Labor court orders employer to pay union representative termination damages despite ongoing sick leave.

Työnantaja oli purkanut työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen tämän sairausloman aikana. Kun työsuojeluvaltuutetun kohdalla kuntoutustoimenpiteet työsopimuksen purkamisen ajankohtana ovat olleet vielä kesken eikä työnantajalla ole ollut tietoa siitä, voidaanko näillä ja mahdollisilla työjärjestelyillä työsuojeluvaltuutetulle löytää hänen terveydentilansa kannalta sopivaa työtehtävää, ei työnantajalla työsuojeluvaltuutetun aikaisempien sairauspoissaolojen ja muun hänen terveydentilaansa koskevan selvityksen perusteella ole sairausloman aikana ollut perusteita katsoa työsuojeluvaltuutetun olevan jatkuvasta syystä työhön kykenemätön.

Työnantaja velvoitettu maksamaan työsuojeluvaltuutetulle korvausta yleissopimuksen vastaisen työsopimuksen päättämisen johdosta. Työnantaja velvoitettu maksamaan työsuojeluvaltuutetulle myös irtisanomisajan palkka lomakorvauksineen siitä huolimatta, että työnantajalla ei enää sairausloman keston perusteella ole ollut irtisanomisaikaan kohdistuvaa sairausajan palkan maksuvelvollisuutta. (Ään.)

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 77

KANTAJA

Metallityöväen Liitto ry, Helsinki

VASTAAJA

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry, Helsinki

KUULTAVAT

Finnritilä Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies A, Vieremä

ASIA

Työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen päättäminen

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 27.5. ja 21.8.2002

Pääkäsittely 23.9.2002

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liiton välillä 19.12.2000 allekirjoitetun metalliteollisuuden työehtosopimuksen osana olevasta keskusjärjestöjen välillä solmitussa yleissopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 LUKU

TYÖSUOJELUVALTUUTETUN SEKÄ TYÖSUOJELUASIAMIEHEN ASEMAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työsuhdeturva

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Yksilösuoja

Työsuojeluvaltuutetusta johtuvasta syystä ei häntä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 53 §:n 2 momentin edellyttämää niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joita hän edustaa.

Työsuojeluvaltuutetun työsopimusta ei saa purkaa vastoin työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Työsopimuksen purkaminen sillä perusteella, että hän on rikkonut järjestysmääräyksiä, ei ole mahdollista, ellei hän ole samalla toistuvasti ja olennaisesti sekä varoituksesta huolimatta jättänyt noudattamatta työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan velvoitteita.

Työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen purkuperusteita arvioitaessa häntä ei saa asettaa huonompaan asemaan muihin työntekijöihin nähden.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Korvaukset

Jos työsuojeluvaltuutetun työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena hänelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä työsopimuslain 47 f §:n 2 momentin (laissa 595/91) perusteiden mukaan. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu. Jos tuomioistuin harkitsee, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle ovat olemassa, eikä työsuhdetta siitä huolimatta jatketa, on tämä otettava erittäin painavana syynä huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä. Milloin tuotantoyksikössä tai vastaavassa toimintayksikössä säännöllisesti työskentelevien työntekijöiden ja toimihenkilöiden määrä on 20 tai vähemmän, on edellä mainittu korvaus työsuojeluvaltuutetun osalta vähintään neljän ja enintään 24 kuukauden palkka.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimukseen osallisten välillä 27.11.1996 solmitussa metalliteollisuuden irtisanomissuojasopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I TYÖSOPIMUKSEN PÄÄTTÄMISTÄ KOSKEVIA YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 §

Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkan keskituntiansion mukaan ja irtisanomisajalta menetetyn vuosilomakorvauksen.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut, että työtuomioistuin velvoittaa Finnritilä Ky:n ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle

irtisanomissuojasopimuksen 3 §:n perusteella irtisanomisajan palkkaa kahdelta kuukaudelta yhteensä 3.017,02 euroa korkolain 4 § 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 6.4.2001 lukien,

irtisanomisajalta menetetyn vuosilomakorvauksen 335,42 euroa korkolain 4 § 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 6.4.2001 lukien ja

korvauksena yleissopimuksen 4.3. kohdan vastaisesta työsuhteen päättämisestä 22 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli yhteensä 33.187,24 euroa korkolain 4 § 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Metallityöväen Liitto on lisäksi vaatinut Finnritilä Ky:n ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen A:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

B:n työsuhde ja sen purkaminen

B oli työskennellyt Finnritilä Ky:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa hitsaajana maaliskuusta 1996 lähtien. Työnantaja oli purkanut B:n työsopimuksen 6.4.2001 allekirjoitetulla purkuilmoituksella, jossa työsuhteen oli ilmoitettu päättyvän 13.4.2001. Purun syyksi oli ilmoitettu, että B on jatkuvasti kykenemätön hoitamaan työsopimuksen mukaista tehtävää eikä muuta hänelle sopivaa työtä voida tarjota. Työsopimus oli purettu B:n sairausloman aikana.

