkaa varten voidaan paikallisesti sopimalla vahvistaa matkustussääntö. Matkustussäännöllä voidaan poiketa tämän pykälän määräyksistä edellyttäen, että matkustamisen korvaaminen kokonaisuutena ottaen vastaa tämän pykälän mukaista tasoa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Toimihenkilöunioni TU on vaatinut, että työtuomioistuin:

vahvistaa että A:lla on oikeus metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohdan mukaiseen ulkomaan työmatkan matka-ajan korvaukseen 10,5 tunnilta ajalla 17.9. - 20.9.2001,

tuomitsee Abloy Oy:n työehtosopimuslain 7 §:n nojalla maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

tuomitsee Metalliteollisuuden Keskusliitto MET:n työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, ja

velvoittaa Metalliteollisuuden Keskusliitto MET:n ja Abloy Oy:n korvaamaan yhteisvastuullisesti kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

Metalliteollisuuden Keskusliitto MET:n jäsenyrityksen Abloy Oy:n Joensuun tehtailla on syntynyt erimielisyyttä työehtosopimuksen mukaisten matka-ajan palkkamääräysten noudattamisesta ulkomaille suuntautuneella työmatkalla.

A teki Saksaan työmatkan tarkoituksenaan osallistua konehankintaneuvotteluihin ja samalla EMO-messuihin Hannoverissa. A lähti matkalle Joensuusta 17.9.2001 kello 4.30 ja palasi kotiinsa Joensuuhun 20.9.2001 säännöllisen työajan kuluessa.

Työnantajan tulee korvata matka-aika, joka sijoittuu toimihenkilön työtuntijärjestelmän mukaiseen vapaa-aikaan. A:lle on kertynyt noin 10,5 tuntia omalla ajalla matkustamista, mistä hänellä on oikeus matka-ajan palkkaan.

Työehtosopimuksessa ei ole rajausta, joka koskisi matka-ajan palkkaa koskevan määräyksen maantieteellistä soveltamista. A:n työpaikka sijaitsee Suomessa, eivätkä hänen normaalit työtehtävänsä edellytä matkustamista. A:lle on aikaisemmin maksettu ulkomaille suuntautuneista työmatkoista matka-ajankorvaukset.

Kysymys on lyhytaikaisesta matkasta, jonka kokonaiskesto oli alle neljä päivää. Näin lyhyellä työmatkalla työehtosopimus ei anna toisinsopimismahdollisuutta. Työehtosopimuksen 21 §:n 7 kohdassa mainitun lyhyen työkomennuksen (vähintään kaksi viikkoa kestävä) ja pitkän työkomennuksen (vähintään kaksi kuukautta kestävä) osalta voidaan sopia paikallisesti päivärahojen suuruudesta. Matka-ajan palkasta ei ole vastaavaa määräystä.

A:n matkalla on ollut selvä liityntä Suomeen. Työehtosopimuksen 21 §:n 6 kohdassa on määräys ulkomaan päivärahoista ja 12 kohdassa rajanpintatyöstä. Määräysten sanamuoto, sijoittaminen yleisten matkustusmääräysten joukkoon ja soveltamiskäytäntö osoittavat, että työehtosopimusta sovelletaan yleisesti myös ulkomaille suuntautuvilla työmatkoilla.

Paikalliset ja liittotason neuvottelut ovat päättyneet erimielisinä. Koska työnantaja ei ole neuvotteluista huolimatta suorittanut A:lle hänen saataviaan, työnantaja on rikkonut tieten työehtosopimusta. Myöskään työnantajaliitto ei ole ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin tilanteen oikaisemiseksi, vaan jopa tukenut työnantajan toimintaa. Työnantajaliitto on rikkonut työehtosopimuksen mukaisen valvontavelvollisuutensa.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Metalliteollisuuden Keskusliitto MET on kiistänyt vaatimukset ja vaatinut kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Yrityksen käytännön ja työehtosopimuksen mukaisesti ennen matkaa oli selvitetty A:lle muun ohella se, ettei matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta korvausta. A:n esimies B on tarkastanut aikakortin merkinnät, mutta ei ole hyväksynyt tunteja maksettaviksi.

Metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusta ja sen matkakorvauksia koskevaa 21 §:ää on sovellettava ainoastaan Suomessa tehtävään työhön. Niissä kohdissa, joissa työehtosopimuksen maantieteellistä soveltamisalaa on laajennettu Suomen rajojen ulkopuolelle, on tästä erikseen määräykset. Erityisesti päiväraha työtehtävien edellyttämän ulkomaanmatkan osalta on tällainen poikkeuksellinen määräys.

Työehtosopimuksen 21 §:n alkuun on sijoitettu yleiset määräykset kohdat 1 - 3, joita sovelletaan kaikkiin matkoihin, muut määräykset kuten päivärahaa koskevat määräykset kohtiin 4 - 7, matka-ajan korvaamista koskevat määräykset kohtiin 8 - 9 ja erityiset määräykset kohtiin 10 - 13. Yksityiskohtaiset määräykset on kirjoitettu siten, että tiettyä asiaa koskeva poikkeus on kirjoitettu aina kyseistä asiaa koskevan pääsäännön jälkeen. Yksityiskohtaiset päivärahaa koskevat määräykset ja matka-aikaa koskevat määräykset muodostavat kumpikin oman kokonaisuutensa.

Matka-aikaa koskevissa määräyksissä ei ole ulkomaille suuntautuvia matkoja koskevaa mainintaa eikä poikkeusmääräystä. Kun tällaista määräystä ei ole, matka-aikaa koskevia määräyksiä ei sovelleta ulkomaille suuntautuviin matkoihin.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyys

Asiassa on erimielisyyttä siitä, onko työnjohtaja A:lla ollut oikeus metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohdan mukaiseen matka-ajan korvaukseen ulkomaan työmatkaan käytetyltä vapaa-ajalta.

Vastaajien käsityksen mukaan perustetta matka-ajan korvaamiselle ei ole, koska työehtosopimusta ja sen matkakorvauksia koskevaa 21 §:ää sovelletaan ainoastaan Suomessa tehtävään työhön, ellei jonkin määräyksen yhteydessä ole toisin ilmoitettu.

Työehtosopimusmääräyksen sisällöstä ja soveltamisesta esitetty selvitys

Työtuomioistuimessa on kuultu matka-aikaa koskevien työehtosopimusmääräysten soveltamisesta ulkomailla tehtävään työhön todistajina Toimihenkilöunioni TU:n työsuhdeasioiden johtajaa C:tä, Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ryhmäpäällikköä D:tä sekä johtaja E:tä. Abloy Oy:n matkakustannusten korvauskäytännöstä ja A:n matkustamiseen liittyvistä yksityiskohdista on kuultu työnjohtaja A:ta itseään ja todistajana yhtiön valmistuspäällikköä B:tä. Lisäksi yhtiön työehtosopimusmääräysten soveltamiskäytännöstä ja yhtiön antamasta ohjeistuksesta on kuultu todistajina yhtiön työsuhdepäällikköä F:ää ja luottamusmies G:tä.

Työntekijäliiton työsuhdeasiainjohtaja C on osallistunut vuosina 1985-1992 runkosopimusneuvotteluihin ja sen jälkeen alakohtaisiin työehtosopimusneuvotteluihin. C:n käsityksen mukaan työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan samalla tavoin kotimaassa ja ulkomailla tehtävässä työssä. Poikkeuksena ovat rajanpintatyöt, joista on omat sopimukset, ja pitkät ulkomaantyökomennukset, joiden osalta työehtojen kokonaisuus määritellään työsopimuksissa.

C:n mukaan vuoden 1992 neuvotteluissa runkosopimuksen sisältöä ei ollut muutettu, kun sopimuksen määräykset siirtyivät lähes sellaisenaan alakohtaisiin työehtosopimuksiin. Kummankaan osapuolen tavoitteena ei ole ollut käydyissä neuvotteluissa muuttaa sisältöä jo aiemmin sovitusta. Tarvetta matka-ajan korvausta koskevan vaatimuksen esittämiselle myöskään tulopoliittisissa neuvotteluissa ei ollut, kun asia oli jo sovittu alakohtaisissa työehtosopimuksissa. Työehtosopimuksen määräysten rakenteesta tai sijoittelusta ei voida johtaa tulkintaa, jonka mukaan määräysten soveltamista olisi alueellisesti rajoitettu. Liiton tietoon oli tullut joitakin yksittäisiä tapauksia, joissa kysymys oli ollut määräysten soveltamisesta ulkomailla. Ne eivät kuitenkaan olleet edenneet riidaksi asti, joten määräyksiä oli todistajan käsityksen mukaan noudatettu.