B oli hoitanut työsuojeluvaltuutetun tehtäviä noin kolmen vuoden ajan. Tässä tehtävässään hän oli joutunut työnantajan erityisen tarkkailun kohteeksi. Loppuvuonna 1999 B oli siirretty kokoonpanotyöstä hänen mielestään vähempiarvoisena pidettyyn osavalmistukseen. Syyksi ilmoitettiin, että kukaan ei halunnut työskennellä B:n työparina. Osavalmistus ei ergonomialtaan ollut kovinkaan sopivaa B:lle, koska hän on potenut jonkinasteisia niska-hartiaseudun vaivoja. Tässä työssä B olisi kuitenkin vielä selviytynyt, mutta syyskuussa 2000 hänet oli siirretty Vieremälle pyörösahalle työhön. Työ ei ollut B:n terveydentilan kannalta hänelle lainkaan sopivaa, ja hän olikin tehnyt tätä työtä vain puoli päivää. Ennen vuoden 2000 syksyä B:llä oli ollut niska-hartiaseudun vaivojen vuoksi vain satunnaisia poissaoloja mutta ei pitempiaikaisia sairauslomia.

Siirrot työtehtäviin, jotka B:n näkemyksen mukaan olivat huonompia kuin hänen aikaisemmat työtehtävänsä, olivat myös merkinneet palkkatason alenemista. Tämän vuoksi B oli kokenut siirrot myös perheensä toimeentulokysymyksenä. Siirrot alempiarvoisiin töihin ja palkkauksen alentuminen sekä vaikeudet työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamisessa olivat johtaneet siihen, että B oli sairastunut masennukseen. Myös työpaikan huono ilmapiiri oli osaltaan vaikuttanut B:n sairastumiseen. B:n näkemyksen mukaan siirrot toisiin tehtäviin olivat johtuneet siitä, että hän oli puuttunut aktiivisesti työpaikan työsuojeluasioihin.

B oli kutsuttu kesälomalla vuonna 2000 toimitusjohtaja A:n puhutteluun, jossa häntä oli kehotettu irtisanoutumaan ja häneltä oli kysytty, mitä hänelle tulisi maksaa, että hän suostuisi tähän. B ei ollut kuitenkaan suostunut irtisanoutumaan. Työilmapiirin parantamiseksi työpaikalla oli käyty 25.8.2000 neuvottelu, johon osallistui myös työpaikkalääkäri. Pian neuvottelun jälkeen B kuitenkin koki, että hänelle annetaan täysin toisarvoisia töitä kuten siivous- ja huoltotöitä.

B on kärsinyt niska- ja hartiaseudun vaivoista, mutta ne ovat aiheuttaneet vain tilapäistä työkyvyttömyyttä. Eräässä vaiheessa tehdaspäällikkö oli kysynyt B:ltä, minkä tyyppinen työ ei ainakaan sovi hänelle. B oli ilmoittanut, että muun muassa pyörösahalla sahaaminen rasittaa niskaa ja hartioita. Pian tämän jälkeen B oli kuitenkin siirretty yhtiön Iisalmen tehtaalta Vieremän tehtaalle työskentelemään nimenomaan pyörösahalla.

B:n käsityksen mukaan työnantaja ei ole katsonut työsopimuksen purkamisperusteeksi hänen masennussairaudestaan johtunutta työkyvyttömyyttään, vaan työnantaja on katsonut B:n olevan niska- ja hartiaseudun vaivojen vuoksi kykenemätön hoitamaan työsopimuksensa mukaisia tehtäviä. B:n mielestä niska-hartiaseudun vaivoista ei ole aiheutunut hänelle pysyvää työkyvyttömyyttä. Työpaikan työterveyslääkärin mukaan B:n niska-hartiaseudun vaivoista aiheutuu hänelle jonkinasteista vajaatoimintakykyisyyttä. Näiden vaivojen johdosta B ei kuitenkaan ole sillä tavoin työkyvytön, että työnantajalla olisi ollut työsopimuslain mukainen peruste hänen työsuhteensa päättämiseen. B:n niska-hartiaseudun vaivat johtuvat kaularangan blokkinikamista. Tästä synnynnäisestä viasta B itse oli saanut tiedon vasta vuonna 1997 suoritettujen tutkimusten jälkeen. B oli tätä aikaisemminkin potenut selkävaivoja, joista hän oli kertonut lääkärille jo vuonna 1996 suoritetussa työhöntulotarkastuksessa.

Masennuksesta aiheutuneen työkyvyttömyyden aikana B:n toimintakyky ei ollut ollut paras mahdollinen, joten hän ei sairauslomalla ollessaan ole ollut työnantajaan päin aktiivinen lausuntojen toimittamisessa.

Sairausloman päättymisen jälkeen B on ollut työkykyisenä työttömänä työnhakijana. B olisi pystynyt edelleen jatkamaan kokoonpanotyötä, koska hänen työtään olisi pystytty helpottamaan ergonomisilla toimenpiteillä. Myös kuntoutustoimenpiteisiin ryhtymällä B:n työssäkäyntiin liittyviltä vaikeuksilta olisi voitu välttyä. B olisi pystynyt edelleen myös hitsaustyöhön, jota hän oli tehnyt työsuhteensa aikana kahden ja puolen vuoden ajan. B:lle soveltuvia työtehtäviä olisivat olleet myös työskentely automaattisahalla, kanttauskoneella, putken taivutuksessa tai hapottamossa sekä huoltotyöt.

B:n poissaoloprosentit vuosina 1997 - 1999 eivät myöskään olleet poikenneet työpaikan muiden työntekijöiden keskimääräisestä poissaoloprosentista, joka oli noin 11 prosenttia.

Työsopimuksen purkamisen oikeudellinen arviointi

Työnantaja oli omalla menettelyllään ja tuottamuksellaan aiheuttanut B:n sairauspoissaolot. Työnantaja olisi työjärjestelyin voinut antaa B:lle työtehtäviä, jotka eivät olisi aiheuttaneet hänelle niska- ja hartiaseudun vaivojen pahenemista. Myös kuntoutustoimenpiteiden avulla B:n työssä selviytymiseen olisi voitu vaikuttaa.

Yhtiö oli käyttäytynyt myös monia muita työntekijöitä kohtaan samalla tavoin eli työsopimuksia oli päätetty työntekijän henkilöstä johtuvasta syystä tai työntekijän kanssa oli sovittu päättämisestä. Työpaikan ilmapiiri oli ollut erityisen huono.

B:n työsopimuksen purkamiselle ei ole ollut yleissopimuksen 4.3. kohdan ja vuoden 1970 työsopimuslain 43 §:n mukaista purkuperustetta. Vaikka B:n työkyky olisikin olennaisesti ja pysyvästi heikentynyt, ei työnantajalla ole ollut oikeutta työsopimuksen purkamiseen, koska B ei ole ollut jatkuvasta syystä kykenemätön työhön.

Työnantajalla ei ole ollut edes irtisanomisperustetta. B oli työsopimuksen purkamisajankohtana toiminut myös työsuojeluvaltuutettuna, eikä työsuojeluvaltuutetun asemassa olevan työntekijän työsopimusta voida irtisanoa työntekijästä johtuvasta syystä, ellei työntekijöiden enemmistö anna siihen suostumusta. Tällaista työntekijöiden suostumusta ei B:n irtisanomiselle ole annettu.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Metalliteollisuuden Keskusliitto MET, Finnritilä Ky ja A ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä.

Metalliteollisuuden Keskusliitto MET, Finnritilä Ky ja A ovat lisäksi vaatineet Metallityöväen Liiton velvoittamista korvaamaan työnantajaliiton ja työnantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

B:n työsuhde ja sen purkaminen

B:n tehtävänä Finnritilä Oy:n palveluksessa on ollut muun muassa portaiden hitsauskokoonpano ja myöhemmin osavalmistus. Työsuhteen alussa B oli kyennyt työskentelemään lähes normaalisti. Pian työkyvyttömyydestä johtuvat poissaolot olivat lisääntyneet huomattavasti ja niiden määrä oli ylittänyt selvästi keskimääräiset poissaolomäärät. Poissaolojen syynä olivat toistuvasti niska- ja hartiaseudun vaivat. B ei ollut ennen työsuhteen alkamista eikä myöskään työhöntulotarkastuksessa kertonut, että hänellä on synnynnäinen niska- ja hartiaseudun vaiva.

Vuonna 1997 B oli poissa 29 % säännöllisestä työajasta, vuonna 1998 16 %, 1999 13 % ja vuonna 2000 56 %. Lokakuusta 2000 lukien poissaolo on ollut jatkuvaa. B:n poissaoloprosentit ovat olleet vähintään kaksinkertaiset verrattuna muihin työntekijöihin. Vuonna 2000 keskimääräinen poissaoloprosentti yhtiön Iisalmen tehtaalla on ollut 6,3 ja vuonna 2001 5,47.

B oli toiminut työsuojeluvaltuutettuna vuoden 1998 alusta lukien. Väitteet siitä, että B olisi joutunut työsuojeluvaltuutettuna työnantajan erityisen tarkkailun kohteeksi, eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi B:n esille ottamaa alumiinin hiontatyön tekemistä tehdashallissa oli selvitetty Kansanterveyslaitoksen lääkärin kanssa ja todettu, että erityistoimenpiteitä ei tarvita. Se, että B oli halunnut selvittää asiaa, ei kuitenkaan ollut aiheuttanut työsuojeluvapaitten aikataulun muuttamista. Kysymys on ollut siitä, että työnantaja oli halunnut kontrolloida ne ajankohdat, jolloin B:llä on vapaata muista töistä työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamiseksi.

B oli siirretty keväällä 2000 suorituspalkkaisesta kokoonpanotyöstä aikapalkkaiseen osavalmistukseen, koska B:n työtahti oli niin heikko, että kulloinkin B:n työparina olleen työntekijän työansiot laskivat. Tästä johtuen muut työntekijät eivät olleet halunneet B:tä kokoonpanotyöhön. Täyttääkseen tuotantotavoitteet ja pitääkseen suorituspalkkatyön mielekkäänä sekä yrityksen että työntekijöiden kannalta, työnantaja oli joutunut siirtämään B:n aikapalkalla tehtävään osavalmistukseen.

Kesällä vuonna 2000 tuotantopäällikkö oli keskustellut B:n kanssa siitä, voisiko tämän kanssa päästä sopimukseen työsuhteen päättämisestä. Syynä keskusteluun ovat olleet B:n jatkuvat niska- ja hartiaseudun vaivoista johtuvat sairauspoissaolot ja siitä johtuva heikko käytettävyys työsopimuksen mukaisiin tehtäviin. B:tä ei ollut tässä yhteydessä kehotettu irtisanoutumaan. Koska yhtiön tuotantopalavereissa oli jatkuvasti jouduttu ottamaan esille B:n työkyky ja hänen käytettävyytensä työnantajan tarjolla oleviin töihin, B oli kutsuttu toimitusjohtaja A:n puheille selvittämään tilannetta. B oli tuolloin itse ottanut esille työsuhteensa päättämisen sopimalla. Toimitusjohtaja A oli kieltäytynyt kuitenkin keskustelemasta asiasta ja kehottanut B:tä keskustelemaan asiasta tuotantopäällikön kanssa.