Runkosopimuksen lisäksi 1970-luvulla osapuolet olivat sopineet rajanpintatyöstä. Rajanpintasopimukset liittyivät lähinnä Kostamuksen ja Enson rakennuskohteisiin. C:n käsityksen mukaan ennen rajanpintasopimuksen solmimista ulkomaantyöhön oli sovellettu työehtosopimuksen määräyksiä.

E on ollut neuvottelemassa työnantajapuolen edustajana nykyisen työehtosopimuksen edeltäjää Suomen Työnantajain Keskusliiton STK:n ja Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton välistä runkosopimusta 1970-luvulla. Runkosopimusneuvotteluissa ei E:n mukaan ollut ollut puhetta matka-ajan korvaamisesta ulkomaan työmatkalta. E:n käsityksen mukaan sopimukset oli kuitenkin tehty sovellettavaksi vain Suomessa. Määräysten soveltaminen ulkomaan työhön edellytti työehtosopimukseen kirjattua erityistä mainintaa. Tästä esimerkkinä E on maininnut ulkomaan päivärahoja koskevan määräyksen. E:n mukaan työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohta ei sovellu ulkomaan työmatkoihin, koska se ei sisällä mainintaa ulkomaan työstä.

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n työmarkkina-asiamies D:n mukaan runkosopimusneuvotteluissa ei ollut tullut esille kysymys siitä, sovelletaanko matka-aikaa koskevia työehtosopimusmääräyksiä myös ulkomaille suuntautuviin työmatkoihin. D:n mukaan selvää kuitenkin on, että työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan vain Suomessa tehtävään työhön. Työnantajaliiton tulkinta on ollut vakiintunut jo 30 vuotta eikä nyt käsiteltävänä olevasta asiasta ole ollut liittojen välillä erimielisyyttä. Tulkinta ei ole muuttunut myöskään siirryttäessä runkosopimuksesta alakohtaisiin työehtosopimuksiin. Työnantajaliittoon tulleisiin kyselyihin on vastattu vakiintuneen tulkinnan mukaisesti. D:n mukaan työehtosopimuksen ulkomaanpäivärahaa koskevat määräykset ovat poikkeus valtakunnan rajojen sisäpuolelle jäävästä soveltamisesta.

Poikkeuksen poikkeuksena D on kuitenkin maininnut 21 §:n 7 kohdan, jonka mukaan yli kaksi viikkoa kestäviltä työkomennuksilta maksettavien päivärahojen suuruudesta voidaan paikallisesti sopia työehtosopimuksesta poikkeavasti. Määräyksestä ei ole suoraan luettavissa, että se soveltuu myös ulkomaan matkoihin. Myös E on kertonut, että viimeksi mainitusta määräyksestä ilmenevää periaatetta voidaan soveltaa ulkomaan päivärahoihin.

A on työskennellyt työnjohtajana Abloy Oy:n ja sen edeltäjien palveluksessa yli 30 vuotta. A:n työtehtäviin on normaalisti sisältynyt ulkomaanmatkoja pari kertaa vuodessa. Työmatkoilta, kuten konehankintamatkoilta A on kertomansa mukaan ennen vuotta 2001 saanut korvauksen vapaa-ajalla tapahtuvasta matkustamisesta. Sama on koskenut yhtiön muita toimihenkilöitä. Koulutus- ja messumatkoilta A ei ole korvausta edes pyytänyt. Tosin niiltäkin korvaus oli joskus maksettu tai vaihtoehtoisesti annettu vapaata. A:n käsityksen mukaan yhtiö oli muuttanut käytäntöään 14.3.2001 annetulla yksipuolisella ohjeistuksella. A:nkin mukaan korvauskäytäntö on kuitenkin saattanut vaihdella yksittäistapauksittain. A:n arvio yhtiön käytännöstä matka-ajan korvaamisessa on perustunut hänen omaan kokemukseensa sekä yleisemmin jaksoon 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin hän oli toiminut yhdysmiehenä.