Tuotantopäällikkö oli yhdessä työterveyslääkärin kanssa pyrkinyt selvittämään B:n työkykyä ja tarvittaessa kuntouttamismahdollisuuksia. Työterveyslääkäri oli kuitenkin katsonut, että hän ei voi antaa arviota B:n työkyvystä ja oli ohjannut B:n Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan erikoislääkärin tutkittavaksi. Toimenpiteet eivät olleet johtaneet B:n työkyvyn paranemiseen, vaan B:n sairauspoissaolot olivat lisääntyneet huomattavasti vuonna 2000. B:n työkyvyttömyys oli sittemmin muuttunut jatkuvaksi.

Työnantaja oli myös pyrkinyt etsimään muita työtehtäviä, joissa B olisi voinut työskennellä. Tuotantopäällikkö oli keskustellut kanteessa mainittujen B:lle soveltuvien työtehtävien soveltuvuudesta B:lle kysymyksessä olevien työpisteiden työnjohdon kanssa. Työnjohtajien näkemysten mukaan kaikki työtehtävät ovat kuitenkin sellaisia, joissa joudutaan nostamaan ja siirtelemään esineitä, minkä johdosta niska-hartiaseudun vaivoja poteva työntekijä ei voi työskennellä niissä tehokkaasti. Myöskään hitsaustyö ei olisi soveltunut B:lle, koska muun muassa fysiatri oli ottanut sen kannan, että työssä välttämättömän raskaan kypärän käyttäminen ei ollut B:lle soveltuvaa hänen niskavaivojensa vuoksi.

Työnantaja oli odottanut saavansa edellä mainitun osastotutkimuksen jälkeen selvityksen B:n työkyvyn arvioinnista tai vähintäänkin B-lausunnon, mutta näitä ei kuitenkaan ollut toimitettu työnantajalle.

Työsopimuksen purkamisen oikeudellinen arviointi

Työsopimus voidaan työsopimuslain mukaan heti purkaa, jos tärkeä syy sitä vaatii. Tällaisena syynä on pidettävä toisen asianosaisen vahingonvaarapiiriin luettavaa olosuhteiden muutosta, jonka johdosta toiselta osapuolelta ei voida kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista.

B:n työsopimuksen purkaminen oli johtunut siitä, että hän on ollut jatkuvasti kykenemätön hoitamaan työsopimuksensa mukaista tehtävää, eikä työnantaja ole voinut tarjota hänelle muuta sopivaa työtä.

Työnantaja voi purkaa työsuhteen erityisesti silloin, jos työntekijä on olennaisessa kohdin johtanut työnantajaa harhaan. Työnantaja on saanut haastehakemuksesta ensimmäisen kerran tiedon siitä, että B kärsii synnynnäisestä niska- ja hartiaseudun vaivasta. Työhönoton yhteydessä ja työhöntulotarkastuksessa B oli antanut sellaisen kuvan, että hän on täysin työkykyinen ja pystyy toimimaan metalliteollisuuden työntekijätehtävissä. Koska B siten oli työsopimuksen solmimisen yhteydessä olennaisessa kohdin johtanut harhaan työnantajaa, työnantajalla on ollut tälläkin perusteella tärkeä syy purkaa B:n työsopimus.

Arvioidessaan B:n tilannetta huhtikuussa 2001 työnantajalla on ollut tiedossaan B:n poissaolojen syyt ja kestot suhteessa työaikaan sekä viimeinen lääkärintodistus, jonka mukaan B:n työkyvyttömyys jatkuu yhdenjaksoisesti 31.8.2001 saakka. Lisäksi työnantajalla on ollut Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin erikoisalan sairauskertomus, jossa uudelleenkouluttautuminen on katsottu väistämättömäksi niskahartiaseudun löydösten vuoksi. Tammikuun 2. päivänä 2001 päivätyllä lääkärintodistuksella työnantajalle oli toimitettu tieto siitä, että B on edellä mainitusta päivästä alkaen neljän - kuuden viikon ajan osastotutkimuksissa, joiden aikana hänelle tehdään perusteellinen työkyvyn arviointi. Työnantaja oli tämän johdosta odottanut B:n toimittavan lausunnon työkykynsä arvioinnista tai kuntoutusohjauksen. Näitä B ei ole toimittanut työnantajalle.

Työnantajalla käytettävissä olleiden tietojen mukaan B oli ollut vuonna 2000 työkyvytön pääasiassa niska- ja hartiaseudun vaivojen takia 56 % työajasta ja työkyvyttömyys tulisi jatkumaan lokakuusta 2000 eteenpäin samasta syystä. Huomioon ottaen myös edellä mainitun erikoisalan sairauskertomukseen sisältyvän paranemisennusteen ja suosituksen uudelleenkouluttautumisesta työnantaja on ollut perustellusti siinä käsityksessä, että B on jatkuvasta syystä työhön kykenemätön.