Ennen Hannoverin konehankinta- ja messumatkaa A ja hänen lähin esimiehensä B eivät olleet sopineet erikseen matka-ajan korvaamisesta. A oli kuitenkin ilmoittanut esimiehelle leimaavansa aikakorttiinsa "työmatka", mihin esimies ei ollut ottanut sen kummemmin kantaa. Valmistuspäällikkö B, joka oli tullut tehtäväänsä vuonna 2000, on oikeudessa kertonut hyväksyneensä mainittuna vuotena A:n matka-ajankorvausta koskevan laskun Ranskan matkalta.

F on työskennellyt Abloy Oy:n työsuhdepäällikkönä yli 30 vuotta. F:n mukaan yhtiö ei ole maksanut ulkomaan työmatkoista matka-ajan korvausta. Yhtiön käytäntö on ollut selvä ja muuttumaton. F on kuitenkin arvellut, että välttämättä kaikki esimiehet, joita on yhteensä 35 - 40, eivät ole olleet ajantasalla ohjeistuksesta, minkä vuoksi vuonna 2001 oli annettu muistutus jo sovelletusta käytännöstä. Yhtiön käytäntö on F:n mukaan vastannut työehtosopimusta, koska työehtosopimusta ei sovelleta ulkomaanmatkoihin. Sopimuksen piirissä olevilla toimihenkilöillä oli vuonna 2000 yhteensä 316 ulkomaan matkavuorokautta. Tästä määrästä osa oli koulutusmatkoja, osa messumatkoja ja osa työmatkoja.

Arviointi ja johtopäätökset

Työtuomioistuimessa kuullut todistajat ovat kertoneet yhdenmukaisesti, että kysymys työehtosopimuksen tai sen matka-aikaa koskevien määräysten soveltamisesta ulkomaan työkomennuksilla ei ole ollut esillä 1970-luvun alussa käydyissä runkosopimusneuvotteluissa tai myöhemminkään työehtosopimusneuvotteluissa. Työehtosopimuksen alueelliseen soveltamiseen on otettu kantaa lähinnä vain ulkomaanpäivärahaa koskevissa erityismääräyksissä. Muilta osin jutussa on jäänyt selvittämättä, että osapuolilla olisi ollut tarkoitus määrätä tavalla tai toisella työehtosopimuksen soveltamisesta silmälläpitäen sen alueellista soveltamisalaa.

Työnantajaliiton pitkäaikainen työmarkkina-asiamies on todistajana kertonut liiton vakiintuneen kannan olleen, ettei matka-ajan korvausta makseta ulkomaan työmatkoilta. Työntekijäliitolla on sen työsuhdeasiainjohtajan mukaan ollut asiasta toinen käsitys. Kummaltakaan puolelta ei ole kuitenkaan kerrottu asiasta seuranneen erimielisyyden selvittelyyn johtaneita konkreettisia riitatapauksia.

Asiassa on vedottu työehtosopimuksen 21 §:n rakenteeseen ja siihen, että ulkomaantyöhön sovellettavista ehdoista on siinä mainittu erikseen. Kuitenkin työnantajapuolen todistajien kertomukset osoittavat, että 21 §:n soveltaminen ei käytännössä ole ollut näin johdonmukaista. Määräyksen 7 kohtaa, joka sallii paikallisen toisin sopimisen päivärahoista, on sovellettu myös ulkomaan työkomennuksiin. Myös C:n kertomuksen mukaan pitkien ulkomaantyökomennusten ehdoista on voitu sopia työsopimuksin, kuten viitatussa määräyksessä lausutaan päivärahoista sopimisesta. Työtuomioistuimen mielestä sopimusmääräyksen rakenne osoittaa lähinnä vain sen, että ulkomaan työmatkoilla sovellettavista ehdoista on määrätty erikseen silloin, kun nuo ehdot poikkeavat kotimaan työmatkoihin sovellettavista.

Työehtosopimuksen 1 §:n soveltamisalamääräyksen mukaan sopimusta sovelletaan Metalliteollisuuden Keskusliiton, METin jäsenyritysten palveluksessa oleviin toimihenkilöihin. Määräyksessä on lisäksi ylä- ja alarajanvetoa koskevia ja muita sopimuksen soveltamista koskevia täsmennyksiä. Työehtosopimuksen soveltamista ei kuitenkaan ole alueellisesti rajattu. Työehtosopimuksen yksittäisten määräysten soveltamiselle myös ulkomaantyössä ei siten työtuomioistuimen mielestä ole estettä. Päivärahoja koskeva työehtosopimuksen 21 §:n 7 kohta onkin esimerkki määräyksestä, jota on ilman siinä olevaa erityismainintaa sovellettu samalla tavoin koti- ja ulkomaan työkomennuksiin.