Finnritilä Ky:llä on ollut vuoden 1970 työsopimuslain 43 §:n mukainen tärkeä syy päättää B:n työsuhde purkamalla. Purkaessaan työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n mukaisilla perusteilla työnantaja ei ole rikkonut irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n mukaisia irtisanomisaikoja eikä ole rikkonut TT:n ja SAK:n välisen yleissopimuksen 4.3. kohdan määräyksiä.

Vaadituista korvauksista

Koska työnantajalla on ollut työsopimuslain ja irtisanomissuojasopimuksen mukainen peruste B:n työsopimuksen purkamiselle, työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa B:lle irtisanomisajan palkkaa. Työnantajalla ei myöskään B:n irtisanoessaan olisi ollut velvollisuutta irtisanomisajan palkan maksamiseen, koska B oli työkyvytön ja työehtosopimuksen mukainen kalenterijakso, jonka ajalta työnantaja olisi työehtosopimuksen mukaisesti velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa, oli jo kulunut.

Mikäli työnantaja tuomittaisiin maksamaan B:lle irtisanomissuojasopimuksen 13 §:n mukaista korvausta, olisi korvauksen määrää arvioitaessa muiden seikkojen ohella otettava huomioon B:n oma käyttäytyminen ja pitkät, toistuvat poissaolot, jotka ovat johtuneet samasta perusteesta ja muuttuneet jatkuvaksi työkyvyttömyydeksi. Kanteessa vaadittu 22 kuukauden palkkaa vastaava korvaus on kohtuuton ottaen huomioon B:n työsuhteen kesto sekä olosuhteet ennen työsuhteen päättymistä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

B:n työsuhde ja sen purkaminen

B on työskennellyt Finnritilä Ky:n palveluksessa hitsaajana maaliskuusta 1996 alkaen. Vuoden 1998 alusta lukien B on toiminut työsuojeluvaltuutettuna. Finnritilä Ky on 6.4.2001 päivätyllä purkuilmoituksella ilmoittanut purkavansa B:n työsopimuksen siten, että työsuhde päättyy 13.4.2001. Purkamisen perusteeksi on ilmoitettu, että B on jatkuvasti kykenemätön hoitamaan työsopimuksensa mukaista työtehtävää. Ilmoituksessa on myös todettu, että B:lle ei voida tarjota muuta hänelle soveltuvaa työtehtävää. Työsopimuksen purkamisen ajankohtana B on ollut sairauslomalla.

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET on kanteeseen vastatessaan katsonut, että työnantajalla on ollut tärkeä syy purkaa B:n työsopimus myös sillä perusteella, että B oli työsopimuksen solmimisen yhteydessä olennaisessa kohdin johtanut harhaan työnantajaa jättäessään kertomatta synnynnäisestä niska-hartiaseudun vaivastaan.

B:n sairauspoissaolot

B:llä on ollut sairaudesta johtuvia poissaoloja vuonna 1997 29 prosenttia säännöllisestä työajasta, vuonna 1998 16 prosenttia säännöllisestä työajasta, vuonna 1999 13 prosenttia säännöllisestä työajasta ja vuonna 2000 56 prosenttia säännöllisestä työajasta. Vuoden 2001 alusta työsuhteensa purkamiseen saakka B on ollut sairauden vuoksi kokonaan poissa työstä.

B:llä on ennen vuoden 2000 huhtikuuta ollut useita niska-hartiaseudun, selän sekä olkapään alueen vaivoista johtuneita työkyvyttömyysjaksoja. Työkyvyttömyysjaksojen välillä B on ollut työkykyisenä työssä. Masennuksesta aiheutuneen työkyvyttömyyden vuoksi B on ollut ensimmäistä kertaa sairauslomalla 19.5. - 26.6.2000. Tämän jälkeen hänet on katsottu uudelleen selän sekä niska- ja hartiaseudun vaivojen vuoksi työkyvyttömäksi 5. - 8.9., 27.9. - 3.10., 9.10. - 28.10. ja 5.11.2000 - 2.1.2001. B on ollut 16.11.2000 Kuopion yliopistollisen keskussairaalan fysiatrian poliklinikalla tutkittavana niska-hartiaseudun ja oikean olkapään vaivojen selvittämiseksi. Tutkimusten perusteella laatimassaan sairauskertomuksessa fysiatri on todennut, että tutkittavan on turha jatkaa enää pitempiaikaisesti puhtaissa metallimiehen tehtävissä. Fysiatri on katsonut uudelleen kouluttautumisen niska-hartiaseudun löydösten vuoksi väistämättömäksi.

Vuoden 2000 syksystä alkaen B:llä on ollut myös masennusoireita, joiden vuoksi hän on ollut tutkimuksissa Kuopion yliopistollisen keskussairaalan yleissairaalan psykiatrian tutkimusosastolla 3.1. - 9.2.2001. Tutkimuksissa B:llä on todettu vakava-asteinen masennustila ja hänelle on määrätty lääkehoito sekä annettu ohjaus psykiatriseen jatkohoitoon sekä kirjoitettu sairauslomatodistus vuoden 2001 elokuun loppuun kestävästä työkyvyttömyydestä. Masennuksen lisäksi työkyvyttömyyden syyksi on lääkärintodistukseen merkitty diagnoosit, jotka liittyvät niska-hartiaseudun sairauteen.

B:n työkyky

B:n työkyvystä ja hänen työsopimuksensa purkamiseen johtaneista seikoista työtuomioistuimessa on kuultu B:tä itseään sekä B:n työsuhteen aikana työnjohtajana toiminutta C:tä ja tuotantopäällikkönä toiminutta D:tä sekä työterveyslääkäri E:tä ja B:n työparina kokoonpanotyössä työskennellyttä F:ää.

B:n kertoman mukaan kokoonpanotyössä, jossa hän on työskennellyt muistamansa mukaan vuodenvaihteeseen 2000 saakka, hänellä ei ole ollut niska-hartiaseudun vaivoja. Sen sijaan osavalmistustyö, johon hänet on tämän jälkeen siirretty, ei työergonomiansa puolesta ole ollut hänelle sopivaa. Työ on aiheuttanut hänelle olkapään alueen oireita, joiden vuoksi hän on joutunut hakeutumaan lääkärinhoitoon. B ei kuitenkaan tuolloin ole huomauttanut työnantajalle uuden työn sopimattomuudesta. Tämä on hänen mukaansa johtunut työpaikalla tuolloin vallinneesta ilmapiiristä. Kevään 2000 aikana B on myös kertomansa mukaan ruvennut tuntemaan, että työsuojelutehtävien hoidon vuoksi työnantajan edustajien suhtautuminen häneen on muuttunut kielteiseksi. Työstä selviämiseksi ja sairauslomien välttämiseksi hän on joutunut syömään aikaisempaa suurempia määriä särkylääkkeitä. Tilanne on sittemmin johtanut siihen, että hän on joutunut masennuksen vuoksi sairauslomalle.

B on edelleen kertonut, että vuoden 2000 kesällä hänen sekä yhtiön toimitusjohtajan ja tuotantopäällikön välillä on keskusteltu hänen sairauslomistaan ja mahdollisuuksista päättää työsopimus. Tuotantopäällikkö on tuolloin tiedustellut B:ltä, onko työpaikalla sellaisia töitä, joista B näkemyksensä mukaan selviytyisi. B on kertomansa mukaan todennut pystyvänsä tekemään mitä vain, kunhan kysymys ei ole hankalissa asennoissa esimerkiksi lävistinkoneella tai pyörösahalla tehtävistä pitkistä sarjoista. Aikaisemman kokoonpanotyönsä sopivuutta itselleen B ei ole ottanut esille, koska työnantaja oli aikaisemmin ilmoittanut, että kukaan muu työntekijä ei halua työskennellä hänen kanssaan. Kun B sitten oli siirretty Vieremälle ja hänelle oli annettu tehtäväksi suuren listamäärän sahaaminen pyörösahalla, hän oli kokenut tilanteen hyvin masentavana. B:n mukaan hänelle loppuvuonna 2000 suoritetuissa tutkimuksissa ei ole paneuduttu niska-hartiaseudun ongelmiin, koska akuutimpana sairautena tuolloin on ollut masennus.

C:n kertoman mukaan B:n siirto kokoonpanotyöstä osavalmistukseen on johtunut siitä, että kokoonpanossa työparina työskennellyt toinen työntekijä on valittanut työnjohdolle työn sujuvuudessa olevista ongelmista, jotka aiheutuvat B:n jatkuvista sairauspoissaoloista. C:n mukaan myös muut työntekijät ovat ilmoittaneet työskentelevänsä mieluummin yksin kuin B:n kanssa. B:n sairauspoissaolojen vuoksi hänelle on pyritty löytämään työtehtävä, jossa voi työskennellä yksin ja jonka voi tarvittaessa helposti siirtää toisen työntekijän työtehtäväksi. Koska B:ltä puuttuu koulutus, jota useilla tehtailla käytössä olevilla koneilla työskentely edellyttää, ja koska töissä myös edellytetään fyysisesti rasittavia nostoliikkeitä, ei B:lle ole pystytty osoittamaan tehtaalta sellaista tehtäväkokonaisuutta, jossa hän voisi työllistyä. B on tämän vuoksi sopivan työn löytämiseksi siirretty yhtiön Vieremän tehtaalle.

D:n tiedossa on ollut, että B on alkuvuonna 2001 ollut Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa tutkittavana. D:n tietämän mukaan tarkoituksena on ollut tehdä B:lle työkyvyn arviointi ja laatia B-lääkärinlausunto. D:n pyynnöistä huolimatta B ei ole toimittanut työnantajalle B-lausuntoa eikä myöskään lääkäri ole suostunut toimittamaan lausuntoa työnantajalle ilman B:n suostumusta. Työnantajalle on toimitettu A-lääkärintodistus, jossa työkyvyttömyysajaksi on merkitty 3.3. - 31.8.2001. Koska työnantajan siihen mennessä saaman selvityksen mukaan ennuste B:n työkyvyn palautumisesta on ollut huono, on työnantaja päätynyt purkamaan B:n työsopimuksen. Työnantajan tiedossa on ollut, että B:n viimeisin työkyvyttömyysjakso on johtunut masennussairaudesta.

E:n kertomuksen mukaan työpaikan työntekijät ovat osallistuneet Aslak-kuntoutukseen, jonka toteuttaminen edellyttää myös työnantajan panostusta asiaan. Myös B:n kohdalla olisi tällä tavoin voitu toimia ja edetä tilanteen selvittämisessä. E on ollut mukana työpaikalla elokuussa 2000 pidetyssä kokouksessa, jossa on todettu kuntoutuksen auttaneen B:n niskavaivoihin ja todettu myös hänen silloisen työnsä vaikuttavan sopivalta. Tämän vuoksi tilaisuudessa on sovittu B:n tulosta määräaikaistarkastukseen vajaakuntoisuuden vuoksi vuoden päästä. Normaalisti määräaikaistarkastus hitsaajille tehdään kerran kolmessa vuodessa.