Asiassa ei ole selvitetty, että matka-ajan korvaamista koskeva työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohta olisi tarkoitettu sovellettavaksi vain kotimaan työmatkoihin. Edellä esitetty huomioon ottaen määräyksen erilaiselle soveltamiselle työmatkan kohteesta riippuen ei työtuomioistuimen mielestä ole asiallisia perusteita. Työtuomioistuin näin ollen katsoo, että metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohdan määräystä matka-ajan korvaamisesta on sovellettava myös ulkomaan työmatkoihin. A:lla on siten oikeus kanteessa tarkoitettuun korvaukseen ulkomaan työmatkaltaan.

Työehtosopimuksen vastainen menettely

Työehtosopimusmääräys on ollut tulkinnanvarainen, ja Abloy Oy on menetellyt asiassa työnantajaliitolta saamansa ohjeen mukaisesti. Näistä syistä yhtiö ei ole ulkomaan työmatkan matka-ajan korvaamisesta kieltäytyessään rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Myöskään Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ei määräyksen tulkinnanvaraisuuden huomioon ottaen ole syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Oikeudenkäyntikulut

Asian epäselvyyteen nähden asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi ja työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:stä ilmenevän oikeusohjeen nojalla Toimihenkilöunioni TU:n on jutun osaksi voittaessaankin vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että A:lla on oikeus metalliteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 21 §:n 9 kohdan mukaiseen ulkomaan työmatkan matka-ajan korvaukseen 10,5 tunnilta ajalla 17.9. - 20.9.2001.

Kanne hylätään enemmälti.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, Sutela, Arko, Palomäki ja Palanko-Laaka jäseninä. Sihteeri on ollut Hotti.

Eri mieltä olevan jäsen Arkon lausunto, johon jäsen Sutela yhtyi:

Yhdyn tuomion perusteluihin aina sen tuomion arviointia ja johtopäätöksiä koskevan osan toisen kappaleen viimeisen lauseen alkuun saakka. Siitä eteenpäin lausun seuraavaa:

Työehtosopimuksen soveltamiskäytännöstä aina 1970-alusta alkaen annettu selvitys osoittaa työehtosopimusta työnantajapuolella tulkitun siten, että matka-ajan korvaamista koskevaa 21 §:n 9 kodan määräystä on tarkoitettu sovellettavaksi vain kotimaan matkoihin ulkomaan matkojen jäädessä sen soveltamisen ulkopuolelle.

Kantaja on kanteensa tueksi osoittanut vain, että työntekijäliiton työsuhdeasiainjohtajalla on ollut toinen käsitys sopimusmääräyksen oikeasta soveltamisesta. Kantajan selvitys sopimusmääräyksen soveltamisesta käytäntöön on rajoittanut yhden tuotantolaitoksen toimihenkilöiden epäyhtenäiseen korvauskäytäntöön. Katson, että esitetty selvitys on niin vähäistä ottaen huomioon toisaalta työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevien toimihenkilöiden lukumäärä ja toisaalta se, että työehtosopimusmääräys on ollut voimassa samansisältöisenä ainakin 1970-luvun alusta alkaen, ettei sen perusteella voi tehdä johtopäätöstä kannetta tukevasta soveltamiskäytännöstä.

Sopijapuolet eivät alun alkaen tarkoittaneet työehtosopimuksen 21 §:n soveltamista ulkomaan matkatyöhön. Määräyksen sisällöstä ei saa muutoinkaan saa tukea sen soveltamiseen matkatyöhön, päinvastoin, ainoa poikkeuskohta on ulkomaan päiväraha. Lisäksi todistajien kertomukset soveltamiskäytännöstä ovat täysin vastakkaiset.

Katson, että kantaja ei ole näyttänyt kannettaan toteen, mistä syystä hylkään sen.

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ja työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:stä ilmenevän oikeusohjeen nojalla osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.