F on kertonut B:n suoriutuneen työtehtävistään yhtä nopeasi kuin hän itsekin. F ei myöskään ole ilmoittanut työnantajalle haluavansa työparikseen jonkun muun kuin B:n.

Työsopimuksen purkamisperusteiden arviointi ja johtopäätökset

Metalliteollisuuden työehtosopimuksen osana noudatettavan yleissopimuksen 4.3 kohdan mukaan työsuojeluvaltuutetun työsopimusta ei saa purkaa vastoin (vuoden 1970) työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Mainitun lain 43 §:n 2 momentin mukaan työnantaja voi, mikäli asianhaarat eivät anna aihetta muuhun arviointiin, purkaa sopimuksen silloin, kun työntekijä on sopimusta tehtäessä olennaisessa kohdin johtanut harhaan työnantajaa. Samoin työnantaja voi purkaa työntekijän työsopimuksen, jos työntekijä jatkuvasta syystä on kykenemätön työhön.

B:llä on jo ennen työsuhteen alkua ollut ajoittain selkävaivoja, joista hän on kertonut Finnritilä Ky:n työterveyslääkärille työsuhteen alkamisen jälkeen suoritetussa työhöntulotarkastuksessa. Lääkäri on työhöntulotarkastuksen perusteella pitänyt B:tä työhön sopivana. B:lle vuonna 1997 työssä sattuneen tapaturman luonteisen kaularangan vääntymisen jälkeen hän on potenut ajoittain niskavaivoja. Niskavaivojen johdosta suoritetuissa tutkimuksissa B:llä on vuonna 1997 todettu kaularangan blokkinikamat. B on saanut tästä synnynnäisestä viastaan tiedon vasta edellä mainittujen tutkimusten jälkeen. Koska B:n aikaisemmat selkävaivat eivät myöskään ole olleet sen luonteisia, että hänellä olisi ollut aihetta epäillä näistä aiheutuvan olennaista haittaa metallimiehen työssä, ei B:n jättäessään työhaastattelussa tuomasta esille terveydentilaansa koskevia seikkoja voida katsoa työsopimuksen solmimisen yhteydessä johtaneen työnantajaa olennaisessa kohdin harhaan.

Edellä esitetyn mukaan asiassa on jäänyt näyttämättä, että B olisi työsopimusta solmittaessa johtanut työnantajaa olennaisesti harhaan siten, että työnantajalla tällä perusteella olisi ollut oikeus purkaa hänen työsopimuksensa. Samoin näyttämättä on jäänyt, että B työsopimuksensa purkamisen ajankohtana olisi ollut jatkuvasta syystä työkyvytön ja että Finnritilä Ky:llä tällä perusteella olisi ollut työehtosopimuksen mukainen peruste purkaa hänen työsopimuksensa. Finnritilä Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies A ovat tämän vuoksi velvolliset suorittamaan B:lle korvauksen perusteettomasta työsopimuksen purkamisesta. Korvauksen määrään vaikuttavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuullinen korvaus on 24 000 euroa.

Irtisanomisajan palkka

Kanteessa on vaadittu työnantajan velvoittamista maksamaan B:lle myös irtisanomisajan palkkaa vuosilomakorvauksineen irtisanomissuojasopimuksen 3 §:n nojalla. B on ollut työsopimuksensa purkamisen aikana ja sen jälkeen sairauslomalla. Työehtosopimuksen mukainen aika, jolta maksetaan sairausajan palkkaa, oli tuolloin jo päättynyt. Tämän vuoksi vastauksessa on katsottu, ettei B ole kärsinyt ansionmenetystä irtisanomisajalta eikä siten ole oikeutettu irtisanomisajan palkkaan.

Sovellettavan irtisanomissuojasopimuksen 3 §:n mukaan työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkan keskituntiansion mukaan ja irtisanomisajalta menetetyn vuosilomakorvauksen. Sopimuksen 13 §:ssä määrätään työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta johtuvista seuraamuksista muun ohella, että irtisanomisajan menetyksestä syntynyt vahinko on korvattava sopimuksen 3 §:n mukaisesti. Kysymys on nyt siitä, määrätäänkö korvaus hyvityksenä työntekijän kärsimästä todellisesta vahingosta, vai onko työnantajalla velvollisuus maksaa korvaus työntekijälle aiheutuneesta vahingosta riippumatta.

Työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta johtuvaa työnantajan vastuuta irtisanomisajan palkasta säänneltiin vuoden 1970 työsopimuslain 45 §:ssä. Säännöksen nojalla työntekijällä oli sopimuksen laittoman purkamisen johdosta oikeus saada edelleen palkkansa irtisanomisajalta sen mukaan kuin lain 27 §:n 1 ja 3 momentissa oli säädetty. Siten edellytettiin, että työntekijä oli sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä hänen kuitenkaan työnantajasta riippuvasta syystä saamatta tehdä työtä. Työntekijälle maksettavasta palkasta voitiin vähentää, mitä työntekijältä oli työsuorituksen puuttumisen johdosta säästynyt tai mitä tämä oli muulla työllä ansainnut tai tahallaan jättänyt ansaitsematta. Näiden säännösten voidaan katsoa ilmaisseen yleisiä sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita.

Vuonna 1991 työsopimuslain 45 § kumottiin tarpeettomana. Työntekijän oikeudesta irtisanomisajan palkkaan oli vuonna 1984 otettu yleiset säännökset lain 38 a §:ään. Säännökset vastasivat määräyksiä, joista oli sovittu työmarkkinakeskusjärjestöjen välisissä irtisanomissuojasopimuksissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1966. Edelleen työsopimuslaissa oli myös purkutapauksiin sovellettava vahingonkorvaussäännös lain 51 §:ssä. Näistä syistä erillinen, vain purkutapauksiin sovellettava säännös irtisanomisajan palkan korvaamisesta katsottiin tarpeettomaksi ja myös rajanveto-ongelmia aiheuttavaksi (ks. hallituksen esitys n:o 291/1990 s. 8 s.). Millä tavoin lain 45 §:n kumoamisella muutettiin oikeustilaa, ei käy tarkemmin ilmi hallituksen esityksestä. Perusteluissa kuitenkin todetaan, että korvausvelvollisuus oli kumottavan 45 §:n nojalla erilainen kuin 38 a §:n mukaan.

Voimassa olevan työsopimuslain 6 luvun 4 §:ssä on asiallisesti vanhan lain 38 a §:ää vastaavat säännökset irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä johtuvasta korvausvelvollisuudesta. Nyt esillä olevan irtisanomissuojasopimuksen edellä selostetut 3 §:n määräykset ovat vähäisiä sanamuodon eroja lukuunottamatta työsopimuslain mainittuja säännöksiä vastaavat.

Edellä esitetyn mukaisesti myös tässä asiassa sovellettavan irtisanomissuojasopimuksen 3 §:ssä tarkoitettu korvaus on työtuomioistuimen mielestä ymmärrettävä sopimussakon luonteiseksi, määrältään etukäteen vahvistetuksi hyvitykseksi irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä. Jos työsopimus on purettu perusteettomasti, korvaus erääntyy maksettavaksi heti työsuhteen päätyttyä ja riippumatta siitä, minkälaiseksi työntekijän taloudellinen asema kehittyy irtisanomisaikaa vastaavana ajanjaksona tai mikä se olisi ollut sopimuksen jatkuessa. Näistä syistä B on oikeutettu kanteessa vaadittuun irtisanomisajan palkkaan lomakorvauksineen, joita ei ole määriltään kiistetty.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Finnritilä Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies A ovat työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n nojalla velvollisia korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määräksi Metallityöväen Liitto on ilmoittanut 7 284,28 euroa, jota Finnritilä Ky:n ja A:n puolesta ei ole määrältään kiistetty.

Asian laatu ja lopputulos huomioon ottaen Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n on vastattava itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Finnritilä Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies A velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan B:lle saamatta jääneenä irtisanomisajan palkkana 3017 euroa 2 senttiä sekä irtisanomisajalta menetettynä vuosilomakorvauksena 335 euroa 42 senttiä, joille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 6.4.2001 lukien.

Finnritilä Ky ja A velvoitetaan lisäksi yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle korvauksena työsopimuksen yleissopimuksen vastaisesta päättämisestä 24 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 28.2.2002 lukien.

Finnritilä Ky ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut 7 284 eurolla 28 sentillä, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET saa pitää omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, Sutela, Arko, Sulkunen ja Kolula jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Eri mieltä olevan jäsen Arkon lausunto, johon jäsen Sutela yhtyi:

Yhdyn tuomioon muilta osin, mutta työnantajan irtisanomisajan palkan maksuvelvollisuuden osalta totean, että B on ollut työsopimuksensa purkamisen aikana ja sen jälkeen sairauslomalla. Työehtosopimuksen mukainen aika, jolta maksetaan sairausajan palkkaa, oli tuolloin jo päättynyt.

Sovellettavan irtisanomissuojasopimuksen 3 §:n mukaan työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkan keskituntiansion mukaan ja irtisanomisajalta menetetyn vuosilomakorvauksen. Vastaavia sopimusmääräyksiä ja myös työsopimuslain säännöksiä on oikeuskäytännössä tulkittu siten, että työntekijällä on oikeus irtisanomisajan palkkaan vain siltä osin kuin hän on todellisuudessa kärsinyt ansionmenetystä sanotulta ajalta (KKO 1986 II 124 ja 1986 II 166 sekä TT 1991:27). Kysymys on siten ollut vahingon korvaamisesta eikä muunlaisesta työnantajan menettelyn sanktioinnista. Myös nyt esillä olevan irtisanomissuojasopimuksen 13 §:ssä määrätään työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta johtuvista seuraamuksista, että irtisanomisajan menetyksestä syntynyt vahinko on korvattava sopimuksen 3 §:n mukaisesti.

B ei ole kärsinyt työsopimuksensa perusteettoman päättämisen johdosta vahinkoa yli sen, mikä tulee hyvitettäväksi irtisanomissuojasopimuksen 13 §:ssä tarkoitettujen yleisten perusteiden mukaan. Tämän vuoksi katson, että B:lle ei tule eri korvausta siitä, että hänen työsopimuksensa on päätetty irtisanomisaikaa noudattamatta, ja hylkään kanteen irtisanomisajan palkan sekä irtisanomisajan vuosilomakorvauksen osalta.